Some-taukoa ja shokki diagnoosia

Kylläpäs edellisestä päivityksestä onkin jo vierähtänyt aikaa. Yli kaksi kuukautta on taas vilahtanut silmien ohi nuan vain! Ja kyllähän siinä ajassa on ehtinyt tapahtuakin kaikenlaista. Lähinnä mun elämä on koostunut kahdesta asiasta; kirjaprojektista ja itseni etsimisestä. Edellisessä päivityksessä olin tilanteessa että oma identiteetti oli kadoksissa ja uuden rakentaminen oli alkamassa. Nyt, kaksi kuukautta myöhemmin ollaan tilanteessa että rakennusvaihe on alkanut mutta tuntuu että se on melko lailla aluillaan edelleen. Tällä hetkellä koen olevani lähinnä sisko, tytär ja ystävä. Onhan nekin tärkeitä asioita, asioita jotka ovat oman arvomaailmani kärkipäässä. Asioita joiden päälle on hyvä alkaa rakentamaan uutta. 

Tuon edellisen päivityksen jälkeen koin vielä viimeisen, kipeän asian vanhasta elämästä irti päästämisen kanssa. Se tuli sittenkin vaikka kauan taistelin vastaan. Katkeruus. Kuin myrkky se otti vallan ajatuksistani ja nosti pintaan vihan. Vihan ja katkeruuden lajia nimeltä pesäpallo kohtaan. Katkeruus ei kohdistunut lajin parissa oleviin ihmisiin, siellähän on edelleenkin iso kasa hyviä ystäviä, vaan vihasin sitä mitä laji oli minulta vienyt. Syytin sitä kaikesta mitä elämässäni oli jäänyt tekemättä. Koska en koskaan "ehtinyt" panostaa muuhun elämään työn hektisyyden takia, koin että liian paljon on jäänyt elämättä ja nyt tuo laji on vain sylkäissyt minut ulos, sitä ei kiinnosta miten voin. TIESIN että olen saanut lajista hyviä ystäviä jotka pysyvät matkassa jatkossakin, mutta TUNSIN että laji on minut hylännyt vaikka kaikkeni annoin.

Pari päivää sitten nämä synkät tunteeni puettiin sanoiksi, diagnoosiksi.
Keskivaikea masennus. 
Olen sairastunut mielenterveysongelmaan, what?? Minä, iloinen, toimelias, asioihin tarttuva, peruspositiivinen tyyppi. Jäätävä diagnoosi mutta kun asiaa ajattelee niin kyllähän se pitää paikkansa. Elämäni on kuin kupla joka kieppuu kohti taivasta ja mä leijun sen sisällä, välillä pää ylös- ja välillä alaspäin. Minä, joka olen aina ollut kontrollissa, olen nyt tuuliajolla. Mutta hyvä uutinen on kuitenkin se että hoidon avulla tästä selvitään. Taas kun mennään vuosi eteenpäin niin olen jälleen se sama tyyppi kuin ennen, elämäniloani tämäkään koettelemus ei kaada. On aika ottaa oppia omasta hokemastani "se, miten ajattelet, rakentaa tulevaisuuttasi. Ajattele siis hyviä asioita."

Pois some-kanavista

Pesiksen finaalien aikaan ja sen jälkeen kaikki lajiin liittyvä ahdisti. Porissa kävin yhden finaalipelin katsomassa, yritin olla positiivinen mutta en vaan saanut kaivettua sitä tunnetta esiin. Tämä ahdistus eskaloitui lopulta siihen että vähän yli kuukausi sitten kirjauduin ulos kaikista some-kanavista. Ensin ajatus oli että kirjaudun ulos ja poistan apit puhelimesta, ja käyn koneella silloin tällöin katsomassa mitä kanavissa tapahtuu, mutta näin jälkikäteen ajateltuna pitää todeta että en kyllä ole koneellakaan kertaakaan tileille kirjautunut. Olin toki tuota ajatusta some-kanavista uloskirjautumisesta pyöritellyt mielessäni jo kesästä saakka, kirjoitin siitä jo yhden blogitekstinkin, se vaan jäi jostain syystä julkaisematta. Lisään sen nyt tämän kirjoituksen alle, sillä musta se on edelleen ajankohtainen. 

