Valoa sydämessä

Marraskuu, kuukausista pimein ja ankein. Aamulla kun menee töihin on pimeää, iltapäivällä sama juttu, ihan kuin säkkiin astuisi kun avaa toimiston ulko-oven. Mutta tiedättekö mitä, se on vain vuodenaika. Se mitä säteilet ulospäin, iloa ja toivoa vai kurjuutta ja synkkyyttä - se tulee sisältäsi eikä sitä määrittele kukaan muu kuin sinä itse. Toki, ymmärrän että kaamosmasennus on diagnosoitu sairaus ja voi olla pahimmillaan raastava kokemus. On kuitenkin niin paljon mitä voi itse tehdä sen eteen ettei synkkyys saisi valtaa. Tässä yksi mainio keino välttää kaamosmasennus: järjestä pirun isot pikkujoulut! :D

Yhdessäolo. Paras lääke kaamoksen keskelle.

WinterOpen eli Suomen suurimmat pikkujoulut järjestettiin jälleen Vuokatin Katinkullassa viime viikonloppuna. Tapahtuma veti viikonlopun aikana paikalle yli 4000 juhlijaa ja meno oli sen mukaista. Kaikkihan sen pikkujoulufiiliksen tietää, vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Suuria tunteita puoleen jos toiseen. Tänään kuulin ekat palautteet siitä miten tapahtuma meni ja näyttää siltä että onnistuimme. Ei mitään Super-uutta ja mahtavaa mutta ei kyllä Super-mokiakaan. Uusi lipunmyynti ohjelma toimi hyvin eikä väärinkäytöksiä ollutkaan niin paljon kuin pelättiin. Artistit olivat huikeita ja yleisöllä iloinen mieli. Ja mikä parasta, WinterOpen oli jälleen nimensä veroinen kun tapahtuman aikana Vuokattiin laskeutui talvi. 

Vuokattiin tuli talvi.

Viime vuonna kirjoitin blogia myös WinterOpenin jälkeen. Silloin kerroin miten yksinäisyyden säkki nieli mut mennessään ja olo ei ollut mikään kovin kiva. Tänä vuonna voin onnekseni kirjoittaa täysin päinvastaisen tekstin. Olen löytänyt paikkani, oli aivan mahtavaa mennä pitkä työrupeaman jälkeen salin puolelle ja nähdä kaikki ihanat ystävät jotka tulivat halaamaan, toivottamaan tervetulleeksi vapaille (heh!) ja kiittelemään hienosta tapahtumasta. Loppuilta kului Jari Sillanpään, Neljän Ruusun ja näiden rakkaiden ihmisten parissa. Mahtavaa. Kerrassaan Superia. ;)

Jari Siillanpään crewlla oli Jymy-takit päällä mutta niissä oli väärä brodeeraus. :)

Niin on yksi puristus takanapäin, tästä lähtee seuraavan suunnittelu. Seuraava puristus onkin henkilökohtaisella puolella... tulen tutustumaan tyyppiin joka luultavimmin muuttaa elämäni suunnan ja muistuttaa taas mitä on unconditional love. Tiedän että tämä tyyppi saa mut liikkeelle pelkällä katseella, räpsyttelemällä kauniita silmiään ja antamalla pusuja mulle aina kun tunnen halipulaa. Tämä tyyppi on mun joululahja jonka saan hakea luokseni heti joulun jälkeen. Voitte uskoa että laitan tännekin siitä kuvia. Mun sydämessä on valoa ja lämpöä, tuntuu hyvältä. Taidanpa ottaa siitä kaiken irti. Toivon samaa sulle! Nautitaan pimeistä illoista, kynttilöistä, hiljaisuudesta jota voi tarjota vain marraskuu (eilen torin laitaan kasvoi mandoliinipuu...). :)

Kuullaan raksut!

Erään WinterOpenin kävijäryhmän muistutus itselleen. Toimis varmaan sulleki?

-inga

Mikä on tarpeeksi?

Nykyään kun lueskelee Facebookin uutisia, nettilehtiä ja katselee telkkaria tulee koko ajan vastaan negatiivisuutta. Sotaa, turvapaikanhakijoiden huonoa kohtelua, pelkoa, ahdistusta, palkkojen leikkauksia, työttömyyttä, lista on loputon. Näitä tekstejä lukiessa ja uutisia katsellessa tulee usein mieleen oma elämä ja mitä siinä tapahtuu. 

Muutama vuosi sitten tein itselleni lupauksen - jatkossa elämää katsotaan positiivisuuden kautta. Totta kai elämään kuuluu myös kipukohtia, vaikeita aikoja, pelkoa ja läheisyydenkaipuuta mutta myös hemmetin paljon hyvää. Kun etsiytyy positiivisten ihmisten ympärille ja täyttää elämänsä naurulla, ilolla ja rakkaudella, on ajatuksetkin positiivisia ja elämä helpompaa. 

