Paloittelumurhan kautta päätökseen

Sori, tuo klikkiotsikko vaan tuli mieleen heti kun tähän koneen äärelle istuin, joten päätin ottaa sen käyttöön. Itse asiassa se on melko hyvä otsikko sillä se summaa tämän kirjoituksen pointin kolmella sanalla.

Kuten tiedät jos olet tätä blogia ennenkin lueskellut, suuri elämänmuutos on kuljettanut mua mukanaan jo vuoden verran. Itse asiassa tällä viikolla tulee potkuista tasan vuosi. Paljon on ehtinyt vuodessa tapahtua, ja voin rehellisesti sanoa etten kyllä enää tässä vaiheessa päivääkään vaihtaisi pois vaikka joukkoon on mahtunut litroittain kyyneleitä ja ahdistusta. Ne oli koettava että pääsi uudelleenrakentamisen vaiheeseen, ja se mitä olen itsestäni oppinut on ollut mahtava silmien avaus. Elämä ei loppunutkaan vaan se jatkuu, jos mahdollista niin parempana kuin ikinä ennen. Ei se Nykäs-Matti väärässä ollut kun totesi että ”elämä on ihmisen parasta aikaa”!

Mitä sitten konkreettisesti on vuoden aikana muuttunut? Suurin ja konkreettisin asia on varmasti se että elän vihdoinkin omien arvojeni mukaan. Oma terveys ja hyvinvointi on vihdoinkin ykkösprioriteetti ja sen eteen teen päivittäin töitä urheilun, meditoinnin ja lepäilyn parissa. Ystävät ja perhe ovat enemmän elämässä mukana ja kun itse voin hyvin, pystyn myös heitä kuuntelemaan ja auttamaan paremmin omien murheidensa kanssa. NLP-opinnot ovat antaneet jo nyt työkaluja auttamiseen ja uskon että tässä kuukausien edetessä taidot kehittyvät niitä harjoittaessa. Päämäärä on selkeä, joskus lähivuosina teen ihmisten oivalluttamista ja auttamista työkseni. Vielä en tiedä miten ja missä mutta suunta on selvä ja sillä polulla ollaan. Satunnainen puunjuuri ja iso kivi polulla varmasti jossain kohtaa hidastaa liikettä mutta se on vain hidastus, jonka jälkeen olen taas hippasen viisaampi jatkamaan matkaa. Hyvinvoinnin parantamisessa yksi suuri muutos on ollut myös alkoholista luopuminen. En koe olevani absolutisti mutta tänä vuonna olen nauttinut alkoholia kaksi kertaa ja silloinkin huomattavasti vähemmän kuin vaikka vuosi sitten, joten vähentäminen on ollut huomattavaa. Se näkyy ja tuntuu hyvänä unenlaatuna sekä parempana jaksamisena. Enää ei krapuloihin kulu turhia päiviä elämästä, sekin on mukavaa. Konkretiaa on myös se että työ on nykyään hyvin rajattua. Työt alkaa klo 06 ja päättyy joko 12 tai 14 ja sen jälkeen koko loppupäivä on aikaa tehdä jotain aivan muuta. Töitä en ajattele ennen kuin seuraavana aamuna herätessä. Tältäkö se tuntuu olla ”tavallisissa töissä”? Näin kuukauden kokemuksella voin todeta että kelepaa! Toki, vastuun vähetessä laski myös palkka mutta jos vaakakupissa on oma terveys tai isompi palkka, niin ei tarvitse paljon miettiä kumpi on mulle tärkeämpää. Siinäpä ne muutokset näin nopeasti listattuna.

Miten tuo paloittelumurha ja päätös sitten otsikkoon eksyivät?

Noh, olen pari kertaa viime aikoina nähnyt unta että olen murhannut ihmisen (en tiedä kuka hän oli) ja unessa hän on paloiteltuna muovipusseissa. Ekalla kertaa unessani kaivoin nämä muovipussit maahan ja toisella kertaa kannoin ne isoon roskalaatikkoon, samalla pelätessäni että jään murhasta kiinni. Nämä unet olivat, sanotaanko että melko ahdistavia, jonka takia kyselin uniasiantuntijoilta mistä on kyse. Asia selvisikin melko pian. En ole syvällä sisimmässäni paloittelumurhaaja (huh!), vaan unessa paloiteltu ihminen kuvastaa entistä työuraani. Paloittelen sen palasiksi ja heitän pois jotta olen valmis uuteen. Alitajunta työstää sitä että luopuminen menee maaliin ja tila uudelle aukeaa ilman painolastia menneisyydestä. Tämä oli helpottavaa kuulla ja kyllähän se on aivan totta. Olen tehnyt luopumistyötä sekä tietoisuuden tasolla että alitajunnassa ja nyt ollaan loppusuoralla.

Siksi olen päättänyt että tämä kirjoitus on viimeinen jonka kirjoitan ”Pesisperhe”-blogiini. Kirjoittaminen jatkuu, ja ajatus uudesta blogista kytee jo. Haluan aloittaa alusta myös blogin osalta. Nämä tekstit jäävät osaksi historiaani ja ne ovat tallessa jos ja kun joskus haluan palata muistelemaan vanhoja, mutta koen että ne asiat joita haluan jatkossa käsitellä, eivät mene enää Pesisperhe-otsikon alle. Siksi lopetan tämän blogin kirjoittamisen tähän. Päätän tämänkin langan tässä elämäni suurimmassa kudontatyössä. Muutama vuosikymmen vierähti tämän kudontatyön työn parissa, mutta nyt se on valmis.

Haluan lähettää erityiskiitoksen Saineen Vesalle Poriin kun heitti 2013 että ”pitäskö sun kirjottaa blogia?”. Ilman Veskua tätä blogia tuskin olisi olemassa. Lisäksi haluan kiittää kaikista kommenteista ja kannustuksista kirjoituksiin liittyen, ne ovat antaneet mulle valtavasti voimaa ja uskoa siihen että kaikki järjestyy lopulta hyvin. Ja niinhän se on. Kaikki järjestyy.

