Kahden vuoden kasvutarina

Olen miettinyt kauan miten avaisin sinulle tätä valtavaa kokonaisuutta joka on vellonut elämääni jo kahden vuoden ajan, kasvaen ja kehittyen koko ajan, juuri siihen suuntaan kun sen on pitänytkin. 

Kuten usein aikaisemminkin, päätin lopulta avata asian puhtaan rehellisesti, juuri kuten asian omassa päässäni koen, vaikka avaankin sieluni arvostelulle ja jo nyt tiedän että osa lukijoista tulee ajattelemaan ”voivoi, höpöhöpöhommia”. Tämä blogi tulee käsittelemään termejä kuten uupumus, henkinen kasvu, tavoitteet, rakkaus, psykologia ja auratransformaatio. Kerron tarinan omasta kasvustani viimeisen kahden vuoden ajalta. Mitkä olivat lähtökohdat, mitä on parissa vuodessa tapahtunut, missä olen nyt ja mitä odotan tulevalta. Nostan esiin myös otteita Tommy Hellstenin kirjasta ”Saat sen mistä luovut”, jotta pääsisit paremmin ajatusteni juurille. Tästä kirjasta on nimittäin tullut mulle henkisen kasvun opas josta haen muistutusta siitä miten asioiden kuuluu mennä jotta ihminen voi itsensä kanssa hyvin. Olen antanut itselleni luvan olla heikko. Vaikka se pelottaakin valtavasti. Uskon kuitenkin että vain nöyrtymällä voi löytää rakkauden elämään.

”Vahvuus ei herätä hellyyttä eikä myötätuntoa. Vahvuutta kunnioitetaan, pelätään ja kenties kadehditaan, mutta sitä ei rakasteta. Heikkoutta sen sijaan on helppo rakastaa. Jokainen tunnistaa toisen heikkoudessa oman heikkoutensa. Heikkous on niin inhimillistä. Heikkouden suunnassa on meidän jokaisen todellisin identiteettimme. Heikkous on ihmisen varjelluimpia salaisuuksia, koska se tekee haavoittuvaksi.” – Tommy Hellsten

Lähtösysäys

Palataan vuoden 2016 marraskuuhun. Takana oli kova työrutistus ja tunsin olevani melko lailla hapoilla sekä henkisesti että fyysisesti. Kuten niin monena syksynä ennenkin. Muistan elävästi kun istuimme Ao Nangin rannalla eräänä iltana. Rakas ystävä monen vuoden takaa näki etten voi hyvin ja kysyi miten ihan oikeesti voin. Sanat tulivat suustani kuin vahingossa ”ellei äitistä tulis niin surullinen niin kävelisin nyt tohon mereen enkä enää ikinä takasin”. Tämän kuuleminen ääneen, omasta suustani, pelästytti sekä itseni että ystävän. Seurasi keskustelu jossa mietittiin yhdessä mistä nämä tunteet tulevat. Siinä hetkessä tein päätöksen että haluan takaisin lähelle perhettäni, ystäviäni, sinne missä on mun koti – päätin muuttaa takaisin etelä-Suomeen. Tästä istunnosta rannalla lähti tietoinen itseni kehittäminen kohti tätä pistettä, eikä toki matka pääty tähän, kehitettävää ja oivaltamista löytyy aina. Jotenkin tuntuu vaan että olen tavallaan välipysäkillä jolloin on hyvä tehdä välitilinpäätös.

”Väsymys on enemmän fyysistä kun taas uupumus on enemmän psyykkistä. Väsymyksestä palautuu kun lepää illan tai viikonlopun yli. Uupumuksesta ei palaudu, vaikka lepäisi muutaman päivän. Se on sisäinen tila, joka uusiutuu jos ihmisen käyttäytymisessä ei tapahdu syvempää muutosta.” – Tommy Hellsten

Pesis-ammattilaiset, tai yleensäkin kaikki seuroissa työtä tekevät ihmiset tietävät mitä arki on. Päivät tehdään ”oikeita töitä” kumppaneiden, kuntien, koulujen ja muiden ”virallisten” tahojen kanssa ja iltaisin tehdään toinen työpäivä seuraihmisten kanssa jotka tekevät seuran eteen töitä talkoolla, oman päivätyönsä lisäksi. Kesä menee luonnollisesti ohi lentäen kun pelit (ja leirit) pyörivät. Työtunteja ei lasketa kun asiat on vaan tehtävä. Tämä yhtälö johti omalla kohdallani uupumiseen joka oli tänä syksynä astetta pahempi. Kauden viimeisissä peleissä oli enemmän sääntö kuin poikkeus että ennen pelin alkua tuli hetki jolloin kädet tärisi, en saanut happea, paniikki hiipi päälle. Oli pakko istua ja hengittää hetki ennen kuin jatkoin ottelutapahtuman järjestelyjä. Tämän vuoden uutuutena mukaan tuli myös sydämen tykytykset jotka saivat itsenikin vähän pelästymään. Nukkumisesta ei tullut mitään ja muisti ei toiminut kuten kuuluu josta seurasi itsesyyttelyt. ”Miten voin unohtaa mitä olin tekemässä?”, ”Miten unohdin senkin rutiinihomman?”. Usein havahduin siihen että istuin puhelin kädessä ja tuijotin sitä ilman että mulla oli hajuakaan olinko soittamassa, laittamassa viestiä vai mitä… ja kenelle?