Viime aikoina olen saanut ystävystyä aivan mahtaviin ihmisiin ja tavannut myös ystäviä vuosien takaa. Olen kokenut olevani rakastettu ja tärkeä. Tämä on saanut mut miettimään olenko osannut kertoa näille rakkaille miten tärkeitä he ovat? Jokainen halaus, kaunis sana, pieni teko jotka olen saanut itse vastaan, olen pyrkinyt lähettämään maailmalle eteenpäin. Rakkaus luo rakkautta, niin se vaan on. Mutta mikä on tarpeeksi? Miten varmistan että nämä rakkaat tietävät aina miten tärkeitä he minulle ovat? Liian konkreettisesti olen saanut kokea rakkaan ihmisen pois lähdön niin etten ehtinyt kertoa miten tärkeä hän mulle on. Tuo tapahtuma jätti jäljen joka kulkee mukanani varmasti loppuun asti. Tuo jälki muistuttaa tasaisin väliajoin nöyryydestä elämää kohtaan, jokainen päivä on lahja eikä sitä kannata tuhlata negatiivisuuteen. 

Totta kai joskus ottaa kaikki päähän ja haluaisi vaan huutaa pahaa oloaan. Siinä kohtaa olen oppinut purkamaan pahan olon liikuntaan tai johonkin muuhun tekemiseen sen sijaan että purkaisin sen läheisiin ihmisiin. Näinkin olen joskus menneisyydessä toiminut ja nykyään kadun tekojani. Eihän se paha olo nyt muiden vika ole...ainakaan useimmiten, joten miksi heidän pitäisi siitä kärsiä. Jos olen kohdellut sinua joskus huonosti purkaakseni omaa pahaa oloani, pyydän anteeksi. Olin tyhmä ja oppinut nyt läksyni. 

En tiedä mistä tämä lässytys teksti yhtäkkiä pulppusi mutta se tuli kuitenkin niin vahvana mieleeni että oli pakko päästä kirjoittamaan asiasta. Paljon sanoja, pointteja vain kolme: 1) luo itsellesi positiivisuuden ympäristö, 2) kerro rakkaille miten paljon välität ja 3) omaa pahaa oloa on turha purkaa muihin ihmisiin. 

Mennään näillä uuteen viikkoon, pidetään toisista ja itsestämme huoli.

-i

UGH

Tämä teksti on kulkenut mukanani joitain vuosia. Hyviä sanoja.

JymyJahti - ja taas likkaa vietiin

  
Kuten kaikki tietää, metsästys on suosittu vapaa-ajan harrastus varsinkin täällä korpimaassa. Yhtenä syksyn kädenojennuksena kumppaneille meillä on tapana järjestää JymyJahti. Aikaisempina vuosina SuperJymyä on kyseisessä tilaisuudessa edustanut Korhosen Roope mutta tänä vuonna hän olikin juuri käväissyt leikkauspöydällä eikä näin ollen ollut jahtikelpoinen. Ei jahdattavaksi eikä jahtaajaksi. Niinpä heräsi kysymys kuka meitä edustaa. Pienen whatsapp-pohdinnan jälkeen naulattiin: "Inga lähtee." Kun tuo keskustelu käytiin ajelin juuri kohti Kainuuta Satakunnan reissultani ja lähellä oli etten pöräyttänyt metsään jo tuon viestin saatuani.
Vai että hirvimetsälle. Noh, on kai sitä kovemmissakin paikoissa ryvetty.

Henkinen valmistautuminen elämäni ensimmäiseen metsästysretkeen alkoi pohtimalla mahdollista kaatotilannetta. Tiesin että meillä on lupa vasaan. Puhelimessa sanoinkin Roopelle että jos vasa kaatuu niin siinä on iso riski että tulee itku. "Et ***kele itke" oli vastaus. :) Huumorillahan tämä keskustelu käytiin mutta oli siinä pieni totuuden siemenkin. En ole koskaan nähnyt kun riistaa kaatuu, en todellakaan tiennyt miten tulisin suhtautumaan.

Niin sitten koitti jahtiaamu ja vaaleanpunaisia saappaita jalkaan sujauttaessani tuli mieleen ajatus "voihan tää olla ihan kivakin päivä, auringossa teputtelua metsässä, ei huono". Puikkokoskelle päästyämme juotiin porukalla aamukahvit ja tehtiin päivälle suunnitelmaa. Oli kiva nähdä että paikalla oli useita tuttuja kasvoja, hassua ajatella että vasta vuosi sitten tapasin nämä herrat ekan kerran ja nyt he tuntuvat jo hyviltä kavereilta vuosien takaa. Mutta oli mukana myös täysin uusia tuttavuuksia. Sattumoisin istahdin alunperin Salosta kotoisin olevan miehen viereen, pitkiä matkoja sitä ajellaan jotta JymyJahtiin päästään. ;)

Täältä ne lähti ja tänne ne tuli.

Mikä mulla oli ennakkokäsitys metsästyksestä? Nyt jälkeenpäin naurattaa, mutta ajattelin että otetaan ase olalle ja lähdetään jälkiä etsimään. :) Niihän Asterix ja Obelixkin teki!! :D Todellisuus oli tarua ihmeellisempää. Tekniset laitteet ovat vallanneet alan myös metsästyksessä. Puhelimen trackerista seurattiin koirien kulkua, ja kokeneet metsämiehet näkivät heti koiran liikkeistä oliko se hajulla, ajossa vai muuten vaan fiilistelemässä. Itse asiassa oli ihan hyvää ajanvietettä seurailla missä koirat menee ja ajaako ne vai ei. Kun koirat oli lähetetty matkaan ja passimiehet paikoillaan, oli aika istahtaa ja odotella. Eipä menny kuin alta 30min. kun pääsin ensimmäisen kerran näkemään hirven. Aivan nenämme alta juoksi yksinäinen naaras ja hetken päästä koira perässä. Wau. On se hieno eläin. Naaras ei ollut meillä kuitenkaan päivän agenda joten se sai jatkaa matkaansa ja koira otettiin kiinni. Jälleen porukka kasaan ja mietintä. Mitäs sitte? Toinen koira oli edelleen töissä joten jätettiin se juoksemaan ja lähdettiin itse makkaran paistoon - tän mäkin osaan! :D

Siellä se juoksee.

