Tämä blogiteksti tulee silmiesi eteen tajunnanvirtana ilman
editointia ja sanamuotojen mietiskelyä. Teen tämän siksi että menneellä
viikolla twitteriin lähettämäni työpöydän sotkukuva herätti keskustelun siitä
onko sotku vain sotkua vai kyteekö siinä luovuus. Niinpä päätin avata ajatusmaailmaani
sinulle. Voit sitten itse päätellä mistä on kyse.
Istun Hiukan aurinkoisessa katsomossa, mittari näyttää +22.
Ei huano, sanois porilaine. Tänään pelataan Jymyn A-poikien ensimmäinen
sarjamatsi, vastassa Kossu. Pitiköhän meidän järkätä tänne lipunmyynti? Ketään
ei ollut portilla kun tulin, kello on jo 17.04. Hitto, aika kuuma tuo aurinko. Noh, ei saa valittaa kun kerrankin paistaa!
Jymyn pojat tulee kentälle, onpas ne jotenkin pienen näköisiä kun
juuri pari tuntia sitten olin miesten pelipuku kuvauksissa samaisella kentällä
ja ihastelin miesten uusia pelipukujen istuvuutta. Ovat meinaan aika lailla sopivan
malliset nyt, ei enää mitään telttameininkiä vaan vähän sitä mitä toivoin jo
heti tänne tullessani. Kesti hetken
tehdä tuotetestausta että löydettiin materiaali joka kestää syöksymisen. Tälle
kaudelle tuotekehittely toi uudet pelipukumallit. Komiaa. J Nyt voi hyvällä
omallatunnolla kutsua pelejä katsomaan myös naisia joita ei itse peli niinkään
kiinnosta. Kun voi keskittyä muihinkin asioihin kuin taktiikaan.
Tänään oli hyvä tilanne kun Hiukkaan saapui meidän uusi
fanituotemyyjä suoraan Tampereelta. Ikänsä pesiksen parissa ollut tyyppi reagoi
aivan samalla tavalla kuin itse tein 2014 syksyllä. Star struck. En tiedä oliko
syynä ne uudet pelipuvut vai yksinkertaisesti se että ympärillä pyöri ne tyypit
joiden otteita on seurannut vuosien ajan, tyypit joita on aina katsonut
ylöspäin ”hitto noi on hyviä”. Nauratti ne reaktiot, varsinkin kun itselle nuo
tyypit on nykyään vaan ”jätkät”. Joukkueellinen huikeita urheilijoita mutta
myös hyviä tyyppejä, kavereita. Taas tuli mieleen …. Noniin, ajatus katkesi kun tajusin että
täällähän soi slovari! Ei taida olla poikien itse tekemä alkulämppä levy. :D
Edellisessä blogissa kirjoittelin että alotan Pure-reenin.
Sitä on takana nyt 5 viikkoa. Kovaa on kyllä menty mutta jotenkin tuntuu ettei
nuo salireenit ole se juttu mitä jaksaa kovin kauaa. Mieti nyt, 6 reeniä/vko
joista 4 salilla. Tylsää. Kaipaan palloja. J
Saapi nähdä saadaanko jonkunnäköinen Lady-pesis ryhmä kokoon Sotkamoon tälle
kesää. On se lajireeni vaan niin paljon mukavampaa ja tehokasta. Salilla
käsipäivänä sykkeet pyörii palauttavan reenin paikkeilla, lajissa saa aina
tehoreeniin. Niin, taas tullaan tähän jo äidin minulle toteamaan lauseeseen
jostain alakoulu-iästä ”miks sun pitää olla niin musta-valkonen?” Totta, mulle
asiat on joko tai, ei välivaiheita. Joko reenataan tai ei reenata. Joko tehdään
töitä koko sydämellä tai ei tehdä ollenkaan. Joskus toki toivoisin vähän joka
saralla että löytyisi sitä harmaata aluettakin. Olisi itselle helpompaa. J
Tulipas vaihdettua kuulumiset tässä samassa istuskellessa
myös Vaaran Pesiksen edustuksen kanssa. Kovasti odotetaan sielläkin kauden
alkua, huonoista ranking-ennusteista huolimatta. Aivan oikein, keskitytään
omaan tekemiseen. Ja mikä parasta, Essi kertoi Lukon saapuvan Kajaaniin
pelaamaan jo puolen toista viikon kuluttua. Jee! Täytyypä mennä katsomaan
kasvattajaseuran otteita. J
Niin tuosta Puresta vielä! 3 viikkoa on siis jäljellä ja
tämä aika mennään varmastikin kovaa. Itsellä on vielä vähän kysymysmerkkinä
että jatkanko sillä vai otanko ohjelmaan reenejä joiden toimivuus MINULLE on
varmaa.