”Kiireestä on tullut tapa luoda identiteettiä. Identiteettiä luodaan sen avulla, että kalenteri on täysi. Ihminen on olemassa vain silloin, kun hänen kännykkänsä soi. Jos ei ole kiire, tämä voi olla merkki siitä ettei ole olemassa. Silloinhan ei ole tarpeellinen missään…. Hiljaisuus ja väljyys ei kuitenkaan tapahdu ihmiselle, vaan hänen täytyy itse luoda se. Tämän vaatii rohkeutta siksi, että se merkitsee itse asiassa vallitsevasta elämäntavasta ulos astumista.” – Tommy Hellsten

Tie parempaan käy kivun ja kärsimyksen kautta

Kauden loputtua muistan kun Upi kysyi puhelimessa sainko yhtään ajatuksia pois töistä, puhkesin itkuun ja kerroin miten väsynyt olin. Onneksi Upi on viisas mies ja ohjasi mut välittömästi ammattilaisen puheille. Olin itsekin ajatellut etten välttämättä selviä tästä yksin mutta jotenkin kynnys lähteä juttelemaan psykologille oli todella korkealla. Enhän mä nyt hullu ollut, vähän vaan väsynyt. Nyt oli kuitenkin pakko kun pomo näin määräsi. Näin jälkeenpäin voin sanoa että KAIKKIEN pitäisi käydä juttelemassa ammattilaisen kanssa nähdäkseen sisälleen. Stigmaa on turha pelätä, apu jota olen saanut on korvaamatonta.

Ensimmäiset kaksi kertaa psykologin puheilla meni itkiessä. En voinut ymmärtää miten hän osasi kysyä juuri oikeat asiat, ja miten hän sai mut itse ymmärtämään miksi olin tilassa jossa olin. Oli myös tärkeää todeta se fakta että olen jo 40-vuotias. Fyysiset väsymyksen oireet ovat olleet seuranani vuosia ja ellei kohta paineta jarrua, ne kroonistuvat. Oma hyvinvointi (arvoni numero yksi) oli vaakalaudalla. Käytiin asioita läpi lapsuudesta ja aloin ymmärtää miksi ajattelen työstä kuten ajattelen. Päähäni pinttyneet ohjeet ”itse pitää pärjätä” ja ”töitä on tehtävä silloin kun niitä on” eivät antaneet paljonkaan armoa vaan ohjasivat pelkästään toimintaan, omasta jaksamisesta viis. Nuorena aikuisena, peliuran loppuessa pettymykseen tein lupauksen itselleni ”kun ei kerran tullut Itä-Länsi pelaajaa niin tulee ainakin Itä-Länsi-tason seurajohtaja”. Surutyö pelaajauran päättymisestä jäi tekemättä ja hyppäsin suoraan uuteen uraan, tavoitteet tietenkin tapissa sillä eihän perfektionistille kelpaa keskinkertainen. Jos jotain tehdään, se tehdään kunnolla, eikö?

Yksi suurimmista oivalluksista jonka psykologilta sain heti ekalla käyntikerralla oli sieltä mukaan saatu kotitehtävä, arvokartta jossa oli listattu arvoja kuten perhe, ystävät, oma hyvinvointi, työ, koti ja siisteys, vapaa-aika. Näistä jokaisesta oli avattava muutamalla ranskalaisella viivalla mikä tilanne on nyt ja mikä on mielestäni unelmatilanne. Tämä harjoitus oli todella silmiä avaava ja suosittelen sitä kaikille! Siitä näin kirpaisevan selvästi miten omat puheeni ja käytökseni arvojen suhteen olivat täysin ristiriidassa. Olen aina sanonut että ystävät, perhe ja oma hyvinvointi ovat tärkeämpiä mulle kuin työ. Ja mites käytäntö? Aivan päinvastoin! Työ on käytännössä aina ykkönen ja kyseinen harjoite sai minut voimaan fyysisesti pahoin kun ymmärsin miten olen laiminlyönyt läheisiäni, niitä tärkeimpiä. Hävetti. Mutta samalla kiitin siitä että silmäni vihdoinkin avautuivat. Nyt tähän tulisi muutos.

”Kun arvot muuttuvat epäinhimillisiksi, ne ajavat ihmisen ulos hänen omasta työstään juuri siksi, etteivät ne huomioi ihmistä ja hänen olemustaan. Ihminen alkaa olla olemassa työtään varten sen sijaan että työ olisi osa hänen muuta elämäänsä. Hän tekee sen vuoksi työtä paitsi itsensä myös läheistensä kustannuksella. Hän ei näe lapsiaan, puolisoaan eikä ystäviään. Hän ei näe heitä koska ei pidä heitä tärkeinä. Koska hän ei pidä heitä tärkeinä, hän ei varaa heille aikaa. Hän kyllä sanoo, että he ovat tärkeitä, mutta ei osoita sitä teoillaan…. Hylätessään itsensä ja hylätessään läheisyyden läheisiinsä ihminen on oman suorittamisensa varassa. Hänen ihmisarvonsa riippuu siitä, mitä hän saa aikaan. Mitä huonommaksi hän itsensä tuntee, sitä enemmän hänen on tehtävä töitä. Vain siten hän tuntee saavansa ihmisarvoa.” – Tommy Hellsten

