Mitä tapahtuu kun kiire ja paine loppuu?

Kuukauden kesällä vietetty kesäloma on takana. Et usko miten paljon siihen on sisältynyt tunnetta, ihmettelyä, oivalluksia ja fiilistelyä. Kun irtisanominen tuli toukokuun puolessa välissä, ensireaktio oli luonnollisesti shokki. En olisi ikinä uskonut että mulle käy näin. Eka viikko kesälomaa meni asiaa pureskellessa non-stoppina. Tuolloin kirjoitin myös edellisen blogipostauksen jota muokkasin lähes päivittäin ennen julkaisua. Ei ollut helppo pukea sanoiksi sitä tunnemyrskyä mitä läpikävin päässäni. Onnekseni ympärillä on ihania ihmisiä joilta sai päivittäin tukea ja ymmärrystä. Myös pesisyhteisön tuki puheluiden, viestien ja kohdatessa - halausten merkeissä oli korvaamattoman arvokas. 

Tässä viikkojen aikana olen kuitenkin joutunut pohtimaan uudemman kerran työn menettämistä. Oliko se todella niin iso menetys mitä luulin? Mistä oikeastaan joudun luopumaan? Miten mä olen voinut kun työt loppui? Vastaus näihin kysymyksiin voi olla yllätyskin monelle, sillä olen niin monta vuotta elänyt ja hengittänyt pesistä, ja moni varmasti luulee että tämä työn loppuminen on mulle katastrofi. Kerronpa sulle nyt muutaman faktan siitä mitä nämä menneet viikot ovat pitäneet sisällään.

Viikko 1 – Shokki

Ensishokki kesti noin viikon. Sinä aikana reagoin vielä voimakkaasti fysiikan puolella tähän elämänmuutokseen. Oksentelin aamuisin, tärisin, sydän hakkasi ylikierroksilla…kun taas jonain päivinä makasin koko päivän sohvalla tuijottamassa Netflixiä ilman että pystyin mihinkään muuhun. Nukkumisesta ei vieläkään tullut mitään, roppa kävi kierroksilla ja ajatukset eivät rauhoittuneet. Mietin yöt kaikkia työasioita jotka olivat jääneet ilmaan, kuka nyt sen ja tämänkin tietäisi hoitaa kun mun päässä oli iso kasa juttuja joista ei muilla ollut tarpeeksi tietoa. Töiden loppuminen yhtäkkiä jätti ilmaan kymmeniä palloja jotka tulevat tässä kesän mittaan tippumaan maahan ellei kukaan ota niistä koppia. Samaan aikaan juttelin asiasta päivittäin ihmisten kanssa jotka auttoivat omalta osaltaan asian käsittelyä. Pari mökillä vietettyä päivää avasi silmäni Suomen kesälle. Lintujen laulu, järven liplatus laituriin, kaikki tuoksut ja lintujen pesänrakennus – nämä ovat kaikki asioita jotka ovat menneet multa täysin ohi usean vuoden ajan. Ei vaan ole nähnyt ympärilleen kun fokus on ollut täysin työssä. Näin jälkikäteen sen ymmärtäminen harmittaa.

Viikko 2 – Takaisin hevosen selkään

Viikon totaalipysähdyksen jälkeen oli aika ottaa ohjakset käsiin. Lähdin jooga-salille, todetakseni että rauhoittuminen ja hengittäminen ovat yllättävän haastavia asioita. Tiesin kuitenkin että jooga toimii kovassa henkisessä paineessa ja päätin vaikka väkisin käydä siellä seuraavat pari viikkoa useamman kerran viikossa. Matkalla joogaan olen bussista käsin nähnyt myös asioita jotka ovat aina olleet olemassa mutta jotenkin menneet multa ohi. Kuten eräs patsas Pyynikillä. Olen mennyt sen ohi varmasti satoja kertoja viimeisen puolentoista vuoden aikana, ja nyt sen vasta havaitsin. Älytöntä! Miten laput silmillä sitä voi ihminen kulkea kun on vain kiirekiirekiirekiire?! Juttelin tästä myös psykologin kanssa ja hän totesi viisaasti, ”niin ja kun nyt olet läsnä ja tiedostat asioita, niin tulet myös muistamaan ne asiat”. Tuo lause sai mut miettimään menneitä vuosia. Todellakin, voin valokuvista nähdä että olen ollut useissa juhlissa, tapahtumissa ja matkoilla, mutta kun asiaa mietin, en muista niistä juuri mitään. En ole ollut läsnä. Hävettää. Oliko tämä irtisanominen asia jonka tarvitsin saadakseni elämääni jälleen muistoja? Oppiakseni että fyysinen läsnäolo ei riitä vaan tilanteessa on oltava LÄSNÄ. Vasta nyt ymmärrän mitä läsnäolo tarkoittaa.