Oli muuten aika lailla maukkaat kaffeet.

Lokakuinen aamupäivä, aurinko paistaa, laavulla järven rannassa tulet ja ympärillä koiria ja mukavia tyyppejä. Olihan tää metsästys nyt hienoa! :D Kahvittelun ja makkaranpaiston yhteydessä käytiin vähän läpi mennyttä kautta ja tulevaa. Kuka lopettaa, kuka jatkaa, miten muut joukkueet ovat muuttuneet. Käytiin keskustelua myös junnu-urheilusta ja aikuisten roolista siinä, lajista riippumatta. Mielenkiintoista oli kuulla myös yksilöurheilu puolelta tarinoita miten vanhemmat sekoittavat pakkaa (tämä keskusteluhan nousi siis siitä miten vanhemmat vaikuttavat valmentajien jaksamiseen ja miten harmi on että hyviä junnuvetäjiä lopettaa kun ei jaksa enää kuunnella vanhempien "neuvoja"). Tiukka analysointi päättyi siihen että osa porukasta lähti koiran perään kun sen kaulassa oleva tutkapanta kertoi juoksuvauhdin ja haukkutahdin olevan sillä mallilla että edessä juoksee hirvi. Toiset sen sijaan ottivat toisen kupin kahvia ja tuijottelivat järvelle. Jälleen kerran on pakko todeta että Kainuun maisemat vetävät sanattomaksi. 

Toisella rannalla oli koira töissä.

Lillin kanssa ihmeteltiin ja ooteltii mitä tuleman pitää.

Plan B.

Päivä jatkui vielä odottelulla, puhelimien tuijottelulla, jutustelulla ja auringosta nautiskelulla. Hieno hetki koettiin kun jahdin organisaattori Nevanperän Matti katsoi puhelimestaan että koira ajaa hirveä meidän suuntaamme ja lähdimme kaasuttamaan äkkiä kohti jotta näkisimme sen. Ja kuin tyhjästä ilmestyi täysikokoinen naaras hirvi joka oli täydessä juoksussa auton vasemmalla puolella olevalla rinteellä. Täysillä alas, tien yli ja matka jatkui kohti järveä. Perässä Marski, koirista kovin joka tuli saman rinteen alas niin kovilla vauhdeilla että tielle päästyään se ei saanut vauhtia hidastettua vaan kynti hetken maata rinnallaan. Samoilla vauhdeilla takaisin ylös ja hirven perään. Wau. En ole koskaan nähnyt hirveä noin läheltä ja noin kovassa vauhdissa. Ja toivottavasti en näekään. Ainakaan niin että olen itse auton ratissa... 

Iltapäivällä käytiin vielä etsimässä vasoja jotka tämä naaras hirvi oli jättänyt koirilta piiloon puiden suojaan. Jäljet löytyi, vasoja ei. Päivä päättyi takaisin Puikkokoskelle jossa meitä odotti sauna ja erinomainen ruoka. Söin sujuvasti kahden ihmisen edestä ja olo oli sen mukainen. Kotiin päästyäni uni painoi silmää jo reilusti ennen maikkarin uutisia, siitä piti huolen raitisilma myrkytys ja jännittävä päivä. Niinpä laitoin pään tyynyyn jo hyvissä ajoin. Klik - taju pois.

Jälki - check, vasa - not.

Kaiken kaikkiaan JymyJahti oli siis positiivinen kokemus! Mieluummin päivä auringossa hyvällä porukalla kuin kotona tai toimistolla koneen kanssa. Kiitoksen GoVuokatille ja Nevanperän Matille loistavista järjestelyistä, ja kiitos koko porukalle seurasta. Otetaan ensi vuonna uusiksi! :)

Kiitos mukana olleille! 

Liivin ja pipon väri osui kyllä oikeaan. :D Naisnäkökulma. :D

Kausi pakettiin

#yhdessäparempia

Täällä luodaan kulttuuri.

Kiitollisuus, helpottuneisuus, onni, ilo. Siinä tunteita jotka kausi 2015 jätti jälkeensä. Viimeisestä finaalista on kulunut nyt 5 päivää ja asiat alkavat upota myös mun tajuntaani. Vimpelissä viimeisen finaalin jälkeen takki oli todella tyhjä. Kun peli päättyi, heitin Niko J.:lle pipot ja pyysin toimittamaan joukkueelle kentälle, sen jälkeen hyppäsin itse askiin ihmettelemään pelin jälkeistä huumaa. Kävelin ympäri kenttää aivan äimän käkenä. Ajatuksina päässä pyöri: ”Oliko tää nyt tässä? / Hitto, miten hienoja faneja / Uittaakohan ne pojan täällä? / Koska pitäisi bussit laittaa liikkeelle? / Mitä nyt tapahtuu?” Samalla iso kasa ihmisiä käy onnittelemassa ja halaamassa. Itkua ei tullut, oli niin tyhjä olo, joku voisi sanoa jopa että basistin tyhjä katse. :)

Pojan kanssa menoa ihmettelemässä.

