perjantai 31. heinäkuuta 2015

Heinäkuu meni että heilahti!

Istun kahvila Makean terassilla, t-paita päällä. Yhden käden sormissa on laskettavissa ne kerrat kun tänä kesänä on voinut terassille lähteä ilman sadevarustusta. Tai no niin, kuka nyt terassille sadevarustuksessa lähtisi mutta ymmärrät mitä tarkoitan. Tänään paistaa kuitenkin aurinko, vaikka ukkosmyrskyä on luvattu iltapäivälle. Katsotaan nyt mitä tuleman pitää.

Jos Sotkamoon tuutte niin Makeaan ehdottomasti käymään, torin laidalta löytyy! 

Juhannuksesta on kulunut jo yli kuukausi. Heinäkuu meni tosiaan ohi että heilahti. Ja täytyy sanoa että varsin perinteisissä merkeissä. Oli leirejä, pelejä, harrastepesiksen SM-kisat (jossa korjattiin FBC Rasojen kanssa viime vuoden harha-askel ja palattiin kultakantaan), oikeastaan ainut mitä puuttui tältä heinäkuulta oli aurinko. Mutta siitä ei sen enempää, kelejä on manattu jo tarpeeksi eikä niille mitään voi (mutta joo, **tuttaahan se silti). J

Kesä-Sotkamo

Talven aikaan moni sanoi mulle että ootas kun tulee kesä ja näet miten kaunista täällä on sillon. Nyt kesän täällä eläneenä tuohon ei voi oikein muuta todeta kuin että ”no aijaa!!”. On meinaan käsittämättömän kauniita auringonlaskuja, vaaramaisemia, järvimaisemia, ja ennen kaikkea kauniita ihmisiä. Tähän kainuulaiseen mielenlaatuun tutustuminen on ottanut aikansa mutta johan alkaa aukeemaan. J Kuten jo aikaisemminkin oon sanonut, kainuulainen huumori uppoaa kyllä kun veitsi sulaan voihin mutta nyt alkaa olemaan kokemusta myös siitä ”vakavammasta” puolesta. Hyviä keskusteluja, ymmärrystä, toisen auttamista, välittämistä, siitä on kainuulainen luonteenlaatu tehty. Mulle sanottiin joskus että kun kainuulaisesta saat ystävän, se on loppuiän ystävyys. Tämä taitaa olla totta, tuntuu hyvälle olla täällä.  Pakko kyllä myös tähän kesä-Sotkamo otsikon alle mainita tästä ikuisesta auringosta. Jos talvella oli PIMEE niin nyt on kyllä sitte VALOSAA!! :D Olihan se pimennysverho pakko hankkia että saa edes vähän nukuttua. Mutta en valita, mieluummin valoa kuin pimeää. J

Onko kauniimpaa?

Possujuhlat – pienen gallialaiskylän sikajuhla

Tässä oli kokemus vailla vertaa. Kun ensi kerran kuulin tästä sotkamolaisesta festarista, nousi pieni hymy huulilleni. Ensimmäinen ajatus oli nimenomaan Asterix ja Obelix sekä se kokonainen sika mikä pyörii vartaassa kyläjuhlassa. J Possujuhlien esiintyjäkaartissa nähtiin Pandora, CatCat, Matti Nykänen sekä Tommi Läntinen. Mahtoi siinä olla Pandoralla ihmettelemistä kun Tammerfestien jälkeen seuraavan päivän keikka oli Sotkamon possujuhlilla. Toisaalta, kuten Pandora itse totesi ”I love you Finnish people”, eli taisi kuitenkin olla ihan tyytyväinen oloonsa. Ja miksipä ei, meno teltassa oli molempina iltoina mainio! Possujuhlat on järjestetty jo yli 20 vuotta ja niistä on kehkeytynyt paikallisten kohtaamispaikka sekä viikonloppu jolloin täältä pois muuttaneet kokoontuvat takaisin muistelemaan menneitä ja miettimään tulevaa. Tunnelma oli sen mukainen, iloisia jälleennäkemisiä ja lämmintä fiilistä. Pidin kyllä kovasti. Tuli mieleen Rauman joulun pyhät kun väki palaa kotikonnuilleen ja joulupäivänä mennään Raumanlinnaan (millä nimellä se baari sitten milloinkin kulkee), vatsa täynnä kinkkua tapaamaan tuttuja. Eräänlainen sikajuhla sekin. J

Los Pandoras. Box?

