keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Honeymoon is over!


Niin se vuosi vaihtui ja kauden alkuun on enää naurettavat 4,5 kuukautta!! Mutta ei hätää, aikataulussa mennään ja pieni paniikki kauden alkuun kuuluu asiaan. ;)

Vaikka Ojanperän Risto kertoi vielä ennen joulua Satakunnan Kansalle että hän elää joukkueen kanssa kuherruskuukautta, voin itse kuitenkin todeta että täällä seurajohdon puolella se on jo ohi. Älkää ymmärtäkö väärin pidän edelleen työstäni ja ihmisistä joiden kanssa asioita vien eteenpäin, mutta sanotaanko näin ihmissuhde termiä käyttäen että "arki on alkanut". Asioista puhutaan ehkä hippasen kovempaan sävyyn (kuten Satakunnassa kuuluu) eikä enää niin varota mitä suusta päästetään. Hyvä puoli tässä on kuitenkin se että ne on asiat joista väännetään, ei ihmissuhteet. Ja mikä se semmonen perhe on jossa ei koskaan puhdisteta ilmaa?? Kaikki on siis hyvin, hauska vaan seurata miten tämä meidän perhe hakee muotoaan.

Porilainen urheiluvuosi 2013 on ohi. Ensi viikolla palkitaan parhaat ja ennakointi parhaan urheilijan tittelistä käykin juuri nyt kuumana. Täytyy kyllä sanoa että Porissa TODELLAKIN tapahtui urheilussa kaudella 2013. Ketään erikseen esille nostamatta (yksilöä tai joukkuetta), nostan kyllä kaikille urheilijoille hattua ja kumarran syvään. Kova työ toi mitaleita eri tasoilta, ne kymmenet tuhannet työtunnit mitalien takana saivat arvoisensa palkkion. Onnittelut kaikille porilaisille mitalisti-urheilijoille omasta puolestani, olette sankareita!

Arvostuksesta kun puhutaan, tulee heti mieleen Aki Oravan kirjoittama blogi aiheesta ( http://www.ankkuritpesis.fi/index.php?sivu=Joukkueen_blogi&kieli=fi). Mielestäni Aki osui hienosti asian ytimeen. Ellemme me itse arvosta tekemistämme, ei sitä arvosta kukaan muukaan. Sotkamossa pesäpalloilijat ovat samalla viivalla MM-urheilijoiden kanssa Vuokatin Urheiluopiston ja muun urheiluväen silmissä. Jymyn pelaajat ovat HUIPPU-URHEILIJOITA, ei "vaan pesäpalloilijoita". Tuo asenne meidän kaikkien laji-ihmisten pitäisi kaivaa esiin. Lajimme on hieno, mielenkiintoinen, monipuolinen ja vaikka pieni niin silti Suomen kansallislaji! Leuka pystyyn siis joka iikka, ja seuraavan kerran kun joku kysyy mitä lajia seuraat/harrastat, ilmoitetaan kaikki yhdessä kysyjille että "Pesistä! On muuten huikea laji, kannattaa tutustua!" Osasyyhän lajin arvostuksen puutteeseen on se ettei ihmiset nykypäivänä tiedä miten huippupesäpalloilijat harjoittelevat ympäri vuoden. Tieto siitä että Superissa tehdään lähes 10 harjoitusta viikossa tulee usealle kadun tallaajalle yllätyksenä. Kannattaa myös muistaa viime kesän testitulokset jossa miespesäpalloilijaa ja jalkapalloilijaa verrattiin.... Ellet ole tästä kuullut, tsekkaa Tulosruudun raportti aiheesta ( http://www.mtv.fi/sport/muutlajit/uutiset.shtml/2013/08/1788930/pesapalloilijoiden-juoksumatkoista-yllattavaa-mittaustietoa )

Pesäkarhujen Superpesis joukkue alkaa nyt pikku hiljaa olla koossa. Viimeiset joukkueen jäsenet julkistettiin ennen joulua ja nyt joukkueella on harjoittelurauha ennen kauden ensimmäisiä reenipelejä. Karhuhallissakin järjestetään useita pelejä kevättalven mittaan, laitahan pelit jo kalenteriin! Tulevana viikonloppuna joukkue suuntaa leireilemään Kuortaneen Urheiluopistolle ja Lapualle. Kyllä, mennään vastustajan ihon alle, sen omalle maaperälle... ;) Ohjelmasta ei sen enempää, annetaan joukkueelle työrauha.

Ettei tämä blogi nyt taas venähdä liian pitkäksi niin tähän väliin haluan toivottaa kaikille erinomaista, liikunnallista, elämyksellistä vuotta 2014! Laitetaan hyvä mieli kiertämään, sillä pääsee pitkälle!
Muuten, vielä ehtii ilmoittautua Pesäkarhujen "Uuden vuoden rentoon ryhtiliikkeeseen"! Kyseessä on siis rento sykkeennostatus kuukausi jolloin tavataan kerran viikossa erinäisten aktiviteettien parissa. Kuntotason ei tarvitse olla mikään huikea, jokainen tekee omalla tahdillaan. Pääasia tässä kuntoryhmässä on yhdessä tekeminen. Yksin kun on niin kovin vaikea lähteä pimeälle lenkkipolulle! Ryhmää vetää allekirjoittaneen lisäksi entiset Superin pelaajan Sanna Lappalainen ja Johanna Lindholm. Jo tästäkin voi päätellä että kyseessä ei ole mikään hampaiden kiristely/verenmaku suussa - ryhmä. :)

Tervetuloa mukaan rentoon ryhtiliikkeeseen! Ilmoittatua voit vielä perjantaihin asti minulle sähköpostiin (inga.arnfors ät pesakarhut.fi) tai puhelimitse 040 757 5522. Lisätietoja aiheesta löydät tästä ( http://www.pesakarhut.fi/2013/12/16/kuntoon-rennosti-pesakarhujen-kanssa/ )

Tässäpä tämä tällä erää. Hymyssä suin kohti kesää, hus! :)

p.s. suokaa anteeksi tämän kirjoituksen tyhmästi joukkoon heitetyt linkit ja kuvien puuttuminen. Blogspot ei tänään halua tehdä yhteistyötä mun kanssa. Mutta ei anneta sen haitata, ajatukset kuitenkin varmasti osuivat maaliin. ;)