Kiitos kaikille kanssaeläjille, voikaa hyvin ja tehkää omasta elämästänne oman näköistä, olette sen ansainneet, joka ikinen.

-Inga

Tarina matkasta takaisin työelämään

Aurinko nousee joka päivä aikaisemmin ja tuntuu että sen mukana nousee myös mun mieliala, sillä odottelen jo kovasti ensi viikolla alkavaa uutta työrupeamaa. Ennen kuin mennään siihen, prosessoin vielä kerran läpi tarinan matkasta potkuista tähän päivään. Haluan avata tätä koska tiedän että tuhannet ihmiset ovat nyt ja tulevina kuukausina Koronan vuoksi joko lomautettuja tai työttömiä eivätkä oikein tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan, edessä on vain pelko. Usko huviksesi, tiedän miltä se tuntuu.

Taikaelämää. Luota että elämä kantaa.

Alku

Kun olin ison kriisin kourissa, identiteetti hukassa, oli pää tietenkin täynnä kysymyksiä. Kuka mä oikeasti olen? Mikä mun rooli on tässä maailmassa? Mitä teen kun kukaan ei aseta toiveita, pyyntöjä, vaatimuksia? Mitä minä haluan elämältä? Mikä musta tulee isona? Jaoin prosessin mielessäni muutamaan isoon yläotsikkoon joihin sitten pureuduin tarkemmin viikkojen ja kuukausien kuluessa. Nämä yläotsikot olivat työ, arvot, ihmisyys. Huh, tuntuupas ne nyt näin jälkikäteen isoilta, kädet hikoavat tätä kirjoittaessa mutta koitan avata niitä sulle nyt tarkemmin.

Työ

Työn menettäminen on iso kriisi kenelle tahansa. Kaikki se johon olet itsestäsi antanut 110% on yhtäkkiä poissa. Verkosto jonka kanssa olit tekemisissä päivittäin, hiljenee, puhelin ei enää soi, sähköpostia ei tule. Tietenkin ystävät tuosta verkostosta ovat edelleen rinnalla mutta se päivittäinen työpöhinä kun hiljenee, jäljelle jää paljon hiljaisuutta. Aloitin pohdinnat tulevaisuuden työminästä poikkeuksellisesti siitä mitä EN halua. Tulin lopputulokseen että en halua enää 24/7 paineistettua urheiluseuraelämää, vaikka siitä myös valtavasti menneiden vuosien aikana olen saanut iloa ja onnistumisen elämyksiä. Jatkossa en kuitenkaan halunnut enää antaa työlle itseäni kokonaan. Intohimo oli sammunut, tai oikeastaan siirtynyt omaan hyvinvointiin. Kun tämä oli selvää, jatkoin tutkimalla missä olen hyvä, mitä voisin jatkossakin tehdä, mistä saan hyviä fiiliksiä. Vastaus tuli aika äkkiä. Ihmiset. Ihmisten kanssa toimiminen, heidän ”lukemisensa”, yhdessä asioiden eteenpäin vieminen, siinä olen hyvä ja sitä haluan! Päivitin CV:ni ja laitoin itseni markkinoille.

Arvot

Opin kantapään kautta jo syksyllä 2018 että elän täysin arvojeni vastaisesti. Se oli kova paikka. Toisaalta, jo silloin alkoi työ sitä kohti että tämä asia muuttuisi. Kesän 2019 aikana kävin läpi arvoni uudemman kerran ja löysin sieltä elämäni tärkeimmät asiat joille elän. Arvopohdiskelun aikana kävin tiukalla kammalla läpi myös menneisyyteni ja miten olen tähän asti elänyt. Vastaan tuli paljon muistoja tilanteista ja elämänvaiheista jolloin olen toiminut arvojeni vastaisesti, ja ne puolestaan nostivat pintaan paljon tunteita. Surua, syyllisyyttä, kipua, katkeruutta, vihaa – sekä itseäni että muita kohtaan. Tähänastisen elämän läpikäyminen oli itse asiassa käännekohta oman itseni kehittämisessä, sillä kaiken läpikäydyn jälkeen totesin että mennyt on mennyttä, voin joko jäädä vellomaan ikävissä tunteissa ja antaa niiden värittää myös tulevaisuuttani, tai voin antaa anteeksi. Anteeksiantaminen sekä itselle että toisille oli valtavan vapauttava kokemus. Se kesti päiviä ellei viikkoja. Hetki hetkeltä, muisto muistolta kävin läpi tunteet, annoin niiden tulla pintaan ja sen jälkeen päästin irti, annoin anteeksi. Ymmärsin että vasta menneisyyden peikoista irti päästämällä on mahdollista jatkaa tulevaisuuteen puhtaalta pöydältä. Työ oli tehtävä, tunteet koettava mutta kyllä kannatti! Tuntui kuin sydämestä, sielusta ja korvien välistä olisi lähtenyt paljon painon tunnetta ja mustaa sumua, ja tilalle tuli happea, valoa, iloa. Ja ennen kaikkea rauhaa. Ymmärrys siitä että menneisyyden varjot eivät määritä tulevaisuuttani. Totta kai eletyssä elämässä on myös valtavan paljon iloa ja hyviä muistoja, ja olen niistä todella kiitollinen. Kaikki se hyvä mitä ihmiset ympärilläni ovat elämääni tuoneet, kaikki ilot, naurut, lämpö sydämessä, se on siellä edelleen hyvinä muistoina. Tuon hyvän kannan mukanani tulevaisuuteen ja se on pohja uskooni ihmisyyteen.

Luin juuri Anne-Marie Krogarsin kirjan ”Repola & Kettu – kirja tietoisesta johtamisesta” ja törmäsin siinä hyvältä tuntuvaan anteeksiantamisen harjoitukseen (by Jack Kornfield). Itse en ole tuota tehnyt mutta se tuntuu hyvältä. Siksi kirjoitan sen tähän, jos joku vaikka haluaa asiaan lähemmin tutustua, ja muistiin myös itselle että tässä on konkreettinen harjoitus jota voin tarvittaessa tehdä. Muista että anteeksianto toimii kuin aaltoliike, kerralla tuskin löydät rauhaa. Asiat palaavat mieleen mutta kun niitä käsittelee tarpeeksi, rauha laskeutuu sydämeen. Kärsivällisyyttä! Ei helppoa, tiedän, mutta todellakin vaivan arvoista!