Syyskuun lopussa kirjauduin ulos sekä Facebookista, Twitteristä että Instagramista. Nyt täytyy sanoa että ei kaduta. Ainut mitä kaipaan ajoittain on ig-storyn päivittäminen. Se oli kivaa ja usein kauniin maiseman tai hassun tilanteen kohdatessani automaattinen ajatus on että "voi tästä tulis hyvä story". Mutta suurin tunne some-maailmasta irtaantumisen jälkeen on kuitenkin ollut helpotus. Ruutuaikani on tippunut monta prosenttia ja tuntuu että olen jotenkin enemmän elämässä kiinni (tunne jota todellakin näinä päivinä tarvitsen!). Bussissa katselen ulos ikkunasta ja kuuntelen musiikkia sen sijaan että räpläisin puhelinta, kotona pystyn keskittymään lukemiseen ja kirjoittamiseen kun puhelin ei koko aikaa kilkuttele vieressä ilmoituksiaan ja mikä ehkä mukavinta, aamulla kun herään, en enää aloita päivääni some-kanavien selaamisella vaan kirjoitan pari sivua ajatuksiani muistivihkoon. Jäsentelen päätäni heti herättyäni, se auttaa päivään lähtemistä huomattavasti enemmän kuin päälle jyräävä maailmantuska Facebook-feedilta.

Lopetin somettelun aika lailla hetken mielijohteesta vaikka olin sitä jo kauan päässäni pohtinut. Pelko siitä että ellen ole somessa - olen näkymätön, oli turha. Päinvastoin, ystävät ja perhe ovat saaneet enemmän jalansijaa ihan oikeassa elämässä. Näen paljon useammin kavereita kahvilla, lenkillä tai vaikka "Vain Elämää"-studiossa. Elämä on taas enemmän IRL kuin verkossa. Se tuntuu hyvälle. Totta kai tiedän että somessa tapahtuu koko ajan paljon ja jään isosta osasta uutisia paitsi mutta juuri nyt tämä asioiden yksinkertaistaminen tekee hyvää. Kaikki ylimääräinen hässäkkä elämästäni on kuorittu pois jotta voin rauhassa keskittyä uuden rakentamiseen joogan ja itsetutkiskelun kautta. Hassua tässä blogin kirjoittamisessa on kuitenkin se että jos haluan sen julkaista, parhaat alustat siihen ovat nimenomaan some-kanavat.  Niinpä joudun tämän tekstin kirjoitettuani lopettamaan some-taukoni hetkeksi jotta saan tekstin julki. Noh, eipä se mikään ongelma ole, kirjaudun sisään, julkaisen ja kirjaudun ulos. Ehkä käväisen viikon päästä katsomassa onko tullut kommentteja tai tykkäyksiä mutta enää en odota niitä heti julkaisun jälkeen. Siellähän ne odottaa sitten viikonkin päästä. En toki sano että tämä some-tauko on lopullinen. IG on kiva paikka positiivisen fiiliksensä vuoksi, se voisi mulle toimiakin. Facebookiin en varmaan kirjaudu jatkossakaan ellei tule töitä jotka sitä vaatii, ja twitter...no se on vielä vähän kysymysmerkki. Sen näkee sitte. 

Kaiken kaikkiaan voisin sanoa että puoli vuotta potkujen jälkeen surutyö lajista eroamisen kanssa alkaa olla tehty ja edessä on kuntoutusjakso että palaan omaksi itsekseni. Masennus diagnoosi oli kyllä shokki, mutta nyt kun tiedetään missä mennään ja saan sairauteeni apua, tunnelin päässä on kirkas valo. En olisi ikinä uskonut Tampereelle syksyllä 2017 muuttaessani että kaksi vuotta myöhemmin olen tässä tilanteessa. Olen kuitenkin valtavan kiitollinen siitä mitä mulla on, perhe, ystävät, asunto ja juureskeittoa lautasella. Se on hyvä pohja rakentaa uutta. Eli isossa kuvassa siis kaikki on kuitenkin hyvin.

Ainiin, aloitin tosiaan sen kirjan kirjoittamisen ja kyllä se sieltä näyttää puskevan ulos. Lupaan että päivitän tänne kirjoitusprojektin etenemisestä, on meinaan melko tunnerikas kokemus sekin. Muuten elämä jatkuu Tampereella rauhaisana, useana päivänä viikossa saan sanoa "namaste" ja hengittää syvään. Toivon myös sulle kaikkea hyvää tähän kaamosaikaan. Muista nauttia läheisistä ja rauhasta, ja jos mahdollista, tuijota tulta takasta tai kynttilästä ja kiitä itseäsi silloin tällöin hyvistä asioista joita olet saanut aikaan, olet sen kiitoksen ansainnut. 

Terveisin entinen suorittaja, nykyinen selviytyjä

-inga

JA TÄSSÄ VIELÄ SE JULKAISEMATON SOME-TEKSTI HEINÄKUULTA
(vähän ehkä raakileena mutta pointti tulee ilmi):

Sosiaalinen media – pelon ja vihan alusta?

