Kuukauden kesällä vietetty
kesäloma on takana. Et usko miten paljon siihen on sisältynyt tunnetta,
ihmettelyä, oivalluksia ja fiilistelyä. Kun irtisanominen tuli toukokuun
puolessa välissä, ensireaktio oli luonnollisesti shokki. En olisi ikinä uskonut
että mulle käy näin. Eka viikko kesälomaa meni asiaa pureskellessa
non-stoppina. Tuolloin kirjoitin myös edellisen blogipostauksen jota
muokkasin lähes päivittäin ennen julkaisua. Ei ollut helppo pukea sanoiksi sitä
tunnemyrskyä mitä läpikävin päässäni. Onnekseni ympärillä on ihania ihmisiä
joilta sai päivittäin tukea ja ymmärrystä. Myös pesisyhteisön tuki puheluiden,
viestien ja kohdatessa - halausten merkeissä oli korvaamattoman arvokas.
Tässä viikkojen aikana olen kuitenkin joutunut pohtimaan
uudemman kerran työn menettämistä. Oliko se todella niin iso menetys mitä
luulin? Mistä oikeastaan joudun luopumaan? Miten mä olen voinut kun työt
loppui? Vastaus näihin kysymyksiin voi olla yllätyskin monelle, sillä olen niin
monta vuotta elänyt ja hengittänyt pesistä, ja moni varmasti luulee että tämä
työn loppuminen on mulle katastrofi. Kerronpa sulle nyt muutaman faktan siitä mitä
nämä menneet viikot ovat pitäneet sisällään.
Viikko 1 – Shokki
Ensishokki kesti noin viikon. Sinä aikana reagoin vielä
voimakkaasti fysiikan puolella tähän elämänmuutokseen. Oksentelin aamuisin,
tärisin, sydän hakkasi ylikierroksilla…kun taas jonain päivinä makasin koko
päivän sohvalla tuijottamassa Netflixiä ilman että pystyin mihinkään muuhun.
Nukkumisesta ei vieläkään tullut mitään, roppa kävi kierroksilla ja ajatukset
eivät rauhoittuneet. Mietin yöt kaikkia työasioita jotka olivat jääneet ilmaan,
kuka nyt sen ja tämänkin tietäisi hoitaa kun mun päässä oli iso kasa juttuja
joista ei muilla ollut tarpeeksi tietoa. Töiden loppuminen yhtäkkiä jätti
ilmaan kymmeniä palloja jotka tulevat tässä kesän mittaan tippumaan maahan
ellei kukaan ota niistä koppia. Samaan aikaan juttelin asiasta päivittäin
ihmisten kanssa jotka auttoivat omalta osaltaan asian käsittelyä. Pari mökillä
vietettyä päivää avasi silmäni Suomen kesälle. Lintujen laulu, järven liplatus
laituriin, kaikki tuoksut ja lintujen pesänrakennus – nämä ovat kaikki asioita
jotka ovat menneet multa täysin ohi usean vuoden ajan. Ei vaan ole nähnyt ympärilleen
kun fokus on ollut täysin työssä. Näin jälkikäteen sen ymmärtäminen harmittaa.
Viikko 2 – Takaisin hevosen selkään
Viikon totaalipysähdyksen jälkeen oli aika ottaa ohjakset
käsiin. Lähdin jooga-salille, todetakseni että rauhoittuminen ja hengittäminen
ovat yllättävän haastavia asioita. Tiesin kuitenkin että jooga toimii kovassa
henkisessä paineessa ja päätin vaikka väkisin käydä siellä seuraavat pari
viikkoa useamman kerran viikossa. Matkalla joogaan olen bussista käsin nähnyt
myös asioita jotka ovat aina olleet olemassa mutta jotenkin menneet multa ohi.
Kuten eräs patsas Pyynikillä. Olen mennyt sen ohi varmasti satoja kertoja
viimeisen puolentoista vuoden aikana, ja nyt sen vasta havaitsin. Älytöntä!
Miten laput silmillä sitä voi ihminen kulkea kun on vain kiirekiirekiirekiire?!