Tähän väliin pitää todeta että olen toki jo useana syksynä kauden jälkeen jollain tasolla PÄÄTTÄNYT että alan panostaa enemmän minulle tärkeisiin, arvojeni mukaisiin asioihin. Päätös on pitänyt aina hienosti siihen asti että tulee maalis-huhtikuu ja kausi lähestyy. Työt alkaa kasaantua eikä päivissä ole tarpeeksi tunteja. Jotenkin sitä aina vaan lipsahtaa siihen hulluun työrumbaan….kun asiat on vaan tehtävä!
Tähän liittyy kaksi tärkeimmistä oivalluksista mitä psykologilta olen saanut:

     1) Ellei tunnit riitä, työt on organisoitava uudelleen. Delegoitava. Ja ellei ole kenelle delegoida niin tyly priorisointi käyttöön. Selkeys siitä mikä on tärkeää ja ne hoidetaan mitä pystytään. Vähemmän tärkeät (vaikkakin mukavat ja seuran toimintaa omalla tavallaan kehittävät toiminnot) jää hoitamatta. Mutta se ei ole minun syyni, sillä teen varmasti parhaani, ja tiedän olevani tehokas!

     

     2) Mun ei tarvitse enää todistaa kenellekään että osaan. Mikä mahtava oivallus! Todellakin, olen tehnyt pesistä, tapahtumatuotantoa, markkinointia ja viestintää työkseni yli 10 vuotta, osaan varmasti kaiken mitä pitääkin tästä toimenkuvasta selvitäkseni. Tämän asian ymmärtäminen helpotti kummasti oloani ja antoi luvan hellittää kun tahti käy liian kovaksi. Minä riitän näin. 

 Auratransformaatio

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä vahvemmaksi on tullut näkemykseni siitä että mitkään tapahtumat elämässä ei ole vahinkoja vaan universumi järjestää asiat juuri niin kuin niiden kuuluukin mennä. Jälleen kerran tämä näkemykseni sai lisäbuustia kun kesällä pyysin apua naisten joukkueen henkiseltä valmentajalta Suurleirin lähestyessä ja pelon hiipiessä puseroon. Hän mainitsi mulle sanan auratransformaatio. Jo silloin jäin miettimään asiaa ja tein vähän taustatutkimusta mistä on kyse. Kuinka sattuikaan, tuttu nimi pesiskentiltä tekee auratransformaatioita ja otin häneen yhteyttä. Sovittiin tapaaminen ja aurinkoisena syysaamuna ajelin kohti Helsinkiä tähän suureen henkiseen tapahtumaan. Auratransformaatiossa aukesi jälleen moni asia siitä miksi käyttäydyn kuten käyttäydyn ja miksi tietyt tilanteet ahdistaa. Juuri siihen ajankohtaan, hetkeen elämässäni, mun kuuluikin käydä tämä retki. Vasta jälkeenpäin olen sen ymmärtänyt. Hauska nippelitieto auratransformaatiosta: mulle varoiteltiin että tämän jälkeen pienet lapset ja eläimet hakeutuvat seuraani useammin. Täytyy kyllä myöntää että juuri näin on käynyt. Tälläkin reissulla pienet lapset ottavat kädestä, tulevat syliin ja pusuttelevat poskille, samalla kun vanhemmat ihmettelevät että miten lapsi joka yleensä vierastaa kaikkia, toimii noin. Myös eläimet tuntuvat lähestyvän mielellään. Suomessa homma on vielä ok, mutta täällä kun seuraan hakeutuu käärmeitä ja liskoja niin en ole ihan varma mitä ajatella….

Konkretiaa iholle

Kahden vuoden henkinen kehitykseni sai tällä reissulla myös konkreettisen leimansa ihooni kun otin tatuoinnin jossa pääosassa on avain. Sillä suljen vanhan ja avaan uuden oven. Oven jonka avaan, takana on human being. Suljetun oven taakse jää human doing. Avaimen sisällä oleva symboli kertoo niin ikään uudesta alusta. Avainta reunustaa köynnös jossa on yksi punainen ruusu. Se symboloi suurta rakkautta, rakkautta itseäni ja elämää kohtaan. Köynnös siksi että siinä on tilaa vielä toisellekin ruusulle, sille toiselle suurelle rakkaudelle mutta se jää nähtäväksi…. Koko tatuointia reunustaa uuden aurani värit, pinkki ja oranssi. Olen onnellinen tatuoinnista, siitä tuli juuri sellainen kuin halusin. Otin sen samaan käteen jossa lukee jo valmiiksi ”Winners never quit, quitters never win”, sillä haluan muistuttaa itseäni siitä että nämä kaksi – määrätietoisuus sekä inhimillisyys ja rakkaus – eivät poissulje toisiaan. Päinvastoin, yhdistämällä ne oikein, tulen saamaan aikaan jotain suurta näinä vuosina kun täällä vielä tallaan.