-----------------

                      Pysähdy, tunne hengityksesi ja sulje silmäsi.

Palauta mieleesi vihaan tai syyllisyyteen johtanut teko, huomaa sen myötä nousevat tuntemukset, mitä tahansa ne ovat. Havainnoi tunteita kuten vihaa, itseinhoa tai kostonhalua kehossasi. Jos mahdollista, yritä hyväksyä tuntemukset sellaisenaan. Tunnustele, onko sinulle mahdollista päästää niistä irti, ja miltä se tuntuisi.

Kun olet valmis, sano mielessäsi tai ääneen antavasi itsellesi tai toiselle anteeksi, ja huomaan, miltä anteeksianto tuntuu kehossasi ja mielessäsi.

Anteeksianto syvenee ja laajenee kun toistat seuraavia lauseita:

”Olen monella tavalla hylännyt itseni, toiminut vastoin omaa etuani ja siten vahingoittanut itseäni. Olen toiminut näin ajattelemattomuuttani, suojellakseni itseäni, pelosta tai ymmärryksen puutteesta.

Annan itselleni anteeksi.” 

”Olen monella tavalla pahoittanut toisten ihmisten mieltä, loukannut heitä, kiusannut ja aiheuttanut heille harmeja. Olen toiminut ymmärryksen puutteesta, pelosta, vihasta tai kateudesta tai ajattelemattomuuttani.

Annan itselleni anteeksi.”

”Toiset ihmiset ovat loukanneet minua, vahingoittaneet minua ja aiheuttaneet pahaa tai syyllistyneet väärinkäytöksiin. He ovat toimineet näin ajattelemattomuuttaan, tavoitellessaan omaa etuaan, hyötyäkseen tai pelosta, vihasta tai kateudesta.

Annan heille anteeksi.”

Paina anteeksiannon tunne mieleesi.

Kielteisten tunteiden keskellä voit palata anteeksiannon ja hyväksymisen tunteeseen ja jäädä siihen.

Voit palata tunteeseen aina, kun kielteiset tai repivät tunteet täyttävät mielesi.

-------------------------------------

Ihmisyys

Millainen ihminen olen? Millaisia ihmisiä haluan elämääni? Mitä ihmisyyteen kuuluu? Millainen on hyvä ihminen? Isoja kysymyksiä ja nämä ovat niitä joiden kanssa tulen varmasti viettämään paljon aikaa elämäni loppuun asti. Hyvään ihmisyyteen kuuluu mun mielestä sekä itsestä että toisista välittäminen. Tähän asti olen asettanut usein muut itseni edelle ja vasta nyt olen ymmärtänyt että mun pitää voida hyvin voidakseni auttaa muita. Oma hyvinvointi ja terveys on toki ollut aina arvolistani kärjessä, mutta käytännössä muiden tarpeet ovat aina ajaneet ohi. Vaikka olen ollut itse väsynyt, fyysisten uupumisoireiden moukaroitavana, olen venynyt auttamaan muita. Vasta nyt ymmärrän että noina hetkinä olisi pitänyt osata sanoa ”ei” muille ja hoitaa itseäni. Tämäpä se iso haaste onkin. Miten pitää kiinni omista rajoistaan, ettei joudu kohtaamaan uupumista, että on hyvä ihminen vaikka sanoo ”ei”? Miten priorisoida asiat niin että oma jaksaminen riittää kaiken hoitamiseen? Kun tätä kysymystä mietin, palasin jälleen ajatuksissani kohtaan ”työ”. Voisiko mun tehtävä tässä maailmassa olla se että annan ihmisille työkaluja oman ihmisyyden käsittelyyn? Olisiko musta siihen? Lukiossa kirjoitin psykologian reaalissa ja sain siitä M, Dublinissa luin psykaa vuoden ennen kuin valitsin lopulta sosiologian ja informaatiotieteet aineiksi joihin perehdyin…olisiko musta henkiseksi valmentajaksi, ”tasapainoisen elämän konsultiksi”? Näihin mietintöihin päädyin kun olin lukenut melko monta kirjaa itsensä kehittämisestä ja kriiseistä toipumisesta. Ja kun annoin nämä asiat alitajuntani pohdintaan, alkoi elämän taika. Tässä kohtaa elettiin varmaan jo 2019 loppua, 2020 alkua.

Kesä on tuloillaan, koronaa tai ei!

Tämän blogikirjoituksen hihhuliosuus tulee tässä

Kun aloin miettimään valmentamista, eksyin nettihaussani Valmentamon sivuille. Siellä tutustuin LifeCoach koulutukseen ja kappas, siitä oli tulossa yhden illan demovalmennus/infotilaisuus parin viikon päässä. Ilmoittauduin sen enempää ajattelematta. Samaan aikaan törmäsin myös käsitteeseen NLP (Neuro Linguistic Programming). Olin lukenut siitä jo aikaisemmin mutta en oikein saanut käsitystä mistä oli kyse. Ja kappas, siitä oli tulossa yhden illan demovalmennus/infotilaisuus parin viikon päässä. Ilmoittauduin. Kun olin antanut alitajunnalle luvan selvittää näitä asioita, löysin itseni parin viikon päästä kahdelta eri valmennukselta vähän vahingossa. LifeCoach iski heti. Tätä haluan! Täältä saan työkalupakin ihmisten auttamiseen. Ja kun liitän tähän vielä oman kokemukseni sekä persoonani, TIEDÄN että olen hyvä! Alkuinnostuksen jälkeen järki otti vallan. Ensin pitää löytää töitä, sitten vasta alkaa opiskelut. Laitoin kuitenkin Valmentamoon viestiä ja kerroin vähän itsestäni, ja että voisin olla avuksi jos joskus Tampereella apua tarvittaisiin sillä tiesin päämajan olevan Helsingissä. Viestittely oli positiivista ja siitä jäi hyvä mieli vaikkei mitään konkreettista tapahtunutkaan. NLP oli myös kiinnostava mutta eka kerta ei aivan vakuuttanut. Kuulin kuitenkin että Tampereella olisi toinenkin NLP-tilaisuus lähiaikoina ja ajattelin että käyn ehkä myös siellä. Viikot kuluivat ja eräänä päivänä kun luin kaikessa rauhassa kotona, nakutti takaraivossa ajatus että pitäisi mennä katsomaan netistä koska se NLP-ilta on. Muutaman kerran hylkäsin ajatuksen mutta koska se puski jatkuvasti päälle, tein työtä käskettyä. Ja kappas, se oli samaisena iltana. Ilmoittauduin. JA NYT tulee se todellinen ”asiat tapahtuu juuri niin kuin pitääkin”-osuus.