Voi itku

Koko parin päivän juhlinta meni samoilla fiiliksillä. Kerran tuli itku, se oli Hiukassa sunnuntai päivänä kun käytiin poikaa uittamassa. En voinut käsittää miten paljon ihmisiä oli tullut paikalle. Yhteiskuvan otto nosti tunteet pintaan. #yhdessäparempia – teema konkretisoitui mitä parhaimmalla tavalla. Kuvan oton jälkeen kun väki oli lähdössä jo pois, tuli eräs vanhempi pariskunta kyselemään että miten olen Sotkamossa viihtynyt ja kotiutunut. Tässä kohtaa napsahti kamelin selkä ja pärähdin itkuun. Kyynelten seasta sain soperrettua jotain tyyliin ”Ihan hyvin” ja ”on ollut pitkä kausi mutta tämä on hieno päätös”. Pahoittelut tälle pariskunnalle  jos nyt luette tämän tekstin, te ette aiheuttaneet sitä tunteenpurkausta, se vaan nyt sattui teidän kohdallenne. :) Sanotaan että lenkillä ajatus lähtee laukalle ja moni asia selviää. Näin kävi myös tämän mestaruuden kohdalla, keskiviikkona ennen kuin lähdin kohti Satakuntaa, kävin aamulla pikku lenkillä ja mietin menneitä päiviä. Siinä kävellessä avautuivat kyynelkanavat. Onneksi taivalsin Jataniemen hiljaisilla teillä joten sain fiilistellä ihan rauhassa. Ainoat jotka saivat todistaa tätä tunteenpurkausta oli peurapariskunta joiden kanssa tuijottelimme hetken toisiamme ennen kuin ne hävisivät metsään ja sitä katsellessa mulla alkoi soida päässä ”po-po-po-poing-poing-po-poing-poooooing”. Elämä on hyvin.

#yhdessäparempia näkyi myös ottelumainoksissa
 

Yhteenveto

Tämä mestaruus tuli taistelun kautta. Sitä osaa arvostaa sekä joukkue, taustat että fanit. Ne tunteet joita tämä kausi on kantanut mukanaan ovat jotain ainutlaatuista. Se vuoristorata jota olemme kulkeneet tappion karvaasta kalkista voiton huumaan. Monta kertaa olen ollut varma että pumppu pettää, niin jänniä tilanteita on joukkue kentällä meille tarjonnut. Monia muitakin asioita on saanut jännittää. Miten Roadtrip onnistuu?  Saadaanko yrittäjiä mukaan teemapeleihin? Miten menee Huutokauppakeisarin kanssa? Tuoko Sampo Kaulanen lisää katsojia Hiukkaan? Miten onnistuu lasten liikuntapäivä ennen JymyHyvä peliä? Pysyykö fiilisnauhat keskustan valotolpissa vai tuleeko sanomista ja joudutaan poistamaan ne kesken finaalien? Nyt voi todeta että kausi meni hyvin. Myös markkinoinnin puolelta. Yhteen hiileen puhaltaminen on pienessä yhteisössämme vahvassa liekissä, nyt ymmärrä mitä tarkoitettiin sillä että Sotkamo elää ja hengittää Jymyä. Ja se on asia jota arvostan isosti.

Fiilisnauhat. Kiitos ideasta Rauman Lukko ja Marko Östman. :)

Vimpelistä palatessa pysähdyttiin katsomaan Urheiluruutu.

Fanibusseissa oli todellakin tunnelmaa!

Eipä nuolaista ennen kuin…

Yksi asia mikä on pakko nostaa esille tässä kohtaa on taikauskoisuus. J Vaikka Jari Porttila blogissaan väittikin että Sotkamossa oli skumpat kylmässä jo 4.finaalissa niin voin todeta että ei todellakaan ollut. Mahdollista mestaruutta oli valmisteltu vain sen verran mitä oli pakko, ja joukkueellehan ei tietenkään saanut hiiskua mistään mitään. Tuntui että toimistollakin kuiskailtiin vain pakolliset asiat. :D Täällä on kyllä opittu ettei parane nuolaista ennen kuin tipahtaa. Itse tein tässä aloittelijan virheen. J  Olin 4.finaalia ennen jo aivan varma että sarja katkeaa kotona. Toki, hoin päässäni että näin ei välttämättä ole, mutta jostain se fiilis vaan hiipi päälle. Ja voi hyvänen aika sitä pettymyksen määrää kun mentiinkin 5.finaaliin. Maanantaina kun heräsin kotoa, olin jotenkin ihan pihalla. Oma pää oli orientoitunut mestaruusjuhliin ja sen sijaan alkoikin uusi työviikko! Voivoivoi, aloittelijan moka. Näin jälkikäteen muistin että olen tehnyt vastaavan virheen ennenkin. Feran kanssa kun oltiin nousemassa Superpesikseen 1997, meillä oli paikka katkaista kotona. Taas hoettiin että ”pitää pelata ensin” jne. Mutta niin se hyvä olo vaan hiipi puseroon…. Hävittiin ja hoidettiin nousu vieraskentällä. Ehkä kolmannella kerralla osaan jo suhtautua asioihin ammattimaisemmin. ;)

Mitäs nyt sitten?

