Sori, tuo klikkiotsikko vaan tuli mieleen heti kun tähän koneen äärelle istuin, joten päätin ottaa sen käyttöön. Itse asiassa se on melko hyvä otsikko sillä se summaa tämän kirjoituksen pointin kolmella sanalla.
Kuten tiedät jos olet tätä blogia ennenkin lueskellut, suuri elämänmuutos on kuljettanut mua mukanaan jo vuoden verran. Itse asiassa tällä viikolla tulee potkuista tasan vuosi. Paljon on ehtinyt vuodessa tapahtua, ja voin rehellisesti sanoa etten kyllä enää tässä vaiheessa päivääkään vaihtaisi pois vaikka joukkoon on mahtunut litroittain kyyneleitä ja ahdistusta. Ne oli koettava että pääsi uudelleenrakentamisen vaiheeseen, ja se mitä olen itsestäni oppinut on ollut mahtava silmien avaus. Elämä ei loppunutkaan vaan se jatkuu, jos mahdollista niin parempana kuin ikinä ennen. Ei se Nykäs-Matti väärässä ollut kun totesi että ”elämä on ihmisen parasta aikaa”!
Mitä sitten konkreettisesti on vuoden aikana muuttunut? Suurin ja konkreettisin asia on varmasti se että elän vihdoinkin omien arvojeni mukaan. Oma terveys ja hyvinvointi on vihdoinkin ykkösprioriteetti ja sen eteen teen päivittäin töitä urheilun, meditoinnin ja lepäilyn parissa. Ystävät ja perhe ovat enemmän elämässä mukana ja kun itse voin hyvin, pystyn myös heitä kuuntelemaan ja auttamaan paremmin omien murheidensa kanssa. NLP-opinnot ovat antaneet jo nyt työkaluja auttamiseen ja uskon että tässä kuukausien edetessä taidot kehittyvät niitä harjoittaessa. Päämäärä on selkeä, joskus lähivuosina teen ihmisten oivalluttamista ja auttamista työkseni. Vielä en tiedä miten ja missä mutta suunta on selvä ja sillä polulla ollaan. Satunnainen puunjuuri ja iso kivi polulla varmasti jossain kohtaa hidastaa liikettä mutta se on vain hidastus, jonka jälkeen olen taas hippasen viisaampi jatkamaan matkaa. Hyvinvoinnin parantamisessa yksi suuri muutos on ollut myös alkoholista luopuminen. En koe olevani absolutisti mutta tänä vuonna olen nauttinut alkoholia kaksi kertaa ja silloinkin huomattavasti vähemmän kuin vaikka vuosi sitten, joten vähentäminen on ollut huomattavaa. Se näkyy ja tuntuu hyvänä unenlaatuna sekä parempana jaksamisena. Enää ei krapuloihin kulu turhia päiviä elämästä, sekin on mukavaa. Konkretiaa on myös se että työ on nykyään hyvin rajattua. Työt alkaa klo 06 ja päättyy joko 12 tai 14 ja sen jälkeen koko loppupäivä on aikaa tehdä jotain aivan muuta. Töitä en ajattele ennen kuin seuraavana aamuna herätessä. Tältäkö se tuntuu olla ”tavallisissa töissä”? Näin kuukauden kokemuksella voin todeta että kelepaa! Toki, vastuun vähetessä laski myös palkka mutta jos vaakakupissa on oma terveys tai isompi palkka, niin ei tarvitse paljon miettiä kumpi on mulle tärkeämpää. Siinäpä ne muutokset näin nopeasti listattuna.
Miten tuo paloittelumurha ja päätös sitten otsikkoon eksyivät?
Noh, olen pari kertaa viime aikoina nähnyt unta että olen murhannut ihmisen (en tiedä kuka hän oli) ja unessa hän on paloiteltuna muovipusseissa. Ekalla kertaa unessani kaivoin nämä muovipussit maahan ja toisella kertaa kannoin ne isoon roskalaatikkoon, samalla pelätessäni että jään murhasta kiinni. Nämä unet olivat, sanotaanko että melko ahdistavia, jonka takia kyselin uniasiantuntijoilta mistä on kyse. Asia selvisikin melko pian. En ole syvällä sisimmässäni paloittelumurhaaja (huh!), vaan unessa paloiteltu ihminen kuvastaa entistä työuraani. Paloittelen sen palasiksi ja heitän pois jotta olen valmis uuteen. Alitajunta työstää sitä että luopuminen menee maaliin ja tila uudelle aukeaa ilman painolastia menneisyydestä. Tämä oli helpottavaa kuulla ja kyllähän se on aivan totta. Olen tehnyt luopumistyötä sekä tietoisuuden tasolla että alitajunnassa ja nyt ollaan loppusuoralla.
Siksi olen päättänyt että tämä kirjoitus on viimeinen jonka kirjoitan ”Pesisperhe”-blogiini. Kirjoittaminen jatkuu, ja ajatus uudesta blogista kytee jo. Haluan aloittaa alusta myös blogin osalta. Nämä tekstit jäävät osaksi historiaani ja ne ovat tallessa jos ja kun joskus haluan palata muistelemaan vanhoja, mutta koen että ne asiat joita haluan jatkossa käsitellä, eivät mene enää Pesisperhe-otsikon alle. Siksi lopetan tämän blogin kirjoittamisen tähän. Päätän tämänkin langan tässä elämäni suurimmassa kudontatyössä. Muutama vuosikymmen vierähti tämän kudontatyön työn parissa, mutta nyt se on valmis.
Haluan lähettää erityiskiitoksen Saineen Vesalle Poriin kun heitti 2013 että ”pitäskö sun kirjottaa blogia?”. Ilman Veskua tätä blogia tuskin olisi olemassa. Lisäksi haluan kiittää kaikista kommenteista ja kannustuksista kirjoituksiin liittyen, ne ovat antaneet mulle valtavasti voimaa ja uskoa siihen että kaikki järjestyy lopulta hyvin. Ja niinhän se on. Kaikki järjestyy.
Kiitos kaikille kanssaeläjille, voikaa hyvin ja tehkää omasta elämästänne oman näköistä, olette sen ansainneet, joka ikinen.
-Inga