Maaginen vuorokausi

Illalla menin NLP-iltaan. Sali oli melkein tyhjä ja meitä pyydettiin istumaan paikkaan joka tuntui hyvältä. Pöydällä oli intuitio-kortti jota ei saanut kääntää ja katsoa ennen lupaa. Korteissa oli sanoja ja lauseita, ja ohjaajan mukaan jokainen löytää itsensä juuri oikean kortin kohdalta istumasta. Mun ajatukseni illasta oli siis että käyn selvittämässä olisiko NLP sitä mihin mun pitäisi panostaa. Istuin alas miettimättä sen tarkemmin mihin. Tuli aika kääntää kortit. Mykistyin. Mun kortissa oli yksi sana ”Kyllä.” Siinä se tuli, vastaus illan kysymykseeni. Selvällä suomen kielellä ja tekstin ympärillä aurani värit - violetti ja kulta. Huh-heijaa hihhulia! Ilta oli kokonaisuudessaan todella mielenkiintoinen ja vahvisti ajatusta että lähden opiskelemaan NLP Practitioner-opinnot. Nukuin kuitenkin vielä yön yli ja ilmoittauduin. Heti NLP-ilmoittautumisen jälkeen sain viestiä Valmentamosta. Heillä olisi tarvetta assarille syksyllä Tampereella alkavaan LifeCoach koulutukseen, kiinnostaisiko? No kiinnostaa!!! Näin mulle oli sitten vuorokauden sisällä annettu kaksi opiskelupaikkaa jotka vievät mua eteenpäin siinä minkä olen todennut täällä olemiseni syyksi – ihmisten auttaminen. Olihan melkonen vuorokausi! Kerrottakoon nyt vielä sekin sitten vielä kirsikkana kakun päälle että tuo NLP kurssi johon ilmoittauduin jouduttiin perumaan MUTTA samana päivänä löysin Tampereelta toisen vastaavan joka alkoi samana päivänä kuin se joka peruttiin, ja kun otin sinne yhteyttä niin vastaus oli ”jännä miten otit juuri nyt yhteyttä kun olen lähdössä lomalle josta tulen vasta suoraan koulutukseen, ja mulle tuli juuri tähän hetkeen peruutusaika niin ehdin sulle soittelemaan asiasta ja varmistamaan opiskelupaikkasi”. Vieläkö joku väittää että asiat eivät tapahdu juuri niin ku niiden pitääkin??? :D

Siinä se makaa. Vastaus mun kysymykseen.

Noin, opiskelupaikat – check! Sitten oli edessä työnhakuun keskittyminen. Kriteerini työlle olivat seuraavat:

-       selkeä työaika esim. 8-16

-       työ jää töihin – oma aika on omaa aikaa

-       työ joustaa jotta saan suoritettua opinnot

-       haluan toimia ihmisten parissa

Kuinka sattuikaan, näin lehdessä jutun jossa kerrottiin erään Prisman laajentavan aukiolojaan sekä verkkokauppatoimintaansa. He hakivat uutta väkeä töihin. Mietin hetken ja totesin että tuohon täyttää kaikki toiveeni työpaikasta joten hain paikkaa. Pääsin rekrytointiprosessissa lopulta maaliin asti ja pääsiäisen jälkeen alkaa työt. Tuntuu hassulta sanoa mutta kiitos Koronan, mä pääsen aloittamaan työt jo tässä kuussa. Olen valtavan kiitollinen ja onnellinen tästä mahdollisuudesta. Pääsy isoon organisaatioon helpottaa, vaikka palkkaa tulen saamaan vähemmän kuin nyt päivärahoja. Haluan kuitenkin tehdä töitä, nämä neljä seinää on nyt aika lailla nähty!  

Ulkona paistaa aurinko ja sen valo on löytänyt myös mun sisimpääni. Tulevaisuuden suunnitelmat alkavat muotoutua, mulla on selvä suunta, uusi intohimo, halu oppia ja opettaa. Mulla on mahdollisuus tehdä tästä maailmasta pikkuisen parempi paikka, se jos mikä on mahtava homma! Ja mikä oli sitten tämän piiiiiiiitkän tarinan opetus?

Usko itseesi.

Pidä kiinni unelmistasi.

Anna itsellesi armoa ja rakkautta.

Ikinä ei ole liian myöhäistä.

Näillä mennään,

Inga

Koronan keskellä synttärijuhlintaa

Melko rauhallista on. Näissä mun 42v.-juhlissa nimittäin. Ei sillä että olisin suunnitellut yli 500 hengen synttärijuhlia mutta onhan tää yksin synttäripäivänä kotona oleilu erikoista. Aamu alkoi melko järkytyksellä. Sanoin itselleni sängystä noustessa ”hyvää syntymäpäivää”, ja lähdin vessaan. Siellä peiliin vilkaisu aiheutti huokauksen. Söin nimittäin eilen kaikki rääppeet mitä oli jäänyt lauantain kahvittelusta, eli valtavan määrän sokeria ja se näkyy tänään naamasta. Ihan ku olisin viikon sukellellut jaloviinassa, naama oli sokerin jäljiltä aivan turvonnut ja silmäpussin tasoa ”tarvitaan tulitikkuja että näkee”.