Juttelin tästä myös psykologin kanssa ja hän totesi viisaasti, ”niin ja kun nyt
olet läsnä ja tiedostat asioita, niin tulet myös muistamaan ne asiat”. Tuo
lause sai mut miettimään menneitä vuosia. Todellakin, voin valokuvista nähdä
että olen ollut useissa juhlissa, tapahtumissa ja matkoilla, mutta kun asiaa
mietin, en muista niistä juuri mitään. En ole ollut läsnä. Hävettää. Oliko tämä
irtisanominen asia jonka tarvitsin saadakseni elämääni jälleen muistoja? Oppiakseni että
fyysinen läsnäolo ei riitä vaan tilanteessa on oltava LÄSNÄ. Vasta nyt ymmärrän
mitä läsnäolo tarkoittaa.
Viikko 3 – Äiti
Lisääntynyt vapaa-aika tarkoittaa tietenkin sitä että
minulla on ollut enemmän aikaa viettää myös äitini kanssa. Näissäkin
kohtaamisissa on tullut esiin se millaisessa oravanpyörässä olen elänyt. Äitini
sairastaa alzheimeria. Lähimuisti heikkenee jatkuvasti sillä lääkitystä ei voi
enää lisätä, ja tauti etenee. Kun vietän hänen kanssaan aikaa useammin ja
pidempiä pätkiä kerrallaan, olen nähnyt selvästi että huonompaan suuntaan
mennään. Lähimuistin rankka heikkeneminen tekee keskustelusta jankkaavaa, samat
asiat käydään läpi uudestaan ja uudestaan…ja uudestaan. Äidille jokainen lause
on uusi, minulle toistoa. Keskustelu on raskasta mutta silti haluan viettää
hänen kanssaan aikaa kun sitä vielä on. Vaikka yhteisissä hetkissä on iloa, ja
nauruakin riittää, on ollut surullista huomata miten usein lauseissa toistuu
”onko sulla jo kiire?” ja ”täytyykö sun jo kohta lähteä?” Niistä heijastuu se
kiire jossa olen elänyt.
Tein syksyllä päätöksen että pesis on mulle työ ja teen sitä
40h/vko. Pidin siitä kiinni. Ajattelin että jos teen tietyn tuntimäärän, saan
työnteon tasapainoon. Voi voi, miten väärässä olinkaan. Totuus on se että tein
töitä 40h/vko, mutta ajattelin koko ajan tekemättömiä töitä jotka kerääntyivät
tämän päätöksen myötä, jolloin kuitenkin pääni oli töissä 24/7, aivan kuten
ennenkin! Tajusin, että enhän mä voi tehdä päätöstä että työmäärä vähenee jos
muu työympäristö ei muutu! Toki, tuli lisää ihmisiä joille delegoida asioita
mutta kun nämä ihmiset eivät enää olleetkaan käytettävissä, työt kaatuivat
takaisin mun mietittäväksi, kunnes uusia apukäsiä löytyi. Olen jutellut työssä jaksamisesta
paljon eri seuraihmisten kanssa (yli lajirajojen) viimeisen vuoden aikana. On
todella surullista huomata miten huonosti meidän seuraväki voi. Ehkä ihmisten
on ollut helppo puhua mulle asiasta kun olen itse avautunut aiheesta, en tiedä.
Mutta sen tiedän että tämän kauden jälkeen pesiksessäkin tapahtuu paljon
muutosta seuroissa. Ihmiset eivät vaan enää jaksa, vaan hakeutuvat töihin
jotka ovat jollain tapaa järkeviä omaa ja perheen hyvinvointia ajatellen. Tässäpä haaste lajiliitolle ja koko pesisperheelle, miten saadaan seuraihmisten työssäjaksamista kehitettyä parempaan suuntaan jotta loppuun palamisia ja uupumisia ei tulisi niin usein? Olen aina ihmetellyt seurojen puheenjohtajia ja joskus jopa toiminnanjohtajia jotka tekevät seuratyötä oman toimen ohella. Mitä superihmisiä nämä oikein ovat? Kun palkallisenakaan ei tunnu rahkeet riittävän. Ja uskallan väittää että osasin kuitenkin työni melko hyvin, siitä ei ajanpuute ollut kiinni.