Jymyn kesä

Hallitseva mestari on sarjassa kolmantena. Totta, niinhän me ollaan. Urheilu on joskus sellasta. Moni on kysynyt mistä tämä johtuu ja onko Jymyssä kriisi. Voin tässä kertoa oman näkemykseni. Ei meillä mitään kriisiä ole. Loukkaantumiset ovat vaivanneet joukkuetta, kokoonpano on elänyt, sisäpeli on lukossa. Syvempää analyysia en lähde tekemään siitä yksinkertaisesta syystä että mulla ei ole siihen eväitä. Joukkue ja Kuosmasen Mikko kyllä hoitaa urheilupuolen. Mä keskityn vaan siihen että saadaan väkeä peleihin ja onnistuneita tempauksia ottelutapahtumiin. Vahvuuksien kautta sanoisi eräs läheinen tyyppi. J
(ja nyt se vesisade tuli – siirrytään siis sisätiloihin). Tempauksista puheen ollen, niissä on onnistuttu. Huutokauppakeisari veti kentälle väkeä, samoin pari teemapeliä. Varsinkin ”Lähi- ja luomuruoka”- teema oli loistava. Mahtavia tuottajia jotka ottivat yleisönsä. Tykkäsin. Vielä on toki kesää jäljellä ja pari isoa tapahtumaa tulossa. Kaulasen Sampo tulee 9.8 arpomaan jollekin onnekkaalle JymyPotin eli 4000€ edestä lahjakortteja meidän kumppani K-kauppiaiden liikkeisiin. (tässä kohtaa Makeaan tuli Piipposen Seppo jonka kanssa parannettiin maailmaa puolisen tuntia, sen jälkeen sisään käveli Bowlcircus Vuokatin väki joiden kanssa jatkettiin toinen mokoma. Hyviä tyyppejä kaikki. Kuten sanoin, pikku hiljaa tänne on kotiuduttu ja ystäviä löydetty. Tykkään.)


Kesän kohokohta. Kenttämiehet luotti naiskuskiin. :)
Vettä sattaa ja aurinko paistaa.

JymyHyvä ja kohteen tärkeys

 JymyHyvä on hyväntekeväisyys tempaus, joka järjestetään perinteisesti 3. puolivälierän yhteydessä, tänä vuonna 22.8. Nyt kuudennetta kertaa järjestettävän JymyHyvän yhteyteen järjestetään ilmainen lasten liikuntapäivä yhdessä Jymy-Pesis Ry:n väen kanssa. Hienoa kun saa järjestää tapahtumaa joka tuo lapsille a) liikettä ja riemua b) hyväntekeväisyyden kautta pehmonalleja. Lisäksi kumppaniemme tuen avulla saamme hankittua Oulun yliopistollisen sairaalan lasten veri- ja syöpätautiosastolle uusia infuusiopumppuja. Kiitos kuuluu jo tässä kohtaa Jymyn kumppaneille, ilman tukeanne ei olisi näitä tapahtumia. Tuo hyväntekeväisyyskohde on tällä kertaa sellainen mikä on koskettanut koko JymyYhteisöä vahvasti. Nimittäin ”Jymyn ääni”, kuuluttaja sekä radioselostaja Joni Lauronen on joutunut perheensä kanssa käsittelemään yhtä elämän suurista tragedioista, lapsen vakava sairaus. Tälläkin hetkellä perhe on Sveitsissä syöpähoidoissa. Oulun yliopistollisen sairaalan osasto 51 on Minni-tyttöä tähän asti hoitanut ja hoito jatkuu varmasti Suomeen paluun jälkeenkin, siksi halusimme osoittaa tukemme kyseiselle osastolle, joka hoitaa koko pohjois-Suomen lapsipotilaat joilla on todettu veri- ja syöpäsairauksia. Tavoitteemme on kerätä 4000€ potti, sillä saadaan jo 3 uutta pumppua osastolle!


Loppupelit ja loppukesä

Elokuu alkaa huomenna. On se melkosta. Runkosarjaa on kotona enää muutama hassu peli, eniten jännittää ehkä tulevan sunnuntain Alajärven Ankkurit matsi. Jaa miksi? No kun mä kuulutan sen ! J

Mun eka kuulutus miesten pelissä! Hui! Mitä sanoo yleisö? Mitä sanoo joukkue? Mitä sanoo kalaset Sapsossa? :D  Monta jännitettävää asiaa. :D Ei muuta kuin sutena kohti uusia seikkailuja. Jos käy kylmät niin voivoi, ainakin yritin.

Mitä parahinta loppukesää ja kautta sulle. Rakasta mitä teet, tee mitä rakasta. Niin mäkin teen. J

-inga

p.s. kohta alkaa uusi kausi ”Ensitreffit alttarilla” -sarjasta, aivammahtavaa! J Elämän pieniä iloja…