Ihanaa vanheta! Noh, ei vaivuta epätoivoon. On elämässä paaaaaaljon hyvääkin. Opiskelut on alkaneet alalla jossa TIEDÄN olevani hyvä ja nautin ihmisten auttamisesta. Juuri lauantaina sain todistaa miten vahva ihmisen mieli on kun sitä aktivoi oikein. Ystävällle tehty NLP-sessio toi esiin ilon kyyneleet ja tiedon siitä mitkä voimavarat hänellä on käytössään, ihan itsessään. Kovassa stressissä, kiireessä ja paineessa unohdamme helposti sen mitä meillä jo on. Kaiken sen positiivisen. Mun duuni tulee jatkossa olemaan ihmisten oivalluttaminen omiin voimavaroihin ja tapoihin jolla voi vaikuttaa omaan elämäänsä positiivisesti (pienellä avustuksella) ihan itse!! Se on mun paras synttärilahja tänään ja tulevaisuudessa.

Korona tietysti pelottaa meitä kaikkia ja vaikuttaa isosti jokaisen arkeen. Mutta mitä jos kaivettaisiin siitä hyviä juttuja esiin?

-       enemmän aikaa itselle ja perheelle erinäisten karanteenien vuoksi

-       vähenevät lennot - vähenevät päästöt - luonto kiittää

-       ”pakko” pysähtyä ja miettiä omaa eloaan täällä kun kriisi vaikka työsuhteen epävarmuuden vuoksi osuu kohdalle

-       empatia ihmisten kesken, valtava auttamisen aalto joka Suomessakin on nähtävissä

-       elämänilo joka näkyy mm. Italiassa parvekkeilla laulavien ja soittavien ihmisten muodossa

-       ymmärrys siitä että ihmiset yhdessä, toisiaan auttaen voittavat tämänkin viruksen. Tulee aika jolloin pandemia on ohi. Mielenkiintoista on nähdä millaisessa maailmassa elämme vaikka vuoden tai viiden vuoden kuluttua.

Ollaan ihmisiä ihmisille, tämäkin haaste on tehty voitettavaksi.

Niin ja hei, kohta on jo kesä ja nämä maisemat! 

Aurinkoa maanantai-päivääsi! Mä lähen nyt vähän käveleen aurinkoon, heippa!

Sitku-elämän turha odotus

Katsoin tänä aamuna kelloa ensi kertaa puoli neljän maissa. Minut oli herättänyt ajatus eilisestä kohtaamisesta, ja koska en saanut nukuttua, päätin nousta ylös ja naputella tämän kohtaamisen ja siitä seuranneet ajatukset myös sun luettaviksesi. Nyt on vieressä kahvikuppi, ympärillä hiljaisuus ja kynttilänvalo, let’s go!

Kävin eilen illalla eräässä koulutustilaisuudessa. Ryhmä oli pieni ja istuimme niin että kaikki näkivät toisensa, joten pääsin helposti paneutumaan lempipuuhaani – ihmisten tarkkailuun. En alkuun juurikaan kiinnittänyt huomiota pieneen, noin kolmekymppiseen Johannaan muuta kuin sen mitä tunnustelin energiaa jolla hän tuli sisään. Jotenkin arka, mutta innostunut. Hiljainen mutta halu yhteyteen. Illan aikana kun sitten tutustuttiin enemmän, Johannasta kuoriutui puhelias, herttainen nainen, joskin edelleen jokin harmaa verho hänen edessään tuntui olevan. Sitten se verho aukeni. Juttelimme sitku-elämästä ja miten suomalaiset odottavat vaan eläkkeelle pääsyä, koska sitten on mukamas aikaa, rahaa, ja elämä alkaa. Hetken aikaa asiasta keskusteltuamme Johanna kertoi tarinansa. Hän oli miehensä kanssa ajatellut samaan tapaan, asioita oli siirretty tulevaisuuteen, mukavia juttuja ja vaikeitakin päätöksiä oli ajateltu tehdä sitten kun on aikaa, sitten kun on parempi hetki. Sitä hetkeä ei koskaan tullut. Johanna jäi yllättäen vuosi sitten leskeksi. Kaikki pysähtyi. Yhteistä tulevaisuutta rakkaan kanssa ei enää ollut. Talo oli kyllä rakennettu sitku-elämää varten. Nyt siltä puuttui isäntä.

Voit kuvitella sen hiljaisuuden joka huoneeseen laskeutui tämän keskustelun jälkeen. Kaikki vaipuivat omiin ajatuksiinsa. Ja vaikka sitä hiljaisuutta kesti vain pari minuuttia, tuntui että aika pysähtyi valtavan pitkäksi aikaa. Ainut mikä muistutti ajan valuvan koko ajan käsistä oli selkäni takana nakuttava kello. Mieleeni muistui tuossa hetkessä se pyhä lupaus jonka tein kun iskä kuoli: ”Ei ikinä enää sitku-elämää”. Samalla kuitenkin ymmärsin että aivan kuten Johanna miehensä kanssa, myös minä olen taas jotenkin lipunut siihen ajatusmalliin. Suunnittelen asioita ja sitä mitä elämä on sitten kun olen löytänyt töitä, kirjoittanut kirjan, myynyt auton….sitku.

Luulin jo että osaan elää hetkessä, luulin että olen oppinut että huomista ei ole luvattu ja tänään, tässä hetkessä on elämä. Mutta kappas vaan, taas piti jonkun tulla ravistelemaan että tajusin eläväni tulevaisuudessa. Ei voi muuta kuin nöyränä kiittää henkisestä shakedownista ja suunnata energiat taas tähän hetkeen. Teen nyt parhaani niillä resursseilla mitä mulla on, se mitä siitä seuraa on tulevaisuudessa joka tulee jos on tullakseen.

Jokohan tämän vuodatuksen jälkeen saisin rauhan tuolta eiliseltä kohtaamiselta? On se jännä miten universumi tulee ja läppäsee naamalle ja palauttaa maan pinnalle tarpeen tullen herättääkseen ajattelemaan. Hyvä että tuli!