Tällä hetkellä olen siskon perheen luona Ylöjärvellä, tänään Tampereelle kaveria moikkaan, Nokialle ranskanbulldoggi kasvattajaa jututtamaan ja siitä Raumalle äidin kainaloon. Eli etelän kiertue. Lauantaina lemmarille, sunnuntaina Poriin missä menee maanantai ja sitten onkin tiistai ja kotiinpaluu. Loma ohi ja uuden kauden suunnitteluun. Nyt ladataan akkuihin virtaa lähimmäisistä ja ystävistä että jaksaa taas jouluun asti painaa.

Päikkäreillä virtaa kintaisiin. 

Kiitokset

Pakko vielä heittää kiitokset tästä kaudesta niille tärkeimmille. Ekana tietenkin toimiston väki, varsinkin Kuosmasen Mikko ja Roope. Jaksoitte koko pitkän talven ja kesän kärsivällisesti vastaille niihin kolmeen miljoonaan kysymykseen mitä mulla heräsi erinäisistä asioista. Samoin koko työyhteisö ansaitsee kiitoksen, te piditte huumorin kukan kukinnassa vaikka aina ei ollutkaan niin kovin hyvä fiilis. J Nette, fanituotemyynti on ollut hyvissä käsissä koko kesän ja myynti sen mukaista. You’re a star. Tanssivat Sudet – näkyvä sisältö todellakin toi meille taas uutta näkyvyyttä ympäri Suomen – komiaa! Joukkue. Ammattilaisten kanssa on mahtava tehdä töitä. Hommat hoidetaan sovitulla tavalla ja jos on tarve, joustetaan ja tullaan vastaan (kuten nyt kun mä olen Ylöjärvellä ja passini Sotkamossa niin Halonenhan sen mulle hakee ja kiikuttaa lauantaina Eteläsatamaan, hienoa). :D Fanit. Upeat fanit seisovat joukkueen takana kipeinäkin hetkinä. Etelän fanien organisoituminen loppupelien kynnyksellä. Finaalipelien fanikatsomo… huh, huh, sanattomaksi vetää. Olette mahtavia!!! Jymy-Pesis ry:n väki, junnut, junnujen vanhemmat, talkoolaiset. Olimme tänä vuonna todellakin #yhdessäparempia. Loppuun mutta ei missään nimessä vähäisempänä, omat läheiset. Mennyt vuosi on ollut osittain yksi kovimmista elämäni aikana. Paljon on tapahtunut hyviä juttuja mutta paljon on joutunut myös surun ja ahdistuksen kyyneleitä vuodattamaan. Te piditte mut pinnalla. Teidän sananne antoivat voimaa katsoa asioita päivä kerrallaan. Kiitos.

Nyt on aika huokaista ja miettiä tulevaa. Se on varmaa että Sotkamossa työt jatkuu, ensi vuosi tulee olemaan helpompi kun saa tehdä tuttuja juttuja ja kehittää hommia eteenpäin. Ja hei, mähän olin menossa sitä ranskiskasvattajaa tänään jututtamaan… ;) 

Nautitaan syysauringosta täysin rinnoin, ja halataan kun tavataan! :)

-inga

Suomen parhaat fanit.

Suomen parhaat fanit.

Viesti fanilta ennenn ratkaisevaa finaalia.

Ennen viimeistä finaalia viestiteltiin fanien kanssa bussiasioista.

Blingbling X 5 niin siinä vaan kävi.

Mun uus kulta.

Case JymyHyvä

Pesis on peli. Usein kuitenkin se tuntuu olevan prioriteettilistan kärkipäässä, elämän tärkein asia jolle annetaan kaikki vapaa-aika mutta jolta myös saa paljon. Mutta se on silti vain peli. Jotta muistaisimme tämän, elämä heittää eteemme välillä peukkujarru-syöttöjä, yllätyksiä, sekä hyviä että ikäviä. JymyHyvän kohdetta miettiessä kävi juuri näin. Pelattiin kiihkeää alkukautta, paljon pelejä, ajatukset ottelutapahtumissa ja niiden järjestelyissä. Kunnes eräänä päivänä tuli pysäytys. 

Niin mihin?

"Jopi lähtee muutamaksi viikoksi pois kesällä, jakakaa Antin kanssa kuulutusvuorot". Näin lausui Kuosmanen jonka jälkeen alkoi mullekin selvitä mistä on kyse. Jopin tyttö, Minni on sairas, päästä leikattu kasvain. Ai kamala, ajattelin, niin nuori! Käytännön asioista sovittiin ja Lauroset lähtivät Sveitsiin. Ennen lähtöä Roope heitti idean että kysyttäisiinkö Laurosilta olisiko tämä sopiva tarina JymyHyvään ja voisimmeko lahjoittaa sairaalalle jotain. Hemmetin hyvä idea! Kysytään! Ja siitä se tarina sitten lähti.