Olisiko mulla ollut koskaan voimia lähteä pesiksestä itse?
En osaa sanoa, ehkä siksi tämä irtisanominen oli mulle jopa onnenpotku? Mut
pakotettiin irti ja katsomaan maailmaa uudesta näkökulmasta. Olen saanut tässä
kuukauden aikana jo useita puheluita seuroista ensi kautta ajatellen, mutta
mitä enemmän aikaa kuluu, sitä varmempi olen siitä että mun pesisura on nyt
tässä. On aika katsoa mihin muuhun musta on. Olen vasta 41-vuotias, ehdin hyvin
vielä ottaa jonkun toisen alan haltuun, ja töitä löytyy varmasti tällä kokemuksella.
Viikko 4 – Rauha
Viimeinen lomaviikko sujui joogaillen, pyöräillen, salilla
käyden. Olen haistellut ja maistellut kesää, nauranut ihmisten kanssa ja
miettinyt tulevaa. Perjantaina oli viimeinen virallinen työpäiväni ja sain
viimeisen palkan. Vietin sen päivän Helsingissä kävellen rauhallisesti ympäri
kaupunkia, päätyen kahvilaan mansikkaleivokselle. Siinäkin havahduin siihen
että olen aina pitänyt Helsinkiä jotenkin liian kiireisenä ja hektisenä
paikkana mutta kun oma mieliala on rauhallinen ja tyyni, niin pääkaupunkimmehan
näyttää vallan kauniilta ja eloisalta, ei ollenkaan niin ahdistavalta kuin
aikaisemmin! Sitä vaan näkee asiat niin omasta subjektiivisesta näkökulmastaan,
ja kun se muuttuu, asiat kokee aivan eri tavalla. Hassua, mutta samalla myös yksinkertaisen loogista.
Eilen ilmoittauduin työttömäksi työnhakijaksi ja odotan
innolla mitä TE-keskus mulle keksii tulevaisuuteen. Jotain ajatuksia mulla jo
onkin, jotain ihan muuta. Lauantaina kävin Jukolassa fiilistelemässä. Siinäkin
yksi uusia asia; kesätapahtumat. Niitähän on vaikka mitä! Viime kesänä kävin
terassilla kerran, muuten aika kului pitkälti pesiskentillä. Tänä kesänä aion
käydä kesäteattereissa, näyttelyissä, urheilutapahtumissa ja matkoilla. Ainut
paikka johon eksyn korkeintaan pari kertaa on pesiskenttä. Seuraan toki mitä
sarjoissa tapahtuu ja iloitsen ystävien menestyksestä, mutta muuten pesis on
tänä kesänä aika kaukainen ajatus. Tuntuu erikoiselta mutta jotenkin oikealta,
nyt on hetki ottaa etäisyyttä.
Summa Summarum
Asiat tapahtuvat juuri siinä järjestyksessä kun niiden
kuuluukin. Vaikka laji jää, rakkaat ystävät sen parista jatkavat rinnallani.
Pesis on antanut mulle paljon ja olen siitä kiitollinen. Toivon koko
pesisperheelle hienoa kesää, nauttikaa hyvistä fiiliksistä ja muistakaa, oma
hyvinvointi ja siitä huolehtiminen on teidän omissa käsissänne. Jos on tarve
painaa jarrua, tee se. Kukaan ei ole korvaamaton työelämässä mutta sinä olet
korvaamaton itsellesi ja rakkaillesi. Kävin viime viikolla myös psykologin
juttusilla ja luonnollisesti puhuttiin suurin osa ajasta tästä
elämänmuutoksesta. Lopputulema jonka hän kirjotti muistiin oli ”Työsuhde
päättynyt, hyvinvointi lisääntynyt.” Aika hyvin tiivistetty.
Kotka kiittää ja kuittaa.
-inga
P.s. tässä vielä kuvakaappaukset unidatastani satunnaisilta
päiviltä huhtikuulta ja kesäkuun alusta. Ero on melkoinen, eikö?
 |
| Huhtikuu |
 |
| Kesäkuu |