Nyt menen täyttämään kahvikuppini, katson seiskan uutiset ja aloitan päiväni. Tässä hetkessä, kynttilän valossa, sydämessä kiitollisuus.

Kaikkea hyvää sun tähän hetkeesi, luet tätä sitten missä ja milloin vain!

Kirjalistaa ja oivalluksia

Istun tamperelaisessa kahvilassa ja aistin tunnelmaa. Iloisin jälleennäkemisiä, lapsen onnellista ilmettä kun hän tunkee suuhunsa suklaakakkua ja kermavaahtoa, hissimusiikki taustalla, jännittynyt pariskunta ekoilla (luulisin!) treffeillä. Samalla havahdun siihen että siitä on melko kauan kun olen ollut tämän lempipuuhani, ihmisten tarkkailun äärellä. Kodista on tullut kovin helppo paikka olla ja siellä on hyvä tehdä töitäkin, miksi siis poistua ellei ole pakko. Viikonloppuna hälyisen messupäivän päätteeksi ymmärsin miksi. Valtavassa väsymyksessäni tajusin että mun on lähdettävä ulos ihmisten ilmoille, siedätettävä itseni taas arkeen, sillä se on edessä. Alan olla kasassa ja nyt on selkeästi jo halu palata sosiaalisiin ympäristöihin, töihin ja uusiin harrastuksiin. Olen onnekas, sillä heti kun tämän lauseen sanoin ääneen, sain apua CV:n  ja avoimen hakemuksen päivittämiseen. Uskon että mulle löytyy juuri se työ mikä kuuluukin, nautin taas työstäni ja ihmisten auttamisesta uudella, toistaiseksi tuntemattomalla toimialalla.

Olen saanut usein kyselyä siitä että mitä ne kirjat oikein on mitä oon lukenut tässä viime kuukausina. Keräsin tähän nyt vähän kirjalistaa. Luulin että kaikista kirjastolainoistani jää muistijälki ja voin helposti tulostaa kirjalistan kun niin haluan. Noh, eipä se niin helppoa ollutkaan. Niinpä olen kaivellut vanhoja lainauskuitteja, lueskellut muistiinpanojani ja käynyt muutaman kirjaston hyllyillä kuikuilemassa näkyykö tuttuja kirjoja. Toisin sanoen tämä kirjalista ei ole täydellinen mutta on siinä nyt ainakin iso osa lukemiani teoksia. Pari kirjaa haluan nostaa erityisesti esiin. Toinen on Tommy Hellstenin ”Saat sen mistä luovut”. Luin sen jo syksyllä 2018, ja se oli kirja joka käynnisti sisäisen muutokseni. Silloin toki luulin että muutos tapahtuu töiden ohella mutta pääsinkin sitten vähän syvemmälle tutustumisretkelle itseeni.

Toinen kirja jota suosittelen kaikille on Joseph Murphyn ”Alitajuntasi voima”. Meissä kaikissa on valtava potentiaali hyvään, oma ajattelumme määrää sen mihin suuntaan elämämme menee. Tästä seurasi eka oivallus: Olen jo vuosia sanonut että se miten puhut ja mitä ajattelet, tulee tapahtumaan. Jos pyörität päässäsi negatiivisuutta, kutsut sitä luoksesi ja todeksi. Vain muuttamalla itseäsi voit muuttaa elämääsi. Tiedän, ei ole helppoa! Itsekin olen käsitellyt viime kuukausina surua, katkeruutta, vihaa ja muita negatiivisia tuntemuksia. Mutta avain onkin nimenomaan siinä että en jäänyt vellomaan niissä vaan käsittelin ne, annoin itselleni ja muille anteeksi ja jatkoin eteenpäin positiivisten ajatusten parissa. Usko huviksesi, elämä on paljon helpompaa kun ohjaa ajatuksensa positiiviseen. Aina se ei ole vaaleanpunaisten silmälasien kanssa kukkakedolla tanssia vaan kyllä muakin vi**ttaa ja kiukuttaa joskus. Viimeksi eilen kun liikennevaloissa edessäni oleva auto ei tehnyt elettäkään liikahtaakseen koko vihreiden aikana. Kun se sitten lähti liikkeelle, valo vaihtui. Ja mulla oli tietenkin kiire, kerpele. Kirosin, heräsin siihen mitä tapahtui ja ajattelin ”noh, ei auta kiukuta, siinä nyt kävi noin. Seuraavilla vihreillä pääsen.” Kohonnut syke ja ärsytys rauhoittuivat ja matka jatkui. Miten turhasta asiasta sitä taas pillastui! Kun asialle ei voi mitään niin turha siitä on kiukuta.

Toinen oivallus minkä olen tehnyt jo aikoja sitten, on se että asiat tapahtuvat aina syystä. Pari esimerkkiä. Juuri hakemani työpaikka on firmassa jonka toimitusjohtaja minulle tuntematon, mutta erään vuosia sitten tapaamani ihmisen entinen pomo. Yhteys – check. Vire-messuilla kun menin juttelemaan erään kirjakustantamon edustajan kanssa kirjastani, huomasin että mähän tunnen hänet. Tavattiin muutaman vuosi sitten Vuokatissa kun hän oli siellä järjestämässä tapahtumaa ja mä tietty Vuokatin matkailun puolesta hoidin markkinointia hänen kanssaan. Yhteys – check. Tästä siis oivallus: sä tapaat matkasi varrella juuri ne ihmiset joita sun kuuluukin tavata. Jotkut jää elämääsi pidemmäksi aikaa, jotkut tulee elämääsi jotta te molemmat pääsette jossain elämänne asioissa toistenne avulla eteenpäin, ja joidenkin tapaamisen tarkoitus selviää sulle vasta myöhemmin. Ikinä ei voi tietää mitä elämä eteen tuo, tärkeintä on aina muistaa olla inhimillinen, ystävällinen ja aito jokaiselle tapaamallesi ihmiselle. Kuka tietää, hänellä saattaa olla elämässäsi vielä isokin rooli.