Tarinan rakentaminen

Tiesimme että Sveitsiin lähtö oli lähellä, niinpä videohaastattelu piti tehdä pikaisesti. Sisältögurumme Antti H. näki heti raakamateriaalista että videosta tulisi loistava. Kun saimme vielä Jonilta Sveitsistä videolla lasten huudon "Hyvä Jymy, hyvä Kainuu!!", olimme varmoja että tämä video toimii. Parin viikon tiukka soittelu kumppaneille toi mukaamme lähes sata yritystä. Pieniä ja isoja, kaikilla suuri sydän. Nämä yritykset mahdollistivat sen että peliin pääsi kaikki halukkaat ilmaiseksi, ja Superjymy lupasi maksaa jokaisesta katsojasta euron hyväntekeväisyyskohteelle joka oli siis Oulun yliopistollisen sairaalan osasto 51 jolla hoidetaan veri- ja syöpäsairaita lapsia. Katsojia tuli paikalle 3329, mutta koska kohde on tärkeä ja väki hienosti mukana, päätimme kuitenkin antaa hyväntekeväisyyteen tasan 4000€. 

Shekki oli valtava! Joutui vähän taivuttelemaan että mahtui Volvoon. :)

JymyHyvä ja yhteisöllisyys

Uus-sotkamolaisena tuo viimeinen viikko ennen JymyHyvä matsia oli henkisesti aika kova. Monta asiaa hoidettavana, ja joka kerta kun katsoin videon, luin jutun lehdestä, tai puhuin asiasta radiossa - oli itku lähellä. Sotkamolaisista ja kainuulaisista hehkui valtava yhteisöllisyys ja empatia aina kun JymyHyvä tuli puheeksi. Kaikki tiesivät mistä perheestä oli kyse ja kaikkien ajatukset tuntuivat olevan Sveitsissä, toivoen perheelle pelkkää hyvää ja voimia. Uskoisin että joitain rukouksiakin on Kainuun korvesta kohti vuoristoja lähetetty. Ja tiedän myös sen että Sveitsin päässä on tarkalla korvalla kuunneltu ja seurattu kotipitäjän tapahtumia. Olin viimeisen viikon ajan useaan otteeseen Joniin yhteydessä ja whatsapp välitti kuvia ja tunnelmia edestakaisin. Hienoa että nykyään voi näin helpolla siirtää dataa maiden rajojen yli.

Näin!

"Me haluttas lahjottaa näitä pehmoja, voitko tulla hakeen?" No tottakai mää tuun!!!

Kainuun Sanomissa oli erinomainen juttu ennen taphatumaa. 

Tapahtumapäivä

Kun herään aamulla ensimäisenä ajatuksena päässä vilahtaa "JymyHyvä on tänään". Niinpä päivitän heti some-kanavat lauseella "tästä tulee #jymyhyvä päivä!" Keli on upea ja yleisöä syytä odottaa runsaasti. Koko viikon kestänyt markkinointi sai nyt viimeisen silauksen, vielä joitain täsmäviestejä ja se oli siinä. Tällä kertaa voin rehellisesti sanoa käyttäneeni kaikki kontaktini kyläkauppiaista olympiakomiteaan. Tarina elävästä elämästä koskettaa ja kulkee kuin kaarnavene joessa, jättäen jälkeensä tunnejäljen joka leviää aaltojen myötä koko ympäristöönsä. Kentälle menin jo aamulla varmistelemaan että kaikki on kunnossa ja rakentelemaan lasten liikuntatapahtumaa. Pomppulinnojen noustessa ja sormiväripurkkien avautuessa tiesin että tästä tulee todellakin #jymyhyvä päivä! Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja ihmiset olivat hyvällä tuulella. Pari tuntia ennen peliä saapuivat ensimmäiset perheet. Voi sitä lasten riemua kun he pääsivät lyömään tutkaan, ajamaan polkuautoja, piirtämään sormiväreillä ja hyppimään pomppulinnaan! Aito ilo, mikäs sen mukavampaa seurattavaa. 

Kannustuskylttejä tehtiin iso määrä

Sormivärit rokkaa!

Lyöntiverkolla kävi kaikenkokoista mailan heiluttajaa

Tämä taisi olla suosituin kasvomaalaus

Polkuautoissa on sitä jotain

Pehmosade

Pelin alettua lähdin auttamaan MLL:ää ja Vaaran Pesiksen tyttöjä pisteiden purussa. Se jäi kuitenkin kesken kun kuulin kuulutuksista että Jymylle on syntymässä ajolähtö ja eka juoksuhan lennättää nallet ilmaan! Ja niinhän siinä kävi että Koden lyödessä ekan juoksun, taivas täyttyi eri näköisistä ja kokoisista pehmoleluista. Viime vuonna pehmoja kerättiin 810 kappaletta, tämän vuoden tulos oli huikea 946 lelua! Jäätävän hieno hetki, ja vielä kun vastustaja Alajärven Ankkureiden junnut otettiin mukaan keräämään nalleja kentältä, oli yhdessä tekemisen meininki taas askeleen suurempi. Jäi varmasti pojille mieleen tuo reissu.
Myös Unto-Nalle lahjoitti itse itsensä hyppäämällä muovipussiin. :)

Vara-nallet, kaikki meni! Taisipa yksi tuomarikin kantaa tähän kortensa kekoon. :)