Noniin, sitten seuraan lyöttäytyy yksi Sotkamon
pesiskatsomon vakiokasvoista – Hyrrä. J
Kirjoittaminen tauolle.
---------
Kotona. Kello lähestyy yhtätoista ja nukkumaan mennessä tuli
vielä tarve kirjoittaa tämä teksti loppuun. Niinpä naputtelen nyt sängyllä
maaten, kone sylissä. Pelin alkaessa kentälle alkoi virrata sen verran tuttuja
kasvoja että oli pakko pakata kone laukkuun ja mennä jutulle. Mukavaa väkee nää
kaenuulaiset, kyllä niiden kanssa nauraa saa. Peli oli hyvä, Jymy voitti. Itse
lähdin ekan jakson jälkeen kotia kohti, Sapsolta puhaltava vilpoinen tuuli
alkoi käymään liian tuttavalliseksi.
Äitienpäivä on sunnuntaina. Mietin sitäkin tänään. Mulla se
sujuu toista kertaa puhelimessa jutellessa äidin ja siskon kanssa, aattelin
myös heittää onnittelutekstarit parille ystävälle jotka ovat ensi vuonna tähän
aikaan äitejä. Ekaa kertaa. Mahtaa niitä jännittää, samalla kun puolisot
pähkäilee että mitä hittoa niille keksisi päivää juhlistaakseen. Tai sitten nämä
ko. herrat heräävät realiteetteihin vasta sitten vuoden päästä ja panikoivat
päivää ennen kun tuoretta äitiä pitää muistaa. Miehet on hassuja.
Meillä alkaa kausi ensi viikolla. Kuten aina, tänäkin vuonna
huhti-toukokuu on ollut melkoista juoksua ja asioiden järjestelyä. Ensi
viikolla tulee vielä osa kenttämainoksista, maanantaina mennään studioon
tekemään äänimainoksia ja samalla pitää muistaa kaikki kauden alun
markkinointi: lehti-ilmot, somenostot, Roadtripin järjestelyt…. Onhan tätä
tässä. Tänä vuonna erilaista on kuitenkin tekemisen rauha. Tiedän mitä teen ja
ympärilläni on ihmisiä jotka painavat samalla intohimolla tunteja laskematta.
Onhan niitä ihmisiä ollut toki ennenkin taakkaa helpottamassa ja kaikki kunnia
tästä Satakunnan suuntaan, mutta tänä vuonna tilanne on kuitenkin eri. Vaikka
stressi aiheuttaakin unohduksia ja käsittämättömiä kämmejä (esim. läheltä piti
tilanne kun olin laittamassa ajatuksissani deodoranttia hammasharjaan) niin
silti jokin on erilailla. Onko mahdollista että jokapäiväinen mindfullness
treeni toimii? Vain 10minuuttia joka aamu hengittämiseen ja läsnäoloon
keskittymistä, voiko se auttaa näin paljon? Tiedä häntä mutta näin on hyvä.
Nyt on aika painaa pää tyynyyn ja nukkua niin kauan kuin
nukuttaa! Huomenna ohjelmassa junnupelien seuraamista ja oma reeni. Tuskinpa
tämä työkonekaan kiinni pysyy mutta ei se haittaa. Tää on mun elämää. Ja täällä
Kainuussa on ihan hyvä olla, täällä missä lapset viedään leikkikentän sijaan
pesiskentälle peliä katsomaan, koska rakkaus lajiin on veressä.
Nautitaan auringosta, ollaan #yhdessäparempia.
-inga
