Kauden alun ylä- ja alamäet

Niin se saatiin taas pesiskausi pyöräytettyä käyntiin. Omalla kohdallani se on juhlavuoden paikka, 30 vuotta lajin parissa. :D Ei kyllä siltä tunnu kun miettii fiiliksiä kauden alussa. Ihan yhtä paljon jännitti nyt kuin aina ennenkin.

Kuten kaikki tietää, viimeiset viikot ennen sarjakauden alkua ovat melkoista hässäkkää. Tilatut tavarat tulee, suunnitellut viestinnät ajetaan ulos ja markkinointia viimeistellään. Näiden lisäksi on vielä satoja pikku asioita jotka vaan tulee yhtäkkiä hoidettavaksi, toiset pari sataa jotka eivät menneetkään kuin Strömsössä ja vaativat uuden huomion sekä tietenkin se peruskaura ennen jokaista kauden alkua (kentän siivous, tavaroiden järjestely, kumppaneiden lippujen ja kausareiden toimittaminen jne.). Yksi hauskimmista päivistä oli muuten tämä kun toimitimme verkkokaupasta kausarin tilanneille tuotteen suoraan käteen – polkuautoitse. Hauska tempaus joka herätti varmasti huomiota ohikulkijoissa! Näin päivä eteni.

Kunnes sitten…

Koittaa se päivä kun kausi alkaa! Omalla kohdallani ajatukset olivat luonnollisesti tähän suunnatut jo pidemmän aikaa mutta vasta perjantaina 11.5. Cheekin konsertissa sisäistin että huomenna mennään. Nautin keikasta melko pitkälle ajattelematta töitä mutta tämä biisi toi mieleeni joukkueet, se työ mitä ollaan tehty, alkava kausi 2018. Ja vaikka mussa ei yhtään pohjalaista verta olekaan, tämä ralli nosti mentaalin habatuuletuksen ajatuksiini. Näinhän me toimitaan!!

Lauantai 12.5.

Heti herättyäni eka ajatus on ”pelipäivä”. Ja seuraava ajatus: ”Eetun peli”. Ennen miesten peliä, naisten aamureenin aikaan järjestimme viereisellä kentällä yhdessä Tampereen Nuorkauppakamarin ja Tammerkosken Nuorkauppakamarin välisen ottelun jonka jälkeen joukkueet tulivat suihkun, ruokailun ja Upin luennon jälkeen takaisin kentälle katsomaan miltä miesten peli näyttää. Hyvä konsepti, saa käyttää!

Miesten avaus pelattiin siis Eetu Karhulahden muistolle ja tulihan siitä peli! Itse en juurikaan peliä ehtinyt katsella ja alkuhässäkässä meni ohi myös alun puheet. Havahduin vasta siihen kun stadionilla kuului aplodit jotka eivät ottaneet loppuakseen. Nostin katseeni ja muistin että olimme aiemmin sopineet että hiljaisen hetken sijaan osoitetaan Eetulle kunniaa tavalla josta hän olisi itse pitänyt enemmän. Koko yleisö nousi seisomaan ja antoi aplodit jotka jäivät varmasti kaikille paikalla olijoille mieleen. Yli 600 katsojaa taputti yhdessä useiden minuuttien ajan. Välillä aplodit vaimenivat hieman mutta nousivat sen jälkeen uudelle tasolle. Ilmassa oli kaihoa ja samalla vahva yhteenkuuluvuuden tunne. Halusimme kaikki muistaa Eetua ja tämä oli siihen oikea tapa. Kiitos kaikille mukana olleille, teitte tapahtumasta elämyksen. Meidän mahtava Hannu Kallio koosti tapahtumasta videon jonka voit tsekata tästä. Itse peli päättyi meidän voittoon 2-0 mikä oli tietenkin hieno homma! Helteen ja lauantai-iltapäivän ansiosta myynti kävi hyvin ja kassojen kanssa tulikin sitten puljattua pitkälle yöhön.

Yön pikkutunteina lähetin vielä telkkarille seuraavan päivän juoksutus suunnitelman.

Sunnuntai aamu. Ei niin terävänä....

...kunnes Aamulehti nosti fiilikset kattoon! YES!

Sunnuntai 13.5.

Enää ei noussutkaan niin pirtsakka tyttö sängystä yöhön venyneen illan jälkeen, mutta eipä siihen hirveitä taikatemppuja tarvittu että pelisyke löytyi taas. 

Sunnuntain aikana huomasin kuitenkin selvästi että energiaa ei ehkä riittänyt enää niin paljon kuin olisi tarvittu. Pitkät päivät ja suuret tunteet alkoivat ottaa veronsa, pää suli auringossa. Usein löysin itseni kuulutuskopista tai kioskista miettimässä ”miks mä tulin tänne, mitä mä tulin hakemaan…?”

