sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Kevät ja kuntokuuri ne yhteen soppii - huomenna laitetaan pussauskoppiin

Tunnustus: olen jojo. Tällä en tarkoita että olen joukkueenjohtaja vaan että painoni heittelee noin 7 kilon sisällä tasaiseen tahtiin. Tässä vuosien varrella olen huomannut että tällä jojoilulla on vuosirytmi, se kulkee vuodenaikojen mukaan. Siksi en ole ottanut enää ressiä painonnoususta talvella, tiedän että läski sulaa lumen mukana keväällä.

Tästä päästäänkin asiaan eli jokakeväiseen kuntokuuriin. Toinen tunnustus: tarvitsen jonkun "perseelle potkijan" jotta reenimotivaatio syttyy jälleen pitkän, pimeän ja painavan talven jälkeen. Eräänä keväänä motivaatio löytyi Jutan Fitfarmista, seuraavana vuonna siinä auttoi Ilkka Santahuhdan IS-Coaching (pt) ja tänä keväänä vuorossa on Puretreeni jonka vetää Nanna Karalahti ja Kukka Laakso. Peruskaava on aina sama, reenataan ja syödään äärimmäisen hyvin 6-8 viikkoa, tiputetaan painoa, saadaan haba näkyviin ja peba pinkeäksi. Nettivalmennuksia yhdistää myös ryhmän oma Facebook-ryhmä jossa kysellään, kommentoidaan, ihmetellään ja tsempataan ryhmän muita jäseniä. Ilokseni olen löytänyt Sotkamosta reenikaverin näihin hullutuksiin. Leena innostuu kanssani aina näistä rypistyksistä ja taas mennään. :D Viimeksi tein poikkeuksen tästä vuosikellostani kun Leenan kanssa lähdettiin Tomi Kokon vetämään LeanInFiveWeeksChallengeen viime syksynä. Sekin oli hyvä setti, haastoi fyysisesti äärirajoille ja pisti ajattelemaan ruokavaliota. Kiitokset vaan Veeralle tästä vinkistä. :)

Kuulostaa ehkä hassulta mutta mä pidän näistä parin kuukauden haasteista vaikka tiedän että sen jälkeen mukaan kuvioon tulee taas vauhdikkaat viikonloput ja kesän grilliherkut. Kesän ajan mennään kevyellä jalalla kunnes tulee taas syksy, pimeys, kylmyys ja kropan tarve kerätä talven varalle rasvakerros. :) Ei ole muuten mitään höpöhöpö-puhetta että iän karttuessa sitä oppii kropastaan enemmän ja ennen kaikkea oppii elämään sen kanssa hyväksyen, ilman jatkuvaa kritisointia. Mun kropalla on vuosikello ja se on ihan ok.


Mitä tämä kevät tulee siis pitämään sisällään?


Huomenna se alkaa, 8 viikkoa kovaa reeniä ja tiukkaa ruokavaliota. Reeni on itse asiassa todella mielenkiintoista sillä palaan takaisin 90-luvulle kun ohjelmaan tulee salireeneissä "jalkapäivä", "selkä-hauis-ojentajapäivä" ja "olkapää-rinta-vatsapäivä". Viime vuodet kun olen reenannut pitkälti vapailla painoilla ja koko kroppaa kerralla. Tuttua tässä Puressa on HIIT-harjoittelu jonka olen kokenut toimivaksi ja mielekkääksi reenimuodoksi viime vuosina. Eniten tässä ehkä jännittää tuo reenin määrä. Kun nyt motivaation puutteessa olen liikkunut viikossa max 3 kertaa niin Nanna potkii persiille 6krt/vko! Tämähän on kuin parhaina peliaikoina sillä erotuksella että mulla on nyt 15 vuotta enemmän ikää. :D Aijaijai, voi olla kuulkaa että ekan viikon jälkeen Inga ihmettelee some-kanavissaan että "mitähän **ttua?!" :D 


Reenisuunnitelma - check.