”Levoton ihminen on sellainen ihminen, joka ei sijaitse itsessään…Niinpä hän ei kykene OLEMAAN. Olemisen kyky on syvää vakuuttuneisuutta siitä että on rakastettu. Kun on rakastettu saa olla ilman omia ponnistuksiaan. Ihminen, joka ei tiedä olevansa rakastettu, joutuu ponnistelemaan saadakseen oikeuden olla ja elää. Syntyy ihminen joka elää muutaman sentin itsensä yläpuolella. Hänen sisällään on jatkuva jännitys, jatkuva ponnistus. Hän pyrkii suorituksillaan lunastamaan paikkansa maailmassa eikä tiedä, että hänellä se jo on. Hänestä tulee ”human doing” sen sijaan että hän olisi ”human being”. – Tommy Hellsten

Tänään on edessä paluu Suomeen ja töihin. Uusi toimisto upouudessa, upeassa Manse Training Centerissä odottaa, ja olen virtaa täynnä. Tiedän että vuodenvaihteen jälkeen vauhti taas kiihtyy ja kauden lähestyessä töitä tulee varmasti olemaan riittävästi. Tällä kertaa olen kuitenkin tehnyt itseni kanssa töitä niin paljon, että tiedän mikä jaksamiseni raja on ja pidän siitä kiinni. Yksin tätä matkaa ei tarvitse tehdä. Ystävät ja perhe tukee, ja mikä parasta, matkassani on myös psykologi joka muistuttaa siitä mikä on tärkeää ja mitä on sovittu, siinä kohtaa kun itse alan taas keulia kohti kiirettä ja ”human doing”-moodia.

Nuoren naisen viisautta

Kuuntelin tällä reissulla myös Kiira Korvesta kertovan kirjan. On hienoa kuulla miten kypsästi nuori nainen on analysoinut omaa urheilija-minäänsä, ja miten hänen elämänsä ja ajatusmallinsa ovat muuttuneet uran jälkeen. Useasti kirjaa kuunnellessani hymyilin, kun tunnistin hänessä samoja piirteitä kuin itsessäni. Kirjan lopussa hän tiivistää uuden elämänfilosofiansa hienosti:

”Elämä on ikuista liikkeessä olemista, kasvamista ja kehittymistä. Välillä liike on hyvin intensiivistä kun taas toisinaan on hyvä hidastaa vauhtia. Tärkeintä minulle on että voin aidosti elää sieluni näköistä elämää kun harjoittelu ja luistelu ei määritä jokaista päätöksentekoa. Armollisuus itseä kohtaan on lisääntynyt enkä ajattele jokaista asiaa niin tarkasti, vaikka toki pedanttisuus on edelleen osa luonnettani. Opettelen elämään hetkessä ja kehityn siinä jatkuvasti. Välillä otan takapakkia mutta se ei haittaa. Tärkeintä on oikea suunta, ei vauhti. Kun ajatukset eivät ole koko ajan omassa tekemisessä, on tullut tilaa miettiä ja ajatella myös muita ihmisiä ja heidän tarpeitaan… Saan edelleen itseni kiinni vanhoista ajatusmalleista. Se on inhimillistä ja normaalia. Olennaista on se että pystyn tunnistamaan näitä tilanteita ja myötätunnolla kohtaamaan negatiiviset tunteeni ja ajatukseni jolloin en jää niihin pitkäksi aikaa kiinni….En mieti koko ajan mitä minun pitäisi olla, vaan nautin siitä mitä jo olen.” – Kiira Korpi

Tiedän että moni ihminen omassakin lähipiirissäni kamppailee jaksamisen ja suorittamisen kanssa. Halusin kertoa tämän tarinan jotta voisin auttaa muita jotka voivat huonosti, ja myös siksi että uuden alku jännittää. Tiedän että tulen tekemään vääriäkin päätöksiä sillä kuten Kiirakin sanoi, se on inhimillistä. Mutta suunta on uuteen rauhaan, hyvällä tavalla tehokkaampaan ja läsnäolevampaan Ingaan. On pelottavaa ottaa askel taakse ja myöntää olevansa heikko, ettei pärjääkään yksin, mutta rakkaus ja myötätunto joka siitä seuraa on sen arvoista että tämä askel kannattaa ottaa. Onhan se mukavaa että muistetaan tyyppinä joka teki 24/7 töitä ja vei asioita eteenpäin, mutta silti lopulta tärkeintä on elämän kokonaisuus. Se että eletään hetkessä, rakkaiden kanssa toisiamme auttaen ja tukien. Itse ainakin valitsen mieluummin sisälleni rikkaan, rakkauden täyteisen elämän kuin vatsahaavan. Pitäkää ihmiset huoli itsestänne, sillä huomisesta ei tiedä ja eilinen meni jo. On vain nyt. 

Rauhaisaa joulun odotusta ja parempaa uutta vuotta toivotellen,

-inga 

Lähteet:

Tommy Hellsten: ”Saat sen mistä luovut”
Jere Nurminen: ”Kiira – Ehjäksi särkynyt”

"Don't worry, I got your back." - The Universe

Kauden 2018 purku

Istun bussissa matkalla Jyväskylästä Tampereelle. Takana on hävitty 3. finaali ja repussa hopeinen mitali. Aiemmin tällä viikolla matkattiin bussilla Alajärveltä Tampereelle hävityn 5. karsintapelin jälkeen. Reppuun ei jäänyt mitään. Vai jäikö? Vaikka päällimmäinen tunne tällä hetkellä on pettymys ja tyhjyys sekä tunne siitä että nämä joukkueet olisivat ansainneet juhlansa, niin ajatusten selkiytyessä nousee esiin erilaisia tunteita. Pettymyksen kyyneleet vaihtuvat pikku hiljaa kiitollisuuden kyyneleiksi kun ajattelee kautta taakse päin.

