Äiti on huolissaan ”mikä nyt on? Miksi sää itket?”. En saa
hetkeen sanoja suustani, kyyneleet valuu, kädet tärisee, sydän hakkaa miten
sattuu, tuntuu ettei henki kulje. Lopulta saan soperrettua ”mää oon äiti niin
väsyny, en vaan jaksa enempää”. Tästä hetkestä alkoi matka kohti parempaa oloa,
levollisuutta.
Kesän aikana oli ehtinyt tapahtua paljon. Pitkä työrupeama
ilman vapaapäiviä, paineet ison työprojektin loppuun saattamisessa deadlineen
mennessä, työnkuvan muuttuminen, läheisen sairastuminen ja lopulta kuolema,
äidin jaksamisesta huolehtiminen… yhdelle tyypille ihan tarpeeksi painolastia
kannettavaksi. Tiesin olevani väsynyt, en ollut nukkunut enää moneen viikkoon,
unohtelin asioita enkä jaksanut vapaa-aikoina mitään. Kävelylenkkikin tuntui
liian kovalta haasteelta. Silti yllätyin kun fyysiset oireet iskivät päälle
kuin tuulenpuuska, yhtäkkiä, varoittamatta. Onneksi ymmärsin tuossa kohtaa
painaa jarrua. Suunniteltu Lemmari-matka jäi tekemättä, sen sijaan suuntasin
ystävien halittavaksi takkatulen ääreen.
 |
| Note to self. |
Pari viikkoa myöhemmin istun keittiön pöydän äärellä
Vuokatissa. Heräsin muutaman tunnin unen jälkeen ennen kuutta kun vieressä
alkoi kehräys ja joku kävi ensin haistelemassa nenääni ja kömpi sitten kainaloon
kehräämään. Ei ollenkaan huono tapa herätä. Ruokin kissan ja päästän sen ulos
kohtaamaan päivän seikkailut, itse keittelen kahvit ja istahdan pöydän ääreen
seuraamaan aamun valkenemista. Edessäni avautuu näkymä järvelle. Seuraan miten
se elää tuulen mukana, rauhoittuu, liikehtii, pinnassa käyvä kala tuo veden
pintaan kasvavia ympyröitä, sorsaparvi kelluu kauempana…Siinä ne vaan on,
tekemättä mitään. Niillä ei ole kiire, ei paina deadlinet päälle.
Kaikille pesäpalloa työkseen tekeville on varmasti tuttua se
miten kevät ja kesä tuntuvat tulevan heti vuodenvaihteen jälkeen, yhtäkkiä on
juhannus, runkosarja pelattu, loppupelit pelattu ja, aha, kausi ohi. Itsekin
herään joka syksy tähän samaan. Kevät ja kesä ovat pyrähtäneet huomaamatta ohi
ja luonto elää ruska-aikaa. Kävin eilen aamulenkillä Vuokatin kauniissa
maastoissa ja pysähdyin moneen otteeseen katselemaan, ihastelemaan,
haistelemaan syksyä. Tämä aika on perinteisesti meidän pesäpallo-ihmisten kesälomien aikaa ja moni ystävä
ja tuttava onkin postannut eri sosiaalisiin medioihin kuvia lomamatkoiltaan. Nyt
on aika ladata akut. Itselläni kesäloma on vasta marraskuun lopussa, jolloin
lähden kaukomaille huikean ryhmän kanssa. Siellä ladataan akut niin että
jaksetaan taas vuosi painaa. Jotenkin mulla on fiilis että tulevasta vuodesta
tulee kova. Haastava. En kuitenkaan aio murehtia sitä etukäteen, otetaan asiat vastaan sellaisina kuin ne tulee.
 |
| Muun muassa tämän maiseman vuoksi Vuokatti täyttyi eilen lomalaisista syyslomien alkaessa. |
Kirjoitan tätä tekstiä työkoneella, Outlook ilmoittelee
ystävällisesti saapuvista sähköposteista mutta en huomioi ilmoituksia. Nyt on
minun aikani, aika ihmetellä luontoa ja miettiä elämän isoja ja pieniä asioita….
”kolonnngg!!” ajatuksen katkaisee ulko-oven pomppiva kahva. Kissa haluaa
sisälle ja ilmoittaa siitä hyppäämällä kahvaan. Fiksu kaveri. Tämä on selvä
merkki. Kone kiinni ja silittelyhommiin. Ai että mikä sunnuntai, lisää näitä.
Mukavaa lomaa kaikille teille joilla se on päällä tai vasta
edessä, ja jaksamista joka ikiselle tähän pimeään syksyyn. Muista poltella
kynttilöitä, ne tuo rauhaa ja hyvää mieltä.
-i