Kun Facebook luotiin, sen tavoite oli saada ihmiset kommunikoimaan enemmän, paremmin, globaalisti. Yli 2 biljoonaa käyttäjää on todennut sen hyväksi työkaluksi tähän tarkoitukseen. Samalla kuitenkin käyttäjistä kerättävä tieto tekee meistä – käyttäjistä – kauppatavaraa. Olen tästä toki ollut tietoinen itsekin Facebook markkinointia usealle eri taholle toteuttaneena. En kuitenkaan ole missään kohtaa ajatellut sitä valtavaa tietomäärää mitä itsestäni annan Facebookin ja Googlen kautta näiden jättien käyttöön.

Naiivisti olen ajatellut että ei mua haittaa vaikka päivitykseni, tykkäykseni ja kommenttini menee muiden tietoon. Jos olisin ollut tästä huolissani, en varmasti olisi hyväksynyt niin montaa kaveria. Tälläkin hetkellä listalta löytyy kymmeniä ihmisiä joiden kanssa en ole ollut juurikaan kontaktissa alun ”ai moi, säkin täällä, mitä kuuluu?”-keskustelun jälkeen. Listalla on myös paljon töiden kautta tulleita kontakteja joiden kanssa en ole ollut yhteydessä vuosikausiin kun työpaikat ovat vaihtuneet. Tässä kesän mittaan olen jopa kyseenalaistanut pitäisikö Facebookista lähteä kokonaan pois sillä myönnän olevani melko vahvassa some-koukussa ja puhelin tulee avattua päivän aikana useita kertoja jotta pysyn kartalla mitä ympärilläni tapahtuu. Ajatustani Facebook-tilin sulkemisesta (tai ainakin uloskirjautumisesta) tuki juuri sopivalla hetkellä myös tämä Helsingin Sanomien artikkeli aiheesta 

Luettuani artikkelin jäin miettimään mistä jäisin paitsi jos Facebook ei olisi enää osa elämääni? Myönnetään, luen päivittäin mukavia päivityksiä ystäviltäni, kommentoin ja tykkään niistä melko aktiivisesti. Paljon hyvää. Myönnän että pelkään tämän yhteisön menettämistä. Epäröin poislähtöä. Toisaalta, ne läheisimmät ovat yhden viestin tai puhelun päässä. Ja parastahan on edelleenkin tavata ihan kasvotusten, nähdä toisen ilmeet ja eleet keskustelun edetessä.

Viime viikolla törmäsin Netflixissä dokumenttiin joka laittoi taas miettimään asioita. ”The Great Hack – tietovuotoskandaalin tarina” on dokumentti jossa kerrotaan miten tietoja käyttäjistä saatetaan käyttää manipuloimiseemme. Olethan omalla some- ja nettikäyttäytymiselläsi antanut persoonallisuudestasi tietoa. Mistä pidät, mistä et, miten reagoit tiettyihin asioihin ja mitkä asiat eivät saa sinua kiinnostumaan. Mistä haet tietoja ja miten. Näillä tiedoilla käyttäjistä luodaan profiileja joita myydään mainostajille, tai tässä casessa vaalikampanjoiden digiväelle. Tietoja käytetään yksilöön vaikuttamiseen. Enää ei tehdä yhtä videota, mainosta tai päivitystä joka sitten jaetaan kaikille. No, no, no, nyt ollaan jo ihan uudella levelillä, yksilövaikuttamisessa. Vaalivaikuttamisessa profiilit luokitellaan ja käyttäjälle syötetään sellaista infoa joka heitä miellyttää, jolla heidän ajatteluunsa ja lopulta käyttäytymiseensä voidaan vaikuttaa. Dokumentissa näytetään vilaukselta videoita ja päivityksiä joilla vaikutettiin käyttäjien äänestyskäyttäytymiseen. En olisi ikimaailmassa uskonut miten vihamielistä ja avoimesti törkeää materiaalia (Clintonia kohtaan) ihmiset ovat Facebook-feedilleen saaneet Trumpin kampanjan aikana. Toki, en voi myöskään olla varma siitä että dokumentissa näytetyt videot ovat todellisia. Mihinkäänhän ei voi enää uskoa vaan medialukutaito näyttelee joka päivä elämässämme suurta osaa. Tein dokkarin katsottuani vähän taustatyötä ja tekijät tuntuvat olevan edelleen aktiivisia asiansa suhteen ja linkit USA:n kongressin kuulemisiin ja muihin faktatapahtumiin tukevat dokkarin sanomaa. 