Vain alle vuosi sitten muutin Tampereelle ja syksyisessä Kaupissa tehty videohaastattelu uudesta työstä Manse PP Edustuksen toimarina oli helppo antaa. Odotin kovasti tulevaa, olin kuullut että Tampereella on hyvä pesisbuumi päällä ja sitä oli hienoa lähteä viemään eteenpäin. En kuitenkaan osannut odottaa miten suuria tunteita tämä kesä toisi tullessaan. Tällä hetkellä sydän on lämmin kun ajattelee kautta taaksepäin, ihmisiä jotka pesiksen eteen tekevät pyyteetöntä työtä illasta toiseen tunteja laskematta. Kaikki naurut ja itkut jotka on yhdessä koettu, kova työtaakka kahta sarjaa pyörittäessä ja Suurleiriä järjestäessä ja ennen kaikkea Kaupin mahtava yleisö ja meidän upeat fanit jotka saavat kiitosta ympäri Suomen hurjasta kannustuksesta ja tunnelman luomisesta. Juttelin erään fanin kanssa aiemmin tällä viikolla ja sain kuulla ettei hän ennen pesistä paljon seurannut, mutta tultuaan mukaan Manse PP:n fanitoimintaan, hän löysi paikkansa. Kun kuulen lauseen ”tänne saa tulla juuri sellaisena kun on ja sinut hyväksytään”, en voi muuta kuin ajatella että tämä, yhteisöllisyys on se tärkein urheilun suola. Kilpaurheilu on tärkeää, mutta kaikki mitä sen ympärille rakentuu, on ainakin yhtä tärkeää. Eikä tässä kohtaa sovi unohtaa myöskään meidän hienoa kumppaniverkostoa joka tuplaantui tämän kauden aikana, pelkkä hyvä fiilis ei riitä toimintaa pyörittämään vaan siihen tarvitaan myös rutkasti euroja. Uusilla kumppanuusideoilla ja ajatuksilla saimme tämän verkoston kanssa tehtyä osaltamme kaudesta erinomaisen.

JOUKKUEET

Kilpaurheilun ytimessä on tietenkin meidän joukkueet. Täynnä mahtavia ihmisiä jotka tekevät seuran eteen valtavan määrän työtä. Joukkueet jotka raskaan talven jälkeen saivat pelinsä kuntoon juuri parhaalla hetkellä. Viimeisten pelien marginaalit ovat äärimmäisen pienet ja  viimeisen hävityn pelin jälkeinen pettymys siksi suhteettoman suuri. Kuten Ara hienosti sanoi mitalien jaon yhteydessä: ”Inga mä tiedän, urheilu on tämmösillä hetkillä ihan #?*%!” Ja olihan se. Onneksi kuitenkin ymmärsin kohtuu nopeasti että tämä hopeinen mitali oli meidän naisille isossa kuvassa suuri saavutus. Loukkaantumisten varjostama talvi, karsiutuminen Halli-SM lopputurnauksesta, pelin takkuaminen pitkin kautta. Monella ehti loppua kärsivällisyys mutta naisten joukkueella ei. Töitä jaksettiin painaa kohti tavoitetta, tällä kertaa se riitti hopeaan. Tämä joukkue, nämä naiset ovat kiitoksensa ansainneet ja tämä hopea on ehdottomasti voitettu.

Miehillä kausi oli ehkä vielä asteen kovempi. Edin poismeno heti talven alkuun ja sen valtavan surun käsittely otti aikaa ja Edi oli matkassa mukana varmasti miehillä joka pelireissulla ja harjoituksessa. Miehistä pitää erityisesti nostaa esiin Kulmalan Mika joka pyöritti miesten joukkuetta melko pitkään käytännössä yksin. Jokainen joka tietää mitä huippu-urheilu joukkueen valmentaminen vaatii, voi miettiä mitä se on kun siihen päälle lyödään vielä joukkueenjohtajan ja osin huoltajankin hommat. Iso kiitos Kumelle, tuohon ei moni pystyisi. Runkosarjan päätöksen jälkeen miehet olivat pelillisessä tavoitteessaan ja lähtivät pelaamaan Kuopiota vastaan välieriä. Nousu 0-2 tappioasemasta 3-2 voittoon otteluvoitoissa oli uskomattoman hieno saavutus ja vielä Alajärvenkin kanssa kipuaminen 5. karsintapeliin oli selvä signaali koko pesäpalloperheelle – Manse PP:n miehet ovat tulossa Superpesikseen. Tänä vuonna se ei vielä tapahtunut mutta lähellä, erittäin lähellä ollaan. Myös miehille olisin suonut sen parhaimman lopputuloksen, sen verran upeita tyyppejä joukkueessa pelaa, ja he jotka tämän kauden jälkeen lopettavat, joutuvat tekemään sen hävittyyn peliin. Urheilu on joskus ihan kuten Ara sanoi, mutta onneksi iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua on suotu keskimäärin enemmän meidän molemmille joukkueille tänä kesänä.