Viikko 3 – Äiti

Lisääntynyt vapaa-aika tarkoittaa tietenkin sitä että minulla on ollut enemmän aikaa viettää myös äitini kanssa. Näissäkin kohtaamisissa on tullut esiin se millaisessa oravanpyörässä olen elänyt. Äitini sairastaa alzheimeria. Lähimuisti heikkenee jatkuvasti sillä lääkitystä ei voi enää lisätä, ja tauti etenee. Kun vietän hänen kanssaan aikaa useammin ja pidempiä pätkiä kerrallaan, olen nähnyt selvästi että huonompaan suuntaan mennään. Lähimuistin rankka heikkeneminen tekee keskustelusta jankkaavaa, samat asiat käydään läpi uudestaan ja uudestaan…ja uudestaan. Äidille jokainen lause on uusi, minulle toistoa. Keskustelu on raskasta mutta silti haluan viettää hänen kanssaan aikaa kun sitä vielä on. Vaikka yhteisissä hetkissä on iloa, ja nauruakin riittää, on ollut surullista huomata miten usein lauseissa toistuu ”onko sulla jo kiire?” ja ”täytyykö sun jo kohta lähteä?” Niistä heijastuu se kiire jossa olen elänyt. 

Tein syksyllä päätöksen että pesis on mulle työ ja teen sitä 40h/vko. Pidin siitä kiinni. Ajattelin että jos teen tietyn tuntimäärän, saan työnteon tasapainoon. Voi voi, miten väärässä olinkaan. Totuus on se että tein töitä 40h/vko, mutta ajattelin koko ajan tekemättömiä töitä jotka kerääntyivät tämän päätöksen myötä, jolloin kuitenkin pääni oli töissä 24/7, aivan kuten ennenkin! Tajusin, että enhän mä voi tehdä päätöstä että työmäärä vähenee jos muu työympäristö ei muutu! Toki, tuli lisää ihmisiä joille delegoida asioita mutta kun nämä ihmiset eivät enää olleetkaan käytettävissä, työt kaatuivat takaisin mun mietittäväksi, kunnes uusia apukäsiä löytyi. Olen jutellut työssä jaksamisesta paljon eri seuraihmisten kanssa (yli lajirajojen) viimeisen vuoden aikana. On todella surullista huomata miten huonosti meidän seuraväki voi. Ehkä ihmisten on ollut helppo puhua mulle asiasta kun olen itse avautunut aiheesta, en tiedä. Mutta sen tiedän että tämän kauden jälkeen pesiksessäkin tapahtuu paljon muutosta seuroissa. Ihmiset eivät vaan enää jaksa, vaan hakeutuvat töihin jotka ovat jollain tapaa järkeviä omaa ja perheen hyvinvointia ajatellen. Tässäpä haaste lajiliitolle ja koko pesisperheelle, miten saadaan seuraihmisten työssäjaksamista kehitettyä parempaan suuntaan jotta loppuun palamisia ja uupumisia ei tulisi niin usein? Olen aina ihmetellyt seurojen puheenjohtajia ja joskus jopa toiminnanjohtajia jotka tekevät seuratyötä oman toimen ohella. Mitä superihmisiä nämä oikein ovat? Kun palkallisenakaan ei tunnu rahkeet riittävän. Ja uskallan väittää että osasin kuitenkin työni melko hyvin, siitä ei ajanpuute ollut kiinni.