Semmosia oivalluksia. Taidan tällä erää pakata koneen laukkuun ja mennä kotiin tekemään kirjalistan loppuun. Kiitos kun luit. Pidähän itsestäsi huoli, sillä se miten sä voit, vaikuttaa kaikkeen sun ympärilläsi!

Namaste.

-inga

Kirjalista kesä-syksy 2019 (ei missään tietyssä järjestyksessä, erityisen hyvien kohdalla *tähti*)

*Murphy, Joseph: ”Alitajuntasi voima”

Dalai-Lama & Desmond Tutu: ”Ilon kirja”

Vakkuri, Kai: ”Sinä kirjoitat kirjan”

Sarasvuo, Jari: ”Välähdyksiä pimeässä ja pimeitä välähdyksiä”

Mazzarella, Merete: ”Elämä sanoiksi”

Cameron, Julia: ”Tyhjän paperin nautinto”

*Gustafsberg, Harri: ”Mielen valmentamisella optimaaliseen suoritukseen”

King, Stephen: ”Piina”

*Sarasvuo, Jari: ”Sisäinen tuli”

Goldberg, Natalie: ”Hyvä kaukainen ystävä”

*Hellsten, Tommy: ”Saat sen mistä luovut”

*Syvärinen, Katri: ”Vuoden paras päivä”

*Syvärinen, Katri: ”Löydä elämän taika”

Pajunen, Riikka: ”Omaa tehtävää etsimässä”

Larssen, Erik: ”Vahva”

Byrne, Lorna: ”Enkelten kosketus”

Byrne, Lorna: ”Enkeleitä hiuksissani”

Hellsten & Tuomikoski: ”Minuiksi”

Frankl, Viktor E.: ”Itsensä löytäminen”

Frankl, Viktor E.: ”Tarkoituksellinen elämä”

Frankl, Viktor E.: ”Ihmisyyden rajalla”

*Salomaa, Paula: ”Tie aitoon itseen”

Hellsten, Tommy: ”Kolmas mahdollisuus”

Hellsten, Tommy: ”Kun uskot unelmiisi alat kasvaa niitä kohti”

*Veitola, Maria: ”Veitola”

Cook, Emma: ”Elämä kuntoon 5:2 metodilla”

*Pease, Allan: ”Elekieli”

*Kabat-Zinn, Jon: ”Olet jo perillä”

Tanskanen, Elina: ”Hyvän mielen reseptejä”

Teleranta, Pirkko: ”Muistisairauden kanssa: Alzheimer arjessa”

*Teleranta, Pirkko: ”Alzheimerin tauti osana elämää ja elämän osa”

*Day, Laura: ”Eläköön kriisi!”

Hansard, Christopher: ”Tiibetiläisen elämisen taito”

Kabat-Zinn, Jon: ”Tietoinen läsnäolo maailmassa”

King, Stephen: ”Kosketus”

*Thondup, Tulku: ”Mielen parantava voima”

Holmer, Titti: ”Onnellinen nyt: käytännön opas tietoiseen läsnäoloon”

*Michaels, Jillian: ”Rajaton”

Leskinen, Tomi: ”Kokonaisvaltainen hyvinvointi: kristallisoi toimintasi, saavuta tavoitteesi”

Saarinen, Esa & Lonka, Kirsti: ”Muodonmuutos”

ja vielä, heti kun saan käsiini: Minkkinen, Eevi: ”Ymmärrä itseäsi, ymmärrä ihmissuhteitasi”

Kuuntelin Eevin luennon Vire-messuilla ja tunnistin itseni ja parisuhdeongelmani jo sen puolen tunnin aikana. Tuo kirja tulee antamaan mulle työkalut joilla rakennan itsestäni paremman ihmissuhdeihmisen. Aina oppii itestään jotain uutta. :)

Kirjan kirjoittamisen lyhyt oppimäärä

Okei, otsikko on hieman harhaanjohtava. Mullahan ei riitä missään nimessä natsat kertomaan siitä miten kirja kirjoitetaan, voin vaan avata omaa kokemustani siitä miten musta tuli kirjailija. Tai…noh, kirjan kirjoittaja. Kirjailija on mielestäni arvostettu ammatti, joka resonoi päässäni viisautta, tietoisuutta, ahkeruutta, avarakatseisuutta, itsensä tuntemista, valtavaa mielikuvitusta ja timanttista työmoraalia, joten koen olevani vasta matkalla siksi ihmiseksi joka ansaitsee tulla kutsutuksi kirjailijaksi. Ehkä tämän projektin myötä saan itselleni uuden ammattinimikkeen, boksin johon mut on hyvä sujauttaa, mutta enemmänkin tavoitteeni on auttaa ihmisiä tarinalla.

Ihmisten auttamisesta itse asiassa koko idea lähti. 2015 kun äidilläni diagnosoitiin Alzheimer, hain tietoa kirjallisuudesta ja netistä siitä mikä tauti on, miten se etenee, mitä on odotettavissa. Löysin paljon lääketieteellistä asiaa ja näkökulmia, mutten yhtä kirjaa lukuunottamatta ollenkaan  sairastuneiden tai heidän omaistensa omia kokemuksia. Jo silloin ajattelin ensimmäisen kerran että ”voi kun olisi kirja jossa kerrotaan arjesta, osaisinko kirjoittaa sellaisen?” Noh, vuodet vieri aivan muissa hommissa kunnes tänä keväänä tuli pysähdys. Arki hävisi, oli aika miettiä mikä musta tulee isona. Ei mennyt kauaakaan kun tämä projekti nosti jälleen päätään ja hetken mietittyäni päätin että nyt on aika ottaa se työn alle.