Unto-nalle kertoi kantansa ennen kuin lahjoitti itsensä hyväntekeväisyyteen

946

Välieriin

Itse peli päättyi Jymyn 2-0 voittoon joka tarkoitti siis välieräpaikan varmistamista. Pelit jatkuu Hiukassa tälläkin viikolla. Kaiken kaikkiaan JymyHyvä projektista voi todeta vaan että olen äärimmäisen kiitollinen että sain olla sitä tekemässä. Olen aina unelmoinut jonkun ison hyväntekeväisyysprojektin tekemisestä ja sen markkinoinnin suunnittelusta. Nyt sain sitä tehdä. Ja kun ympärillä häärii vielä huikeita ihmisiä saman asian tiimoilla niin mikäs sen parempaa! I feel blessed. Nyt on kuitenkin projekti takana ja välierillä jatketaan torstaina! Ei kai muuta kuin kohti uusia seikkailuja. Rokrok!

-inga


TÄSSÄ VIELÄ VÄHÄN FIILISTELYKUVIA....

Unto-nalle ja Tirppa ilostuttivat monia...

....isoja ja pieniä...

...ja siltä väliltä!

Myös Ankkureiden junnut saivat pehmot heitettäväksi

OYS:n väki kiitteli kovasti sekä tapahtumasta että lahjoituksesta

Ja meillä kaikilla oli niin muuuukaaavaaaa.... <3
Photo by: Janne Kuronen

Heinäkuu meni että heilahti!

Istun kahvila Makean terassilla, t-paita päällä. Yhden käden sormissa on laskettavissa ne kerrat kun tänä kesänä on voinut terassille lähteä ilman sadevarustusta. Tai no niin, kuka nyt terassille sadevarustuksessa lähtisi mutta ymmärrät mitä tarkoitan. Tänään paistaa kuitenkin aurinko, vaikka ukkosmyrskyä on luvattu iltapäivälle. Katsotaan nyt mitä tuleman pitää.

Jos Sotkamoon tuutte niin Makeaan ehdottomasti käymään, torin laidalta löytyy! 

Juhannuksesta on kulunut jo yli kuukausi. Heinäkuu meni tosiaan ohi että heilahti. Ja täytyy sanoa että varsin perinteisissä merkeissä. Oli leirejä, pelejä, harrastepesiksen SM-kisat (jossa korjattiin FBC Rasojen kanssa viime vuoden harha-askel ja palattiin kultakantaan), oikeastaan ainut mitä puuttui tältä heinäkuulta oli aurinko. Mutta siitä ei sen enempää, kelejä on manattu jo tarpeeksi eikä niille mitään voi (mutta joo, **tuttaahan se silti). J

Kesä-Sotkamo

Talven aikaan moni sanoi mulle että ootas kun tulee kesä ja näet miten kaunista täällä on sillon. Nyt kesän täällä eläneenä tuohon ei voi oikein muuta todeta kuin että ”no aijaa!!”. On meinaan käsittämättömän kauniita auringonlaskuja, vaaramaisemia, järvimaisemia, ja ennen kaikkea kauniita ihmisiä. Tähän kainuulaiseen mielenlaatuun tutustuminen on ottanut aikansa mutta johan alkaa aukeemaan. J Kuten jo aikaisemminkin oon sanonut, kainuulainen huumori uppoaa kyllä kun veitsi sulaan voihin mutta nyt alkaa olemaan kokemusta myös siitä ”vakavammasta” puolesta. Hyviä keskusteluja, ymmärrystä, toisen auttamista, välittämistä, siitä on kainuulainen luonteenlaatu tehty. Mulle sanottiin joskus että kun kainuulaisesta saat ystävän, se on loppuiän ystävyys. Tämä taitaa olla totta, tuntuu hyvälle olla täällä.  Pakko kyllä myös tähän kesä-Sotkamo otsikon alle mainita tästä ikuisesta auringosta. Jos talvella oli PIMEE niin nyt on kyllä sitte VALOSAA!! :D Olihan se pimennysverho pakko hankkia että saa edes vähän nukuttua. Mutta en valita, mieluummin valoa kuin pimeää. J

Onko kauniimpaa?

Possujuhlat – pienen gallialaiskylän sikajuhla

Tässä oli kokemus vailla vertaa. Kun ensi kerran kuulin tästä sotkamolaisesta festarista, nousi pieni hymy huulilleni. Ensimmäinen ajatus oli nimenomaan Asterix ja Obelix sekä se kokonainen sika mikä pyörii vartaassa kyläjuhlassa. J Possujuhlien esiintyjäkaartissa nähtiin Pandora, CatCat, Matti Nykänen sekä Tommi Läntinen. Mahtoi siinä olla Pandoralla ihmettelemistä kun Tammerfestien jälkeen seuraavan päivän keikka oli Sotkamon possujuhlilla. Toisaalta, kuten Pandora itse totesi ”I love you Finnish people”, eli taisi kuitenkin olla ihan tyytyväinen oloonsa. Ja miksipä ei, meno teltassa oli molempina iltoina mainio! Possujuhlat on järjestetty jo yli 20 vuotta ja niistä on kehkeytynyt paikallisten kohtaamispaikka sekä viikonloppu jolloin täältä pois muuttaneet kokoontuvat takaisin muistelemaan menneitä ja miettimään tulevaa. Tunnelma oli sen mukainen, iloisia jälleennäkemisiä ja lämmintä fiilistä. Pidin kyllä kovasti. Tuli mieleen Rauman joulun pyhät kun väki palaa kotikonnuilleen ja joulupäivänä mennään Raumanlinnaan (millä nimellä se baari sitten milloinkin kulkee), vatsa täynnä kinkkua tapaamaan tuttuja. Eräänlainen sikajuhla sekin. J

Los Pandoras. Box?