KAUPPI

Kun antaa itsestään paljon, silloin myös saa paljon. Tämän on todistanut tällä kaudella Kaupin mahtava yleisö jolle joukkueemme ovat kaikkensa antaneet. Meidän yleisö luo tamperelaista pesiskulttuuria kannustamalla omiaan, taputtamalla myös vastustajan hyville suorituksille, yleisö joka seisoo omiensa takana myös tappion hetkellä. Vaikka joukkueiden kaudet päättyivät pettymyksiin, viestit katsojilta ovat olleet kannustavia, kaudesta kiitteleviä, eteenpäin katsovia.

Toinen ottelutapahtumien tärkeä tekijäryhmä ovat talkoolaset. Junnujoukkueiden vanhemmat hoitivat huolella ja hyvin kaikki Kaupin 34 kotiottelua. Tämän lisäksi meidän tapahtumatiimistä löytyi apukäsiä tarvittaessa ja esim. kirjurit ja musamiehet kaikkiin peleihin. Lisäksi mediatiimin tekemä upea sisällöntuotanto ansaitsee maininnan. Videot, kuvat ja visut ovat tärkeä osa palapeliä, niiden avulla saimme viestiämme jaettua laajalti, ja muistoina ne säilyvät ikuisesti. Rannan Vekke sanoi mulle jo viime syksynä että ”Inga, Manse PP on siitä kummallinen seura että täällä asioilla on tapana järjestyä.” Muutamaan otteeseen kesän aikana jouduttiin tiukkoihin tilanteisiin kun tekijöitä ei tuntunut löytyvän mutta niin vaan aina pelin alkaessa kaikki tarvittavat tyypit olivat paikalla. Vekke on viisas mies. Ensimmäisen Manse PP:n kanssa viettämäni kauden jälkeen voin kiitollisena todeta että tämä yhteisö on jotain ainutlaatuista, se kannustaa ja pitää huolen omistaan, pitää yhtä myös tappion hetkellä, ja siksi tulemme olemaan tulevina vuosina vahvoja.

Kausi 2018 on meidän osaltamme paketissa. Kiitos onnistuneesta kesästä lähtee kaikille jotka olivat tavalla tai toisella sitä mahdollistamassa. Lähetän teille kaikille näin blogin myötä lämpimän halauksen, olet tärkeä.

Voin onnellisena todeta että rakensimme kaudesta 2018 arvojemme näköisen; yhteisöllisen, iloisen, toisesta välittävän ja kilpaurheilullisen. Kausi 2019 rakentuu pikku hiljaa kiiruhtaen ja hyvä niin, ekaan peliin on noin 7 kuukautta aikaa! :D

-i

Suurleirin johtajan päiväkirja, day by day

Leirin alkuun on tasan kaksi viikkoa kun mieleen nousee ajatus leirin johtajan päiväkirjasta. Olisi ehkä kiva lueskella joskus mummona mitä ajatuksia kulki pään läpi valtavan tapahtuman järjestelyjen yhteydessä. Ja ehkäpä jotain muutakin kiinnostaa millaista leiriä on tehdä?

Lähdin Suurleirin johtajaksi vähän pitkin hampain. Vaikka olenkin ollut useamman valtakunnallisen leirin johdossa ja organisaatiossa, leiri Tampereella nosti edelleen karvat pystyyn. Viimeisin leirimuisto Tampereelta on nimittäin vuodelta 2007 jolloin  olin elämäni ekaa kertaa valtakunnallisen leirin johtajana. Leiri ei mennyt suunnitelmien mukaan osittain oman osaamattomuuden, osittain olosuhteiden ja viikon sadeputken vuoksi. Se otti 29-vuotiaan tytön luonnon päällä lujaa. Olin leirin jälkeen kokonaan pois pesiksen parista kaksi vuotta. Veri veti kuitenkin takaisin kentille ja tässä sitä ollaan. Menneisyyden möröt eivät ole kuitenkaan häipyneet vaan muutama viikko sitten viimeksi heräsin kesken unien siihen että itkin. Olin nähnyt painajaista 2007 leirin kovimmasta paikasta….hetkestä kun koin että minut poljettiin maan rakoon ja sylkäistiin päälle. Mutta nyt, 11 vuotta myöhemmin nuo möröt on kohdattava, ja sinä pääset matkalle mukaan seuraamaan miten siinä pärjätään.

13vrk leiriin

Pelipäivä. Avaan koneen Kaupin kuuluttamossa jotta voin tsekata leirilehden joka on lähdössä seuraavana aamuna maailmalle. Kone ilmoittaa että office-paketti ei ole enää toiminnassa, word, excel ja power point ei toimi. Sanomattakin selvää että suusta tullut teksti ei ole painokelpoista. Hoidin pelin pois alta ja tappelin Microsoftin kanssa yömyöhään jotta saisin officen ostettua uudestaan koneelle. Samalla oli pieni pelko että ovatko kaikki viimeisen 10 kuukauden aikana tekemäni tiedostot tallessa pilvessä johon en enää pääse käsiksi…vähäuninen yö vei seuraavaan aamuun.

