sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Pari viikkoa sotkamolaista elämänmenoa takana

Tervehdys!


Niin se elämä jatkuu täällä Kainuussakin. Jos nyt tuota kalenteria katselen niin aika vähän on ollut tapahtumia ensimmäisen kahden työviikon aikana, mutta normi elämä on tarjonnut kyllä  puuhaa ja ihmeteltävää joka päivälle.




Uusi kämppä, uudet äänet. Jännää. :)

Lemmari 

Ensimmäisen täällä vietetyn viikon jälkeen lähdettiin perinteiselle kauden päätösristeilylle eli Lemmarille. Kiitokset liiton ja Superin väelle että risteily taas järjestettiin, kyllä se kuitenkin kuuluu pesiskauteen. Ajankohtakin oli loistava, ei liian pitkää odotusta kauden jälkeen. Ennen laivalle lähtöä palaveerattiin Satakunnan Pesäpallo ry:n johtokunnan kanssa. Itselle se oli viimeinen kokous, haikea fiilis mutta semmosta se on, elämä jatkuu. Hienot ihmiset jatkaa hyvää työtään Satakunnassa. Menestys tulee varmasti jatkumaan. Itse lemmari oli omalta osalta melko rauhallinen. Viikko uudessa ympäristössä oli tehnyt tehtävänsä ja väsymys oli melkoinen jo laivalle lähdettäessä. Kovasta tsemppaamisesta huolimatta uni tuli jo puolen yön jälkeen ja risteilystä iso osa sujuikin unessa. Kerran näköjään näinkin sitten.





Mitäs täällä on sitten muuta puuhasteltu kuin töitä? 

Noooh... iltaisin tulee käytyä jollain tapaa liikkumassa. Ellei salilla niin lenkkipolulla. Eräänä iltana alkoi Vuokatin poluilla jo vähän jännittää kun pimeys lähti laskemaan ja mulla ei ollut hajuakaan missä olin. :) Siinä kohtaa joutui ottamaan pari juoksuaskelta että löysi metsästä ajoissa pois. Täällä kun voi vaikka susi viedä mennessään! Enkä nyt puhu Tanssivista Susista vaan ihan oikeista hukkasista. Niin ja pitää muistaa kertoa myös uudesta harrastuksesta. Tuli meinaan lähdettyä Hatha joogaan. Kun ei kerran itse pysty pysähtymään ja tekemään huoltavaa harjoittelua, pitää antaa ryhmäpaineen hoitaa homma. Yksi kerta takana, monta edessä. Kyllä se on kuulkaa tärkeä pitää tuostaki puolesta huoli.


Kaunis Kainuun syksy
Paikalliset nauraa kun mä puhun vuorista, tässä kuvassa on pilvet laskeutunut vuorten ylle. :)

Multa on kysytty paljon 

Satakunnan ja Kainuun eroavaisuuksia. No mitäpä luulette, eroaako paljon?? Voin kertoa että tulee elävästi mieleen muutto Dubliniin. Ekojen viikkojen aikana huomasin itsestäni että olin jotenkin tosi hiljainen ja rauhallinen...tarkkaileva. Tässä kohtaa näen sieluni silmin miten porilaiset hymistelee ajatukselle mutta KYLLÄ, näin siinä kävi! :) Oma analyysini siitä miksi näin kävi on yksinkertainen: kulttuurishokki yhdistettynä valtavaan arvostukseen Jymyn toimintaa kohtaan. Kuten sanoin jo aikaisemmin, pitää oppia tuntemaan kivijalka ennen kuin sen päälle voi alkaa rakentaa. Tätä tutustumista on nyt tehty pari viikkoa ja ajatukset homman kehittämisestä alkavat muodostua. Tässä kohtaa lienee syytä osoittaa kiitokset kärsivällisyydestä työkavereille, tiedän että kymmenet eri kysymykset päivässä voivat joskus käydä hermon päälle mutta hatunnosto teille, pitkäpinnasta väkee nää kainuulaiset! ;) Osan työajastani teen Pohjolan Myllylle jossa työnkuvan rakentaminen ja uuden opettelu on ollut myös jännittävää aikaa. On todella mielenkiintoista oppia miten markkinointitoimisto toimii, ja nähdä miten toimintaa kehitetään.

Mitäs tässä on nyt sitten tiedossa? Nooh, tärkein juttu on ehkä huominen pressi jossa julkistetaan ensi vuoden joukkuetta. YLE tulee testaamaan omaa live-streamiaan pressiimme joten voit katsella livenä pressin tämän linkin kautta: http://areena.yle.fi/tv/2415080


Tänään istuttiin Jimin kanssa ja pohdittiin viestinnän ja markkinoinnin vuosikelloja. Niiden toteutus pyörähtää kohta käyntiin, samalla kun julkaistaan kauden 2015 teema. Korhosen Mikko oli joukkueen puolesta mukana miettimässä teemaa ja olen kyllä sitä mieltä että teeman kehittelyssä onnistuttiin. Teema on olemassa, vielä pyöritetään sanoilla ajatus lentoon ja eiköhän se ensi viikolla julkaista. :) Ai että, niin paljon hienoja juttuja tulossa, pysykäähän kanavalla!!


Aurinkoa ja raikasta syksyä sulle, muista pitää itsestä ja rakkaista huoli. :)


-inga




Sana sunnuntaille.


#hupparikansanpuolesta