Elämysten Kainuu osaa yllättää

Kainuuseen muuttaessani sain kuulla että Kuhmossa on paikka jossa pääsee katsomaan villieläimiä ihan lähietäisyydeltä ja varsinkin tieto siitä että paikalle saattaisi eksyä karhuja herätti mielenkiinnon. Kolme vuotta jahkasin että PITÄISI kunnes tänä kesänä eteeni avautui sähköposti kv-matkanjärjestäjien tutustumismatkasta Vuokattiin jossa oli ohjelmanumerona Kuhmon Wildlife Safaris Finlandissa vierailu sekä yhteystiedot Rautiaisen Samille joka näitä reissuja heillä järjestää. Siltä istumalta laitoin Samille viestiä ja varasin kaksi paikkaa eiliselle. Kiirettä pitää heilläkin mutta onneksi eiliselle löytyi pari vapaata paikkaa.

Niin sitä sitten lähdettiin jännityksellä kohti Kuhmoa ja nallekarhuja. Mukaan olin pakannut lämmintä vaatetta (myöhemmin yöllä selvisi ettei tarpeeksi lämmintä), makuupussin, lampaantaljan lisälämmikkeeksi (tuli tarpeeseen!), kiikarit ja eväät. Päästyämme basecampille edessä oli nopsa ruokailu ja lähtö kojulle. Ensin autolla puolisen tuntia niin että oltiin jo rajavyöhykkeellä. No man's land, kuten Sami sitä kuvaili. Automatkalla törmättiin ensimmäiseen mahtavaan eläimeen - merikotkaan. Aika komea lintu, veti nöyräksi. Perillä auto parkkiin ja kävelyä muutamia minutteja pitkospuita suolle jolla kojut sijaitsevat.

No man's landin portilla.

Seikkailu alkaa tästä. 

Merikotka. Kuva: Sami Rautiainen / Wildlife Safaris Finland 

Koju oli pieni koppero josta on näkymä kallioille johon eläimiä odoteltiin. Sami kävi levittelemässä ruokaa nallukoille ja sitten alkoi odotus. Meillä oli kuulemma 100% mahdollisuus nähdä villieläimiä sillä karhut keräävät tähän aikaan vuodessa rasvaa talviunta varten ja ahmatkin liikkuvat kirkkaan päivän iltana. Siinäpä sitä sitten alettiin odottaa. Arvelin että tässä käy kuin leffassa - eväät on syöty ennen kuin ohjelma alkaa. Odotellessa meille piti seuraa korpit joiden siipien havinaa oli mahtava kuunnella. Samoin kuin niiden todella monipuolista ääntelyä. Tiesitkö että korppi pystyy muodostamaan 60 erilaista ääntä? Yksi niistä kuulosti ihan xylofonilta, mahtava sointi! Tässä kohtaa täytyy mainita että kojulla vietetty aika on näin naisnäkökulmasta myös oivaa sosiaalista aikaa. Tuli ystäväni Leenan kanssa vaihdettua kuulumisia ihan rauhassa pitkän kaavan kautta kun ei ollut kiire mihinkään. Välillä kuiskuteltiin, välillä kuunneltiin luonnon ääniä. Tuossa jos missä stressisykkeet laskevat. Eväät eivät aivan ehtineet loppua ennen kuin kuuden jälkeen paikalle tassutteli eka karhu, Maradona, 4-vuotias uros. Uskomatonta miten kevyesti se liikkui! Aloin ymmärtää miksi sanotaan ettei karhua kannata juosta pakoon. Toiseksi jäisi Piiponniemen Niilokin, vaikka nopea kaveri onkin. Maradona oli komea kaveri, kiipeili ja rouskutteli ruokaa kuten pikku nallukan kuuluukin, nautiskellen. 

Tosta pikkukolosta tarkkailtiin elämää. Ilmeestä näkee että vähän jännittää. 

Kuva: Sami Rautiainen / Wildlife Safaris Finland

Kuva: Sami Rautiainen / Wildlife Safaris Finland

Täh?? Kuka siellä??

Vaikka kuvissa näyttää että karhut ovat kaukana, ne olivat vain noin 20 metrin päässä meistä! Ihan pystyi silmiin katsomaan kavereita. Maradonaa seurasi 3 muuta karhua ja pyörähti paikalla pari ahmaakin. Se oli kyllä hassu hetki kun silmiemme edessä puuhasteli 2 ahmaa ja 2 karhua samaan aikaan. Melkoinen luonnon näytelmä! Tästä voit katsoa vielä videon parin karhun touhuista (sori huono laatu, luurilla kuvattu). Itse kun olen paljon koirien käyttäytymistä tutkaillut ja seuraillut niin aika lailla samoja piirteitä näkyy myös tässä. Luonto hoitaa. 

Ysin jälkeen alkoi pimeys laskeutua ja se laskeutuikin sitten nopsaan. Ensin ikkunasta näkyi enää mustia liikkuvia könttejä, sitten ei enää mitään. Tuossa kohtaa kampesimme makuupusseihimme ja jatkoimme äänien kuuntelua. Pimeyden laskeuduttua karhut alkoivat juttelemaan. Maiskuttelua - örrörrör - maiskuttelua - askeleita suossa - maiskuttelua - örrörrör... melkosia nallukoita. Nukahdin tähän äänimaailmaan, ei paljon tarvittu melatoninia tai mindfullness-tarinoita. 

Yöllä heräilin pariin otteeseen. Oli kylmä. Kerran heräsin kovaan kuorsaukseen. Olisin voinut vaikka vannoa että ääni tuli vieressäni olevan seinän toiselta puolelta jossa sijaitsi kopperomme terassi. Aamulla kengät oli terassilla kaadettu...ikinä ei saada tietää kuka siinä kävi kuorsaamassa. 

Aamun aikana ei nähty enää liikehdintää joten palasimme basecampille aamupalalle. Olo oli rauhallinen, rento, ja pitkästä aikaa myös levollinen. Luonto korjaa. Matkalla takaisin Sotkamoon juttelimme kokemuksesta. Mielipide oli selvä, tätä voi suositella kaikille. Jos sinulla on siis mahdollisuus joskus lähteä samanlaiselle retkelle niin toteuta unelmasi! On se sen väärti.

Huomenta! Tämä aamunäkymä tänään. Hilijasta.

Aamupala-maisemat.

Sotkamossa jatketaan lauantaina kauden 2017 finaaleja. Keskittyminen on nyt niissä. Toki pienenä nakutuksena takaraivossa on tuleva muutto 30.9., varsinkin kun ei vielä tiedä mihin sen kuorman sitten purkaa...no mutta onhan tässä muutama viikko aikaa ihmetellä. 

Kotimatkalla pysähdyttiin vielä kuvaamaan kaunista Kainuuta. Aaaaettä.

Aurinkoa syksyysi, käyhän katsomassa finaaleja Sotkamossa, Vimpelissä, Porissa ja Tampereella! Nyt eletään pesäpallon kulta-aikaa, kirjaimellisesti!

-inga