12vrk leiriin

Käynnistelen konetta sydän pamppaillen. Vielä kerran se pyytää tallentamaan officen uudelleen ja voilá, homma pelittää!! Huh, muistakaa ihmiset, varmuuskopiointi on suositeltavaa. ;)

0-lehti saadaan jakoon ja se kirvoittaakin heti sähköposteja. Unohtuneita pyyntöjä ja kysymyksiä erinäisistä asioista. Mietimme myös päämme puhki leirin tuomaritilannetta. Mistä tehdä tuomareita kun joukkueita on 125, tuomareita 60 ja pelattavia pelejä lähes 700. Tämä yhtälö ei vaan yksinkertaisesti toimi. Kaikissa peleissä ei ole tällä hetkellä tuomaria. Illalla Kaupissa pari tyyppiä ilmoittaa haluavansa leirille talkoilemaan, ja sehän vaan passaa!!

11vrk leiriin

Päivä sujuu illan talkookoulutusta valmistellessa. Paljon asiaa kerrottavana. Samalla käydään kilpailupäällikön kanssa läpi itä-länsi asioita ja hän opastaa minut ottelukaavioiden maailmaan. On siinä rumba pyörittää. Kaikkeen pyritään varautumaan, kuten pelien peruuntumiseen sateen vuoksi. Vaikka leirillähän paistaa luonnollisesti aurinko koko viikon. Pakkohan sen on, silloin 2007 tuli kaikki Tampereen leirisateet kerralla. Talkookoulutus menee hyvin ja on hieno huomata miten avuliaita ihmiset on. Kun pyydetään apua lisätalkoolaisten ja tuomareiden hankintaan, saan monta vinkkiä joita viedä eteenpäin. Kiitos ihmiset, olette loistavia! Illalla vielä vähän sähköposteja ja unta etsimään.

10vrk leiriin

Päivä kuluu erinäisissä järjestelyissä ja fiilis on hyvä, varsinkin kun tiedän että illalla on tulossa mieluisia vieraita jotka saavat takuuvarmasti ajatukset pois leiristä. Illalla katsotaankin Netflixistä Legoja ja päälle luetaan Aku Ankkaa. J Nukkumaan mennessä uni ei kuitenkaan meinaa tulla, ja pienten nokosten jälkeen herään tikkana klo 2.30. Ei nukuta, kaikki asiat pyörii päässä. Toivon että ihmisillä on puhelimet äänettömällä yöllä kun lähettelen leiriin liittyviä varmistus- ja kyselyviestejä. Normaalisti tässä kohtaa nousisin ylös mutta tällä kertaa sohvallani tuhertaa kolme pellavapäätä niin jatkan sängyssä pyörimistä ja nukahdan vielä hetkeksi. Lasten ääniin herääminen on muuten aika mukavaa. Hymyilyttää kun kuuntelen pikkupojan ja äidin juupas-eipäs keskustelua. Tulee taas mieleen nostaa hattua kaikille äideille jotka kasvattavat uutta sukupolvea. En ole ihan varma jaksaisinko itse vääntää noin kauan siitä saako maitoa juoda sohvalla vai ei. Nousen ylös uuteen päivään. Pelipäivä Kaupissa kuluu autopilotilla. Pelin jälkeen, kun kassat on laskettu 23 maissa, nukahdan ja nukun kuin tukki seuraavaan aamuun.

9vrk leiriin

Pelipäivä. Kaupissa vuorossa naiset ja hyväntekeväisyyspeli. Ottelutapahtuma sujuu paremmin, kiitos hyvin nukutun yön. Illalla kassojen laskun jälkeen päätän etten avaa enää konetta vaan katson mitä Netflixillä on tarjottavaa. Sopiva leffa tuudittaa uneen.

8vrk leiriin

Ai että, miten hienoa onkaan nukkua kasiin asti!! Luxusta. On se kyllä jännä miten uni helpottaa ihmisen oloa. Päivän mittaan tulee kuitenkin esiin että ollaan stressin seuraavalla tasolla – itkuherkkyys. Siihen asti menee hyvin kun kukaan ei kysele miten jaksan mutta auta armias kun joku sen virheen tekee…toisaalta, ne jotka kysyy, on kuullut jo äänestä että millä tasolla mennään, eivätkä pelästy reaktiota. Päivä kuluu ruokailun kenkäasiaa pohtiessa, tuomarivelvotteita ja -sakkomaksuja miettiessä, joukkueiden tietoja Pesistulospalveluun muutellessa, avajaisia viilatessa. Ihanaa kun saa keskittyä vain leiriin. Jotenkin tuntuu että on aikaa enemmän. Myös Kouvolan suunnalta tulee junnuilta puhelua, hyvin siellä ollaan tuntosarvet ojossa mitä kannattaa ja mitä ei kannata tehdä jotta leiri toimii. Kiitos vaan agenteille. :D

7vrk leiriin

Ai kamala! Viikko leirin alkuun. Jotenkin sen kyllä huomaakin. Sähköposti- ja puhelinviestintä lisääntyy päivä päivältä. Nyt täytyy tunnustaa että kirjoitan tätä tekstiä pari päivää myöhässä eikä mulla ole mitään muistikuvaa mitä tiistaina on tapahtunut… Noh, eteenpäin kai mentiin taas. :D

6vrk leiriin

TARJOTTIMET VARMISTUI!!! Tähän asti ollaan siis metsästetty 800kpl tarjottimia ruokailuihin jotka tänään löytyivät. Tuhatkin olisi ollut tarjolla mutta otettiin vain 800, pärjätään niillä. J Kyllä näköjään asioilla on tapana järjestyä sittenkin. Taas yksi iso kivi pois sydämeltä. Tuo onkin ainut asia mitä päivästä jäi mieleen.

