Keväällä 2013 lupauduin kuuluttamaan Pesäkarhujen pelit ihan mielenkiinnosta. Tiesin että peleissä käy paljon yleisöä ja tiesin myös että ottelutapahtumasta voisi saada enemmän irti. Samalla kun lupauduin kuuluttamaan tein myös päätöksen että haluan kuuluttaa pelit kentän pinnasta jotta pääsen lähemmäs yleisöä, joukkueita, tuomareita ja ennen kaikkea sitä tiivistä tunnelmaa jonka Porin pesäpallostadion tarjoaa. Päätös oli ehdottomasti oikea. Ei enää ikinä koppiin istumaan. Ainakaan Porissa.
Kuva: Kai RantanenKesän edetessä panin merkille Pesäkarhujen hyvän meiningin. Seuraväki on sydämellään mukana pelissä ja isot yleisömäärät takaavat kentälle meteliä. Kun sitten kuulin että Pesäkarhut hakevat uutta toiminnanjohtajaa, oli ajatus "Ai, kiva. Joku saa hienon seuran johdettavakseen." Itselläni oli tuolloin Valtakunnallisen Naperoleirin järjestelyt täysillä käynnissä, D-poikien pelinjohtotehtävät päällä UP-V:ssa sekä myös UP-V:n miesten ja Pesäkarhujen pelit kuulutettavana joten en ehtinyt ajatella asiaa enempää. Leirin jälkeen kun tilanne rauhoittui eräs viisas pelinjohtaja kysyi minulta ennen yhtä kotimatsia että olenko hakenut paikkaa. Kun vastasin kieltävästi, sain melkoisen ripityksen miten minun pitäisi EHDOTTOMASTI seuraavana päivänä ottaa yhteyttä Saineen Veskuun ja jutella asiasta. Asiaa yön yli pohdittuani päätin käydä vähän kyselemässä Veskulta mikä tilanne hakuprosessissa on.
Niinpä marssin puheenjohtajan juttusille ja selvisi että haastatteluja oli tulossa mutta päätöksiä ei ollut vielä tehty. Jatkokeskusteluissa käytiin läpi kattavasti seuran menneisyys, tämä hetki ja tulevaisuus - huh, paljon asiaa! Päätös oli kuitenkin lopulta "Kiitos mutta ei kiitos." Sillä hetkellä ajattelin että tämä oli tässä, vaikka vähän jäi mietityttämään että olisiko sittenkin...
Kului joitain päiviä joiden aikana vielä asia kävi mielessäni, myönnettäköön, useaan otteeseen. Sitten tuli puhelu "oletko nyt IHAN varma??". Ja enhän minä ollut. :) Niinpä keskustelut avattiin uudelleen. Lopulta löytyi se kuuluisa kultainen keskitie ja nimet laitettiin paperiin. Vaikka nimenkirjoituksesta ei ollut julkaisuun kuin muutama hassu päivä, tuntuivat ne kuukausilta. Halusin huutaa asian maailmalle mutta hiljaa oli oltava...äidille sentään sain kertoa. :)
Kuva: Pekka TuominenKun Pesäkarhujen uusi toiminnanjohtaja sitten julkaistiin, alkoi minulle satelemaan onnitteluja ja tsemppiviestejä ympäri Suomen. Tästä piti huolen Facebook, Twitter, sähköposti ja puhelin. Monet soittivat ja tarjosivat apuaan jos sitä tarvittaisiin, jotkut soittivat ja muistuttivat isosta vastuusta, mutta suurin osa onnitteluista oli vaan puhtaasti onnitteluja. Se lämmitti mieltä kovasti ja haluaisinkin vielä tässä kiittää joka ikistä tsempistä ja onnitteluista! Varsinkin suora palaute porilaiselta yleisöltä oli hienoa. Voin tässä luvata että pyrin olemaan luottamuksenne arvoinen.
Kuva: Pekka TuominenNimityksen jälkeen alkoi "loma" edellisestä työstä. Jostain kumman syystä lomailu on kuitenkin jäänyt vähemmälle...eihän sitä pysty pitämään näppejään erossa Pesäkarhujen ensi kauden suunnittelusta. ;) Tästä kaudesta käteen jäi hopea mikä tietenkin harmittaa kun kulta oli selkeä tavoite, mutta toisaalta täytyy muistaa että Kirittäret-niminen peikko kaadettiin välierissä, yleisökeskiarvo oli yli 1200 (joka on muuten ylivoimainen koko Suomen mittakaavassa, vaikka otettaisiin huomioon KAIKKI naisten palloilulajit! Se on kiitoksen paikka yleisölle!), ja yksilötasollakin pesäkarhulaiset dominoivat tilastoja. Kausi 2013 jätti jälkeensä paljon ikimuistoisia hetkiä; kärrynpyörä-tuuletukset, vihaisten tipujen tuuletukset, upeita läpilyöntejä, jäätäviä ulkopelisuorituksia, tappioasemasta komeita nousuja voittoon... Näistä kiitos kuuluu mahtavalle joukkueelle joka illasta toiseen jaksoi tehdä töitä unelman eteen. Arvostus kuuluu joka ikiselle joukkueen jäsenelle.
Tätä kirjoittaessani on syyskuun 25. päivä. Tänään olen päässyt tutustumaan yhteistyökumppaneihin paperilla. Tulevina viikkoina nämä firmojen nimet saavat myös kasvot kun pääsen miettimään kauden 2014 kuvioita heidän kanssaan. Sitä ennen on edessä Pesäkarhu-risteily jonne lähdetään ylihuomenna. Mahtavaa päästä jututtamaan seuraväkeä Itämeren aalloille. Joka ikinen heistä on tärkeä, sillä yhdessä olemme enemmän (hhmmm...olisiko tuossa hyvää sloganin tynkää...? Mietintään).
Matka on siis valmiina alkamaan. Helppoa siitä ei tule, mutta ei niin kukaan väittänytkään. Sata rossaa lasiin kohti merituulta sillä periksi ei anneta milloinkaan, kuten täällä Porissa on tapana laulaa... :)
Vielä loppuun Kaisiksen tuuletus. Tällä asenteella kun mennään niin nou hätä.
Kuva: Pekka Tuominen-inga
