Mikä on tarpeeksi?

Nykyään kun lueskelee Facebookin uutisia, nettilehtiä ja katselee telkkaria tulee koko ajan vastaan negatiivisuutta. Sotaa, turvapaikanhakijoiden huonoa kohtelua, pelkoa, ahdistusta, palkkojen leikkauksia, työttömyyttä, lista on loputon. Näitä tekstejä lukiessa ja uutisia katsellessa tulee usein mieleen oma elämä ja mitä siinä tapahtuu. 

Muutama vuosi sitten tein itselleni lupauksen - jatkossa elämää katsotaan positiivisuuden kautta. Totta kai elämään kuuluu myös kipukohtia, vaikeita aikoja, pelkoa ja läheisyydenkaipuuta mutta myös hemmetin paljon hyvää. Kun etsiytyy positiivisten ihmisten ympärille ja täyttää elämänsä naurulla, ilolla ja rakkaudella, on ajatuksetkin positiivisia ja elämä helpompaa. 

Viime aikoina olen saanut ystävystyä aivan mahtaviin ihmisiin ja tavannut myös ystäviä vuosien takaa. Olen kokenut olevani rakastettu ja tärkeä. Tämä on saanut mut miettimään olenko osannut kertoa näille rakkaille miten tärkeitä he ovat? Jokainen halaus, kaunis sana, pieni teko jotka olen saanut itse vastaan, olen pyrkinyt lähettämään maailmalle eteenpäin. Rakkaus luo rakkautta, niin se vaan on. Mutta mikä on tarpeeksi? Miten varmistan että nämä rakkaat tietävät aina miten tärkeitä he minulle ovat? Liian konkreettisesti olen saanut kokea rakkaan ihmisen pois lähdön niin etten ehtinyt kertoa miten tärkeä hän mulle on. Tuo tapahtuma jätti jäljen joka kulkee mukanani varmasti loppuun asti. Tuo jälki muistuttaa tasaisin väliajoin nöyryydestä elämää kohtaan, jokainen päivä on lahja eikä sitä kannata tuhlata negatiivisuuteen. 

Totta kai joskus ottaa kaikki päähän ja haluaisi vaan huutaa pahaa oloaan. Siinä kohtaa olen oppinut purkamaan pahan olon liikuntaan tai johonkin muuhun tekemiseen sen sijaan että purkaisin sen läheisiin ihmisiin. Näinkin olen joskus menneisyydessä toiminut ja nykyään kadun tekojani. Eihän se paha olo nyt muiden vika ole...ainakaan useimmiten, joten miksi heidän pitäisi siitä kärsiä. Jos olen kohdellut sinua joskus huonosti purkaakseni omaa pahaa oloani, pyydän anteeksi. Olin tyhmä ja oppinut nyt läksyni. 

En tiedä mistä tämä lässytys teksti yhtäkkiä pulppusi mutta se tuli kuitenkin niin vahvana mieleeni että oli pakko päästä kirjoittamaan asiasta. Paljon sanoja, pointteja vain kolme: 1) luo itsellesi positiivisuuden ympäristö, 2) kerro rakkaille miten paljon välität ja 3) omaa pahaa oloa on turha purkaa muihin ihmisiin. 

Mennään näillä uuteen viikkoon, pidetään toisista ja itsestämme huoli.

-i

UGH

Tämä teksti on kulkenut mukanani joitain vuosia. Hyviä sanoja.

JymyJahti - ja taas likkaa vietiin

  
Kuten kaikki tietää, metsästys on suosittu vapaa-ajan harrastus varsinkin täällä korpimaassa. Yhtenä syksyn kädenojennuksena kumppaneille meillä on tapana järjestää JymyJahti. Aikaisempina vuosina SuperJymyä on kyseisessä tilaisuudessa edustanut Korhosen Roope mutta tänä vuonna hän olikin juuri käväissyt leikkauspöydällä eikä näin ollen ollut jahtikelpoinen. Ei jahdattavaksi eikä jahtaajaksi. Niinpä heräsi kysymys kuka meitä edustaa. Pienen whatsapp-pohdinnan jälkeen naulattiin: "Inga lähtee." Kun tuo keskustelu käytiin ajelin juuri kohti Kainuuta Satakunnan reissultani ja lähellä oli etten pöräyttänyt metsään jo tuon viestin saatuani.
Vai että hirvimetsälle. Noh, on kai sitä kovemmissakin paikoissa ryvetty.

Henkinen valmistautuminen elämäni ensimmäiseen metsästysretkeen alkoi pohtimalla mahdollista kaatotilannetta. Tiesin että meillä on lupa vasaan. Puhelimessa sanoinkin Roopelle että jos vasa kaatuu niin siinä on iso riski että tulee itku. "Et ***kele itke" oli vastaus. :) Huumorillahan tämä keskustelu käytiin mutta oli siinä pieni totuuden siemenkin. En ole koskaan nähnyt kun riistaa kaatuu, en todellakaan tiennyt miten tulisin suhtautumaan.

Niin sitten koitti jahtiaamu ja vaaleanpunaisia saappaita jalkaan sujauttaessani tuli mieleen ajatus "voihan tää olla ihan kivakin päivä, auringossa teputtelua metsässä, ei huono". Puikkokoskelle päästyämme juotiin porukalla aamukahvit ja tehtiin päivälle suunnitelmaa. Oli kiva nähdä että paikalla oli useita tuttuja kasvoja, hassua ajatella että vasta vuosi sitten tapasin nämä herrat ekan kerran ja nyt he tuntuvat jo hyviltä kavereilta vuosien takaa. Mutta oli mukana myös täysin uusia tuttavuuksia. Sattumoisin istahdin alunperin Salosta kotoisin olevan miehen viereen, pitkiä matkoja sitä ajellaan jotta JymyJahtiin päästään. ;)

Täältä ne lähti ja tänne ne tuli.