Paras esimerkki pään sulamisesta on kun lähetin viestin: ”moi, varmistus: oothan tulossa Laakkos-auton kanssa?” (Laakkosen autolla toimitetaan naisten pelipallo avausheittäjälle) Normi varmistus, ohimennen hoidettu, ajattelin että myöntävä vastaus on jo matkalla. Ja niin se vastaus tulikin ”Voi Inga kun mulla ei oo sulle Laakkos-autoa”. Mitä sitten tapahtui? Hirveä huuto ”MITÄ ******?!” Jonka jälkeen rauhotuin, luin viestin uudelleen ja tajusin lähettäneeni sen Esalle Ulvilaan, en Esalle Laakkoselle. Oikea Esa vastasikin sitten että matkalla ollaan….

Itse peliä ennen jaettiin vanhoille Manse PP-toimijoille ikikausareita ja paljastettiin mestaruusviiri. Sen jälkeen mulla on taas itse peli mennyt aivan ohi. Onneksi se oli TV-peli niin voin sen vaikka vielä tänään Ruudulta vilkaista. Naiset ottivat myös 2-0 voiton mikä lämmitti mieltä. Pelin jälkeen väsymys otti vallan. Viikonloppu oli mennyt yleisön, joukkueiden ja kumppaneiden osalta erinomaisesti, mutta itse tiesin virheet mitä oli tehty ja asiat jotka eivät olleet toimineet, ja kuten väsyneenä usein käy, turhautuminen tuli ulos itkuna. Peitettyjen ikkunoiden takana kuuluttamossa annoin kyynelten tulla. TIEDÄN että viikonloppu meni hyvin. TIEDÄN että 6/6 pistettä on loistava tulos ja TIEDÄN että tämä oli avausviikonloppu, meillä on aikaa parantaa tapahtumaa koko kesä. Mutta silti oli sama tunne kun hopean hävinneellä. Ei riitä. Noh, hetki hengittelyä auttoi asiaa ja lähdin purkamaan tapahtumaa. Moni kävi kiittelemässä ja juttelemassa, ja pikku hiljaa tapahtuma saatiin purettua. 

Tässä kohtaa voisin muuten esittää ihan yleisen kutsun: jos tunnet että sinusta olisi mukava olla osa tiimiämme joka rakentaa ja purkaa ottelutapahtumat, ota yhteyttä! Apusi on arvokas!

Kaiken kaikkiaan avausviikonloppu oli aika lailla sitä mitä odotinkin. Suuria tunteita, mahtavia kohtaamisia, paljon naurua ja monta, monta askelta. Kehitettävää jäi mutta niinhän ne joukkueetkin kehittää peliään syksyä kohti. Sillon ollaan iskussa, nääs! Paljon on puhuttu myös Mansen hyvästä hengestä ja yhdessä tekemisestä. Mielestäni se konkretisoitui parhaiten siinä kun eräs junnun äiti tuli sanomaan ”me tuotiin säkillinen leikkikaluja tohon hiekkakasaan, niitä saa kaikki käyttää pelin ajan ja jätetään ne sitte tohon kalkkikärry koppiin, sieltä ne voi sitten aina ottaa pelissä esille”. WAU. Ja kuten sanotaan ”eikä siinä vielä kaikki!” Pelin aikana samaisen perheen isä oli kysynyt Vekkeltä (Vesa Ranta) että ”saadaanko me rakentaa noille lapsille tohon hiekkalaatikko? Tohon 2-puolen katsomon taakse niin vanhemmat pystyy pitään lapsia silmällä samalla kun katsovat peliä?” Mitäpä veikkaat että vastattiin? Ja niin sitä hiekkalaatikkoa taidetaan rakentaa jo tänä (maanantai) iltana.

Kyllä, kentällä saa käveltyä päivässä lähes 9km. :D 

Yhteisöllisyys, toisen tukeminen, positiivisuus, huippu-urheilu. Kyllä, kaikki meidän arvot oli nähtävissä kauden avausviikonlopussa. Kiitos vielä kaikille mukana olleille. Koen olevani etuoikeutetussa asemassa kun saan tehdä työtäni tässä ympäristössä näiden ihmisten kanssa.

Tänään ja huomenna haukataan vähän happea, keskiviikkona matka jatkuu kohti seuraavaa tuplaviikonloppua. Pesiskesä on täällä, ny rillataan! EIKU! NAUTITAAN! :D

Nähdään kentillä,

Inga