Jymyn kesä

Hallitseva mestari on sarjassa kolmantena. Totta, niinhän me ollaan. Urheilu on joskus sellasta. Moni on kysynyt mistä tämä johtuu ja onko Jymyssä kriisi. Voin tässä kertoa oman näkemykseni. Ei meillä mitään kriisiä ole. Loukkaantumiset ovat vaivanneet joukkuetta, kokoonpano on elänyt, sisäpeli on lukossa. Syvempää analyysia en lähde tekemään siitä yksinkertaisesta syystä että mulla ei ole siihen eväitä. Joukkue ja Kuosmasen Mikko kyllä hoitaa urheilupuolen. Mä keskityn vaan siihen että saadaan väkeä peleihin ja onnistuneita tempauksia ottelutapahtumiin. Vahvuuksien kautta sanoisi eräs läheinen tyyppi. J

(ja nyt se vesisade tuli – siirrytään siis sisätiloihin). Tempauksista puheen ollen, niissä on onnistuttu. Huutokauppakeisari veti kentälle väkeä, samoin pari teemapeliä. Varsinkin ”Lähi- ja luomuruoka”- teema oli loistava. Mahtavia tuottajia jotka ottivat yleisönsä. Tykkäsin. Vielä on toki kesää jäljellä ja pari isoa tapahtumaa tulossa. Kaulasen Sampo tulee 9.8 arpomaan jollekin onnekkaalle JymyPotin eli 4000€ edestä lahjakortteja meidän kumppani K-kauppiaiden liikkeisiin. (tässä kohtaa Makeaan tuli Piipposen Seppo jonka kanssa parannettiin maailmaa puolisen tuntia, sen jälkeen sisään käveli Bowlcircus Vuokatin väki joiden kanssa jatkettiin toinen mokoma. Hyviä tyyppejä kaikki. Kuten sanoin, pikku hiljaa tänne on kotiuduttu ja ystäviä löydetty. Tykkään.)

Kesän kohokohta. Kenttämiehet luotti naiskuskiin. :)

Vettä sattaa ja aurinko paistaa.

JymyHyvä ja kohteen tärkeys

 JymyHyvä on hyväntekeväisyys tempaus, joka järjestetään perinteisesti 3. puolivälierän yhteydessä, tänä vuonna 22.8. Nyt kuudennetta kertaa järjestettävän JymyHyvän yhteyteen järjestetään ilmainen lasten liikuntapäivä yhdessä Jymy-Pesis Ry:n väen kanssa. Hienoa kun saa järjestää tapahtumaa joka tuo lapsille a) liikettä ja riemua b) hyväntekeväisyyden kautta pehmonalleja. Lisäksi kumppaniemme tuen avulla saamme hankittua Oulun yliopistollisen sairaalan lasten veri- ja syöpätautiosastolle uusia infuusiopumppuja. Kiitos kuuluu jo tässä kohtaa Jymyn kumppaneille, ilman tukeanne ei olisi näitä tapahtumia. Tuo hyväntekeväisyyskohde on tällä kertaa sellainen mikä on koskettanut koko JymyYhteisöä vahvasti. Nimittäin ”Jymyn ääni”, kuuluttaja sekä radioselostaja Joni Lauronen on joutunut perheensä kanssa käsittelemään yhtä elämän suurista tragedioista, lapsen vakava sairaus. Tälläkin hetkellä perhe on Sveitsissä syöpähoidoissa. Oulun yliopistollisen sairaalan osasto 51 on Minni-tyttöä tähän asti hoitanut ja hoito jatkuu varmasti Suomeen paluun jälkeenkin, siksi halusimme osoittaa tukemme kyseiselle osastolle, joka hoitaa koko pohjois-Suomen lapsipotilaat joilla on todettu veri- ja syöpäsairauksia. Tavoitteemme on kerätä 4000€ potti, sillä saadaan jo 3 uutta pumppua osastolle!

Loppupelit ja loppukesä

Elokuu alkaa huomenna. On se melkosta. Runkosarjaa on kotona enää muutama hassu peli, eniten jännittää ehkä tulevan sunnuntain Alajärven Ankkurit matsi. Jaa miksi? No kun mä kuulutan sen ! J

Mun eka kuulutus miesten pelissä! Hui! Mitä sanoo yleisö? Mitä sanoo joukkue? Mitä sanoo kalaset Sapsossa? :D  Monta jännitettävää asiaa. :D Ei muuta kuin sutena kohti uusia seikkailuja. Jos käy kylmät niin voivoi, ainakin yritin.

Mitä parahinta loppukesää ja kautta sulle. Rakasta mitä teet, tee mitä rakasta. Niin mäkin teen. J

-inga

p.s. kohta alkaa uusi kausi ”Ensitreffit alttarilla” -sarjasta, aivammahtavaa! J Elämän pieniä iloja…