Mikä mulla oli ennakkokäsitys metsästyksestä? Nyt jälkeenpäin naurattaa, mutta ajattelin että otetaan ase olalle ja lähdetään jälkiä etsimään. :) Niihän Asterix ja Obelixkin teki!! :D Todellisuus oli tarua ihmeellisempää. Tekniset laitteet ovat vallanneet alan myös metsästyksessä. Puhelimen trackerista seurattiin koirien kulkua, ja kokeneet metsämiehet näkivät heti koiran liikkeistä oliko se hajulla, ajossa vai muuten vaan fiilistelemässä. Itse asiassa oli ihan hyvää ajanvietettä seurailla missä koirat menee ja ajaako ne vai ei. Kun koirat oli lähetetty matkaan ja passimiehet paikoillaan, oli aika istahtaa ja odotella. Eipä menny kuin alta 30min. kun pääsin ensimmäisen kerran näkemään hirven. Aivan nenämme alta juoksi yksinäinen naaras ja hetken päästä koira perässä. Wau. On se hieno eläin. Naaras ei ollut meillä kuitenkaan päivän agenda joten se sai jatkaa matkaansa ja koira otettiin kiinni. Jälleen porukka kasaan ja mietintä. Mitäs sitte? Toinen koira oli edelleen töissä joten jätettiin se juoksemaan ja lähdettiin itse makkaran paistoon - tän mäkin osaan! :D

Siellä se juoksee.

Oli muuten aika lailla maukkaat kaffeet.

Lokakuinen aamupäivä, aurinko paistaa, laavulla järven rannassa tulet ja ympärillä koiria ja mukavia tyyppejä. Olihan tää metsästys nyt hienoa! :D Kahvittelun ja makkaranpaiston yhteydessä käytiin vähän läpi mennyttä kautta ja tulevaa. Kuka lopettaa, kuka jatkaa, miten muut joukkueet ovat muuttuneet. Käytiin keskustelua myös junnu-urheilusta ja aikuisten roolista siinä, lajista riippumatta. Mielenkiintoista oli kuulla myös yksilöurheilu puolelta tarinoita miten vanhemmat sekoittavat pakkaa (tämä keskusteluhan nousi siis siitä miten vanhemmat vaikuttavat valmentajien jaksamiseen ja miten harmi on että hyviä junnuvetäjiä lopettaa kun ei jaksa enää kuunnella vanhempien "neuvoja"). Tiukka analysointi päättyi siihen että osa porukasta lähti koiran perään kun sen kaulassa oleva tutkapanta kertoi juoksuvauhdin ja haukkutahdin olevan sillä mallilla että edessä juoksee hirvi. Toiset sen sijaan ottivat toisen kupin kahvia ja tuijottelivat järvelle. Jälleen kerran on pakko todeta että Kainuun maisemat vetävät sanattomaksi. 

Toisella rannalla oli koira töissä.

Lillin kanssa ihmeteltiin ja ooteltii mitä tuleman pitää.

Plan B.

Päivä jatkui vielä odottelulla, puhelimien tuijottelulla, jutustelulla ja auringosta nautiskelulla. Hieno hetki koettiin kun jahdin organisaattori Nevanperän Matti katsoi puhelimestaan että koira ajaa hirveä meidän suuntaamme ja lähdimme kaasuttamaan äkkiä kohti jotta näkisimme sen. Ja kuin tyhjästä ilmestyi täysikokoinen naaras hirvi joka oli täydessä juoksussa auton vasemmalla puolella olevalla rinteellä. Täysillä alas, tien yli ja matka jatkui kohti järveä. Perässä Marski, koirista kovin joka tuli saman rinteen alas niin kovilla vauhdeilla että tielle päästyään se ei saanut vauhtia hidastettua vaan kynti hetken maata rinnallaan. Samoilla vauhdeilla takaisin ylös ja hirven perään. Wau. En ole koskaan nähnyt hirveä noin läheltä ja noin kovassa vauhdissa. Ja toivottavasti en näekään. Ainakaan niin että olen itse auton ratissa... 

Iltapäivällä käytiin vielä etsimässä vasoja jotka tämä naaras hirvi oli jättänyt koirilta piiloon puiden suojaan. Jäljet löytyi, vasoja ei. Päivä päättyi takaisin Puikkokoskelle jossa meitä odotti sauna ja erinomainen ruoka. Söin sujuvasti kahden ihmisen edestä ja olo oli sen mukainen. Kotiin päästyäni uni painoi silmää jo reilusti ennen maikkarin uutisia, siitä piti huolen raitisilma myrkytys ja jännittävä päivä. Niinpä laitoin pään tyynyyn jo hyvissä ajoin. Klik - taju pois.

Jälki - check, vasa - not.

Kaiken kaikkiaan JymyJahti oli siis positiivinen kokemus! Mieluummin päivä auringossa hyvällä porukalla kuin kotona tai toimistolla koneen kanssa. Kiitoksen GoVuokatille ja Nevanperän Matille loistavista järjestelyistä, ja kiitos koko porukalle seurasta. Otetaan ensi vuonna uusiksi! :)

Kiitos mukana olleille! 

Liivin ja pipon väri osui kyllä oikeaan. :D Naisnäkökulma. :D