Kun päätös oli tehty, tuli vastaan ensimmäinen kysymys ”miten kirja sitten kirjoitetaan?”. Olin toki kirjoittanut paljon blogia ja muita lyhyitä tekstejä mutta kirja – sehän on nyt vallan eri kaliiberia tekijälleen! Eräänä heinäkuun päivänä lausuin ystävälleni sanat ”voi kun löytäisin jostain jonkun kirjoittajakoulun että pääsisin alkuun.” Kuinka ollakaan, samana iltana Twitterissä eteeni tupsahti mainos Miki Liukkosen kirjottajakoulusta. Ilmoittauduin välittömästi! Nettipohjainen kurssi oli juuri sopiva mulle ja paneuduin siihen huolella. Modulit kurssilla olivat hyvin monipuolisia ja oli superkiinnostavaa kuulla OIKEAN kirjailijan ajatuksia kirjan kirjoittamisen prosessista, flowsta ja vaikeuksista. Tunnistin omaavani paljon samoja haasteita kirjoittajana mitä muilla kurssin osallistujilla oli (keskustelupalstalla käytiin jutustelua eri moduleiden herättämistä ajatuksista), ja oli kiva päästä lukemaan myös muiden ajatuksia. Samalla kun kävin kurssia, luin useita kirjoja siitä miten kirja kirjoitetaan, kaikki ammattikirjailijoiden tekemiä. Muun muassa Stephen Kingin kirja ”Kirjoittamisesta: Muistelmia leipätyöstä” oli varsin mielenkiintoinen, sen jälkeen luin ekaa kertaa myös hänen muuta tuotantoaan vähän uudesta näkövinkkelistä. Kun sitten kokosin muistiinpanoistani  jonkinlaisen käsityksen siitä mitä kirjan kirjoittaminen vaatii ja miten se prosessi etenee, oli aika ottaa härkää sarvista ja aloittaa. Ennen kuin kirjallani oli edes sisällysluetteloa, oli edessä taustatyön tekeminen.

Kuten mainitsin, halusin kirjoittaa kirjan Alzheimerista ja nimenomaan läheisten ja sairastuneen näkökulmasta, joka päiväisen elämän haasteista. Niinpä mulla oli taustamateriaalina parikymmentä äitini kirjoittamaa päiväkirjaa joita aloin käymään läpi hitaasti mutta varmasti. Samalla kun luin päiväkirjoja, pääsin sisään äidin elämään vuosien varrella ja täytyy myöntää että osittain prosessi oli myös melko raskas. Vaikka päiväkirjat sisälsivät paljon iloa ja onnea, sieltä heijastui vahvasti myös elämän toinen puoli, sen raadollisuus ja ihmismieltä jäytävä suru ja tuska. Päiväkirjoja lukiessani kävin läpi myös oman elämäni viimeiset 30 vuotta tiheällä kammalla. Ei ollut sekään pelkkää iloa ja onnea mutta se on mennyttä ja käsiteltyä, nyt on vain nyt.

Aloitin itse kirjoittamisprosessin jo taustamateriaalien lukemisen aikana, sillä päiväkirjoista erottui selvästi ne teemat joista halusin kirjoittaa tarkemmin. Ajatuksenani oli siis kirjoittaa taudin etenemisestä sekä äitini että meidän läheisten näkökulmasta, arkielämän esimerkkien kautta. Vasta myöhemmin projektin aikana mulle selvisi että haluan kirjaan sittenkin myös lääketieteellisen näkökulman jokaiseen teemaan. Laitoin avunpyyntöä maailmalle ja eilen tapasin professorin joka saattaa lähteä minua tässä projektissa auttamaan.

Taustamateriaali. 

Itse kirjoittaminen tuntuu loppujen lopuksi melko helpolta. Totta kai on päiviä ettei saa oikein mitään aikaiseksi, mutta sitten on taas päiviä jolloin tekstiä tulee sivukaupalla ilman sen kummempaa ponnistelua. Nämä ensimmäiset kymmenet sivut kirjasta ovat nimenomaan puhdasta ajatusvirran tulosta. Kysyin kirjoittamisen alkuvaiheessa eräältä kirjailija ystävältäni apua kun en osannut päättää kerronko tarinaa preesensissä vai imperfektissä. Vastaus oli ”kuule kirjota vaan niin ***keleesti, anna kaiken tulla ulos. Kyllä se siitä sulle aukenee jossain kohtaa, miten ne aikamuodot kuuluu asettua.” Ja niin mä tein. Kirjotin vaan niin ***keleesti ja se tuntui hyvältä. Välillä itkin, välillä nauroin, mutta kaiken kaikkiaan näiden ensimmäisten kymmenien sivujen kirjoittaminen tuntui luonnolliselta.

Tällä hetkellä kirjan ekat sivut ovat siskollani ja professorilla luvussa. Tiedän että teksti on osittain melko raadollistakin, joten haluan suodattaa sen muutamaan otteeseen ennen julkaisua. Ja toki, nyt kasassa on vasta ekat sivut, vielä puuttuu yli puolet, mutta onneksi tiedän saavani niihin ajatustukea ja -apua jotta kokonaisuus valmistuu. Kirja kirjoitetaan yleensä 3-5 kertaa. Ensin pari kertaa itse ja sitten vielä kustannustoimittajan kanssa pariin otteeseen. Kustantajaa en ole vielä edes miettinyt, enkä selvitellyt miten heitä lähestytään, sen aika on myöhemmin. Voihan tässä käydä niinkin etten saa kirjalle kustantajaa jolloin kustannan sen itse. Niin iso työ ansaitsee tulla luetuksi ja TIEDÄN että maailmassa on tällaiselle kirjalle paikkansa. Muistisairaudet koskevat niin montaa ihmistä. Ja jos pystyn edes yhden ihmisen tuskaa ja pelkoa sairauden pauloissa helpottamaan sanoillani, kaikki on sen arvoista.

Mutta on tämä melko hurjaa, mä kirjotan kirjaa!

Vuosi 2019 alkaa olla taputeltu. Se oli vuosi jota en unohda ikinä, hyvine ja huonoine hetkineen. Nyt on aika rakentaa uutta. Tommy Hellstenin sanoin ”kun sä alat tehdä sitä mikä sua pelottaa – susta tulee se mikä sä olet”. Näillä mennään!

Ilolla elämää jatkaen,

Inga