Ruokavalio Puressa on aika lailla samanlainen kuin LeanInFiveWeeksissa eli gluteeniton ja maidoton. 5 kertaa päivässä syödään, paljon proteiinia ja hyviä rasvoja. Tarvittavat hiilarit otetaan vihanneksista, marjoista ja kasviksista. Reenin jälkeinen ateria sisältää myös extra-hiilarit, lähteinä riisi/peruna/bataatti/kvinoa tms. Uskoisin tämän ruokavalion sopivan mulle sillä maitotuotteet ja liikahiilarit tuovat tullessaan turvotusta, aivastelua, niistämistä ja huonot yöunet. 


Ekat 2 päivää.


Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty.

Korvien välille haastetta 


Tässä keväässä uutta on myös se että fyysisen reenin lisäksi olen opetellut hallitsemaan ja rauhoittamaan pääkoppaa. Mindfullnessin kautta olen oppinut tekniikoita joilla rauhoittaa stressaantunut mieli jotta pää pysyy mukana pidempään. Halusin oppia myös tämän jotta tänä vuonna juhannus menisi hyvissä fiiliksissä voimien keräilyn sijaan. Kun kerroin mindfullness-valmentaja Mari Rasimukselle (joka sattuu muuten olemaan entinen pesäpalloilija jolle olen joskus vetänyt reenejäkin UP-V vuosina) miten stressi kasaantuu pesiksen taustavoimalle kevään aikana ja vie voimat juhannukseen mennessä, Mari lupasi auttaa opettamalla mulle tekniikoita joilla rauhoittaa mieli. Muutaman skype-palaverin jälkeen koen saaneeni työkaluja pääkopalleni, mielenkiintoista nähdä miten hyvin saan ne haltuun ja miltä juhannus 2016 näyttää. 


Miksen sitten pysy "hyvissä elämäntavoissa"?


Hyvä kysymys. Ehkä siksi että kroppani haluaa luonnostaan muuta. Ehkä siksi että haluan joskus myös poiketa ruokavaliosta ja käydä kavereiden kanssa syömässä / viettämässä iltaa. En ole ammattiurheilija, mulla ei ole pelikautta enkä tähtää kuntopiikkiin. Tavoitteeni on voida hyvin ja tämä tapa sopii mulle. Hölmöä, toteaa varmasti joku ja se on hänen oikeutensa niin todeta. "Jokainen tallatkoon tavallaan" on enemmänkin mun näkemys asiaan. Jos joku haluaa harrastaa fitnessiä ja vetää homman äärirajoille jatkuvalla syötöllä, se on ok mulle. Samoin jos joku ei voi sietää liikuntaa ja syö einestä eineksen perään sekin on mulle ok. Ei multa pois.

Mutta tiedätkö mitä, jos joku tämän kirjoituksen myötä innostuu kokeilemaan reeniä ja terveellistä ruokavaliota niin mikäs sen mahtavampaa! Elämäntapojen muutos näkyy ja tuntuu jo viikoissa, ja jos kokeilun jälkeen jonkun elämään jää liikunta tai innostus hyvää tekevään ruokaan - olen onnellinen. Koska hänkin luultavimmin on. :)


Ihana kevät - come and get it!


Alkuvuoden kaikki paska saa jäädä nyt taakse, on aika aloittaa vuoden 2016 Pure-treeni ja valmistautuminen pesiskauteen 2016! Facebookissa kirjoitin jossain kommentissa että työsopparissani lukee että mun pitää olla samassa kunnossa kuin joukkue kun kausi alkaa. Se oli ehkä snadi vale. :) Ei tietenkään mun työsopimuksessa sellasta lue, mutta kuten joku viisas pelinjohtaja on joskus sanonut "valmentajan pitää näyttää joukkueelle esimerkkiä olemalla hyvässä kunnossa", niin miksi ei sitten taustavoimienkin. Tässä herää vaan kysymys, onkohan tämä pelinjohtaja itse tikissä kun kausi alkaa? Enkä tällä tarkoita nyt sitä Jyväskylän Plussa-palloa joka nähtiin Joensuun halli-SM lopputurnauksessa, vaan erästä toista viuhkavelhoa vähän tästä lähempää. Haluaisin muuten tässä yhteydessä vielä lähettää Jyväskylään terveisiä: uskon täysin siihen että kun kausi alkaa ja laitat ne shortsit jalkaasi, emme voi puhua enää "plop, plop"-kieltä. ;) 

Nautitaan auringosta, lämmöstä ja kaikesta mitä kevät meille tarjoaa! 

-inga