Sanoja sielusta

Olen tämän kuluvan puolen vuoden aikana kirjoittanut ja lukenut todella paljon tutustuakseni itseeni, siihen tyyppiin joka olen syvällä, sielussa. Olen opiskellut kuka olen ja mitä haluan tältä lyhyeltä hetkeltäni maailmassa. Silmieni ohi on lipunut paljon self-help kirjallisuutta, tietoista läsnäoloa, meditaatiota, enkeleitä, intuitio-oppeja, buddhalaisuuden oppeja, energiaoppia, universaaleja lakeja joilla maailma ja ihmiskunta toimii. Jotkut (jopa entinen suorittava minä) ajattelevat varmasti tämän kaiken olevan hihhulointia ja höpöhöpö-juttuja, mutta olen asiasta eri mieltä. Kaikki lukemani kirjallisuus on jollain tapaa muokannut minusta sen mitä nyt olen. Itseään kehittävä, rauhaa ja tasapainoa elämäänsä aktiivisesti hakeva ihminen. Olen läsnä, olen tässä. Miten se voi olla huono asia? Tänään kaikki opiskeluni sai Iltalehden artikkelissa määrittelyn, kyse on uushenkisyydestä. Hassua että tuo artikkeli julkaistiin heti sen jälkeen kun olin itse kirjoittanut tätä tekstiä. Voit lukea Iltalehden artikkelin tästä.

Kävin läpi päiväkirjojani tältä vuodelta ja hämmästyin itsekin tekstiä jonka olin eräänä aamuna kirjoittanut. Se sopii hyvin joulun henkeen, joten haluan jakaa sen nyt kanssasi. Pysähdy hetkeksi sanoihin, hengitä syvään. Keskity. Tästä tekstistä on turha etsiä tieteellistä, todistettua faktaa. Se on kirjoitettu pohdiskeluna, mietiskelynä, ei totuudentorvea soitellen. Tekstin myötä haluan toivottaa sinulle ja läheisillesi lämpöistä ja rauhaisaa joulun aikaa. Itse nautin joulusta rakkaiden keskellä, rauhassa köllötellen.

Terveisin hihhuli-Inga.

Tähtitaivas seinällä. Välkkyvät tähdet, ihmisten kauniit sielut välkehtivät heti aamulla. Sielujen kokemuksissa lepää koko elämän kirjo. Rakkautta, vihaa, iloa, kurjuutta. Joku sielu on kärsinyt enemmän kuin toinen, silti ne loistavat kaikki kauniina, kuin etsien seuraavaa ihmiskehoaan, ”ota minut”. Kuin lapsi kutsuu uusia vanhempiaan, kun toiveikas pariskunta tulee orpokotiin katsomaan pienten sieluja silmiin, löytyisikö sieltä yhteys. Miten ne pienet sielut haluaakaan rakkautta ja hyväksyntää ”ottakaa minut” ne huutavat suureen ääneen vaikkei lasten suusta kuulu pihahdustakaan. ”Rakastakaa minua” ne vaativat kuin yhdestä suusta. Siinä kaikki mitä sielu haluaa. Rakastaa ja olla rakastettu. Silti se joutuu kohtaamaan elämänsä aikana koko ihmiselämän kirjon. Sielu ei pelkää tuntea kaikkia ihmisten tunteita, mutta kun se ensimmäisen kerran uudessa kehossaan käy läpi tunnemyrskyä, ihmetys on aina yhtä suuri. ”Miten en muistanut tätä fyysistä reaktiota koviin tunteisiin? Miten ihmiset kokevat näin lujaa?” Jotkut sielut kokevat myös yllätyksen; ”Oho, tämä ihminen ei kykene vahvoihin tunteisiin.” Huomio on toisaalta helpotus, toisaalta harmi, sillä tunneskaala ja sen käyttö tuovat elämäämme niin paljon sisältöä päivittäin. Mieti millaista elämä olisi ilman kaikkia pieniä iloja ja suruja. Ilman onnistumisen ylpeyttä ja menettämisen tuskaa. Harmaa arki saisi aivan uuden – harmaamman - merkityksen. Tunteista kannattaa siis nauttia ja vaalia niiden tuomaa elämän virtaa ihosi alla.

Rakasta ja ole rakastettu.