Mutta miten tämä nyt oikein menee kun pitäisi oman tuntemuksen mukaan päättää mihin uskoa, ja samalla mulle syötetään feedille asioita jotka perustuvat profilointiin ja manipulointiin? Toisin sanoen, voidaanko minua manipuloida some-maailman kautta toimimaan IRL tietyllä tapaa sellaisten asioiden suhteen joista minulla ei ole vahvoja, tunteita herättäviä ajatuksia? En osaa vastata tuohon kysymykseen. Se on pelottavaa.

Nämä persoonallisuuteen perustuvat data-analyysi työkalut ovat olemassa. Niitä on käytetty erinomaisin tuloksin ympäri maailmaa. Miksei siis Suomessakin? Onko meidän lainsäätäjät olleet niin hereillä että tämä on otettu huomioon? Mitä tapahtui viime vaaleissa? Monta puoluetta lähes tasaäänissä. Tarkoittaako tämä että näitä työkaluja ei vain osattu käyttää tarpeeksi hyvin, vai että ne eivät yksinkertaisesti vaikuttaneet jäyhiin suomalaisiin? Olisi mielenkiintoista tietää paljonko puolueet käyttivät euroja some-markkinointiin, ja miten paljon profilointia tehtiin ”suostuteltavien” löytämiseksi. Personalized contentia luodaan ja sitä syötetään käyttäjille joka kanavasta (netti, blogit, Facebook, YouTube jne.) niin kauan että he äänestävät toivotulla tavalla. Pelottava ajatus.

Kirjoittaessani tätä ”The Great Hack” pyörii taustalla toistamiseen. Pysähdyn välillä kuuntelemaan ja pohtimaan. Emme me täällä lintukodossa pysty edes ymmärtämään miten iso vaikutus datalla ja sen jakamisella on nykymaailmassa. Mielenkiintoista on myös se että viime viikkoina paljon käytössä ollut FaceApp on saanut ihmisiä varoittelemaan minuakin tyyliin ”varo nyt, tietosi on venäläisillä”. Okei, tiedän että FaceApp sai datani kun otin sen käyttöön. Olen kuitenkin antanut tietoni useaan otteeseen myös amerikkalaisille appien kehittäjille. Miksei siitä ole kukaan varoitellut? Venäjä paha Amerikka hyvä? Katso hyvä ihminen ”The Great Hack”- dokkari jos olet tätä mieltä. Toki, tässä kohtaa pitää mainita myös toinen dokumentti jonka katsoin YLE Areenasta. Siinä käsiteltiin Venäjän trollitehtaan toimintaa. Siis VALTION omistaman ja sen ajatuksia ihmisille syöttävän trollitehtaan toimintaa. Myös tuossa dokumentissa käsiteltiin sitä miten Venäjä vaikutti USA:n vaaleihin Trumpin puolesta. Trollitehtaan USA-osaston 90 työntekijää tuotti sisältöä jolla targetoitiin amerikkalaisia ja pyrittiin luomaan vastakkainasettelua maan sisällä. Hyvänä esimerkkinä tästä kaksi mielenosoitusta jotka tapahtuivat samana päivänä, samassa paikassa. Toisessa haluttiin eroon Texasin islamisaatiosta, toinen korosti islamilaisten arvojen tärkeyttä. Nämä mielenosoitukset oli Facebook-tapahtumien kautta luotuja, Venäjältä käsin. Jotta vastakkaisten puolten kiihkoilijat saatiin kohtaamaan. Tavoitteena luoda amerikkalaisten keskuuteen lisää vihaa ja pelkoa. Siinä ne avainsanat VIHA ja PELKO. Näitä käytetään eniten kun ihmisiin halutaan vaikuttaa.

Vielä tuohon trollitehtaan Facebookin käyttöön. Uskomattomin asia on että Facebookilla ei herätty asiaan vaikka mainonta maksettiin Venäjältä käsin, ruplilla….ja nämä sieltä käsin syötetyt, targetoidut mainokset, kommentit ja reaktiot tavoittivat yli sata miljoonaa amerikkalaista! Olisikohan tämä maailmaa yhdistävä sosiaalinen media jo tiensä päässä? Vai pystytäänkö sieltä vielä kitkemään kaikki paha? Vihan ja pelon luojat savustamaan ulos? Haluaisin olla optimisti ja sanoa kyllä mutta valitettavasti en ole enää varma. 

Verkossa tapahtuu niin paljon pahaa joka päivä, tunti, minuutti, sekunti että taitaa olla parempi laittaa kone kiinni ja tavata ihmisiä vain IRL. Okei piiri pienenee mutta enää en ole ollenkaan varma siitä olisiko se huono juttu.