Olisiko mulla ollut koskaan voimia lähteä pesiksestä itse? En osaa sanoa, ehkä siksi tämä irtisanominen oli mulle jopa onnenpotku? Mut pakotettiin irti ja katsomaan maailmaa uudesta näkökulmasta. Olen saanut tässä kuukauden aikana jo useita puheluita seuroista ensi kautta ajatellen, mutta mitä enemmän aikaa kuluu, sitä varmempi olen siitä että mun pesisura on nyt tässä. On aika katsoa mihin muuhun musta on. Olen vasta 41-vuotias, ehdin hyvin vielä ottaa jonkun toisen alan haltuun, ja töitä löytyy varmasti tällä kokemuksella.

Viikko 4 – Rauha

Viimeinen lomaviikko sujui joogaillen, pyöräillen, salilla käyden. Olen haistellut ja maistellut kesää, nauranut ihmisten kanssa ja miettinyt tulevaa. Perjantaina oli viimeinen virallinen työpäiväni ja sain viimeisen palkan. Vietin sen päivän Helsingissä kävellen rauhallisesti ympäri kaupunkia, päätyen kahvilaan mansikkaleivokselle. Siinäkin havahduin siihen että olen aina pitänyt Helsinkiä jotenkin liian kiireisenä ja hektisenä paikkana mutta kun oma mieliala on rauhallinen ja tyyni, niin pääkaupunkimmehan näyttää vallan kauniilta ja eloisalta, ei ollenkaan niin ahdistavalta kuin aikaisemmin! Sitä vaan näkee asiat niin omasta subjektiivisesta näkökulmastaan, ja kun se muuttuu, asiat kokee aivan eri tavalla. Hassua, mutta samalla myös yksinkertaisen loogista.

Eilen ilmoittauduin työttömäksi työnhakijaksi ja odotan innolla mitä TE-keskus mulle keksii tulevaisuuteen. Jotain ajatuksia mulla jo onkin, jotain ihan muuta. Lauantaina kävin Jukolassa fiilistelemässä. Siinäkin yksi uusia asia; kesätapahtumat. Niitähän on vaikka mitä! Viime kesänä kävin terassilla kerran, muuten aika kului pitkälti pesiskentillä. Tänä kesänä aion käydä kesäteattereissa, näyttelyissä, urheilutapahtumissa ja matkoilla. Ainut paikka johon eksyn korkeintaan pari kertaa on pesiskenttä. Seuraan toki mitä sarjoissa tapahtuu ja iloitsen ystävien menestyksestä, mutta muuten pesis on tänä kesänä aika kaukainen ajatus. Tuntuu erikoiselta mutta jotenkin oikealta, nyt on hetki ottaa etäisyyttä.

Summa Summarum

Asiat tapahtuvat juuri siinä järjestyksessä kun niiden kuuluukin. Vaikka laji jää, rakkaat ystävät sen parista jatkavat rinnallani. Pesis on antanut mulle paljon ja olen siitä kiitollinen. Toivon koko pesisperheelle hienoa kesää, nauttikaa hyvistä fiiliksistä ja muistakaa, oma hyvinvointi ja siitä huolehtiminen on teidän omissa käsissänne. Jos on tarve painaa jarrua, tee se. Kukaan ei ole korvaamaton työelämässä mutta sinä olet korvaamaton itsellesi ja rakkaillesi. Kävin viime viikolla myös psykologin juttusilla ja luonnollisesti puhuttiin suurin osa ajasta tästä elämänmuutoksesta. Lopputulema jonka hän kirjotti muistiin oli ”Työsuhde päättynyt, hyvinvointi lisääntynyt.” Aika hyvin tiivistetty.

Kotka kiittää ja kuittaa.

-inga

P.s. tässä vielä kuvakaappaukset unidatastani satunnaisilta päiviltä huhtikuulta ja kesäkuun alusta. Ero on melkoinen, eikö?

Huhtikuu

Kesäkuu