5vrk leiriin

Aamupäivällä saatiin kilpailuohjelmat joukkueille tsekkiin. On se hyvä kun joukkueissa on niin paljon tyyppejä jotka ovat kokeneita kehäkettuja ja löytävät kaikki virheet ohjelmista. Muistan kun olin Rauman Tenavaleirillä 2011 kilpailupäällikkönä niin sitä sokaistui niihin omiin listoihinsa ja lopulta sieltä taisi löytyä yksi ihan uusi joukkuekin. :D Pesisperhe vetää yhtä köyttä ja varmistaa että ohjelmat pitää paikkansa, komiaa! Illalla kävin kouluttamassa Ruoveden väen talkoohommiin. Oli todella mukava tapahtuma ja naurua piisasi. Myöhemmin sain viestiä että koulutuksen jälkeen oli heti viisi talkoovuoroa löytänyt tekijänsä. Hyvä niin, pikku hiljaa homma kasaantuu… Ruovedeltä tarttui matkaan myös mahdollisuus ruokalan lattian peittoon. Voi että kun toivon että se menee maaliin, helpottaisii NIIN paljon ruokailujen sujuvuutta! Päivä oli pitkä mutta erittäin hyvä. Hyvillä miälin maate. J

4vrk leiriin

Joukkueet on tsekanneet omia ohjelmiaan, ja kuten arvasin, kokeneet kehäketut pongasivat heti ongelmalliset tilanteet jotka saatiin muokattua. Päivä tuntui menevän kaikin puolin hyvin ja olo oli rauhallinen. Olin juuri lähdössä Nuorten Yleisurheilun MM-kisoihin viettämään ansaittua vapaailtaa kun puhelin soi. Kenttien kanssa haasteita, pohdinnan paikka. Niinpä vapaailta vaihtui kenttäpohdintoihin jotka päättyivät puolen yön maissa. Kenttäpaliksen aikana soittelin myös Kouvolaan muutamaan otteeseen. Leiriopasteet ja Itä-Länsi paidat kun piti saada jotenkin Tampereelle Kouvolassa päättyvältä Tenavaleiriltä. Omat junnujoukkueet hoitivat homman, tuomaripaidat tulevat sitten KPL:n junnujen mukana tiistaina. J

3vrk leiriin

Pelipäivä. Normaali ottelutapahtuma keskeytyy iloiseen huudahdukseen ”ei o totta!”. Sain sähköpostin leirin mailiin ystävältä joka oli lapsuudessa ja nuoruudessa rakas ystävä, mutta johon yhteys hävisi vuosien varrella, en oikein edes muista miksi. Viesti oli yksinkertainen ”Moi Inga, huomasin että olet Tampereella leirin johtajana. Ajattelin vaan sanoa moi, tyttäreni on tulossa leirille pelaamaan.” Aivan mahtava juttu! Viestin saavuttua vastasin siihen ja viestittely on jatkunut siitä asti. Sain elämääni takaisin rakkaan ystävän! Ehdottomasti päivän tärkeintä antia.

2vrk leiriin

Pelipäivä. Väsyttää. Valvottu yö näkyy ja tuntuu aamulla. Peli alkaa jo klo 14 joten klo 9 olen jo kentällä rakentamassa ottelutapahtumaa. Alkulämpöjen aikana saan karmalta, tai joltain muulta isommalta muistutuksen elämän hauraudesta. Tappoheitto menee vain muutaman sentin ohi päästäni. Silmissä vilahtaa keltainen ja korvissa suhisee pallon mennessä ohi. Pelästyn niin että tulee itku. Samalla koen heti saaneeni muistutuksen karmalta: ”be carefull what you wish for.” Tämä siksi että 2007 leirin möröt päässäni ovat useaan otteeseen menneen viikon aikana saaneet minun toivomaan että sattuisipa jotain ettei tarvitsisi kohdata leiriä, menneitä mörköjä. Pelko on ollut alitajunnassa läsnä, se on saanut ajattelemaan pakoreittejä. Pallon vilahdettua silmissä ymmärsin välittömästi että ei, en halua mitään sattuvan ennen leiriä. Mieluummin kohtaan mörköni leirillä kuin menetän terveyteni… Kovia juttuja ennen peliä. Koitin keräillä itseni peliin ja olla normaali Inga. En oikein usko että onnistuin siinä kovin hyvin. Mutta opetus jäi mieleen. Leiri tulee ja otan sen vastaan, ympärillä on ihmisiä joiden kanssa tehdään niin hyvä leiri kuin osataan, se riittää.

1vrk leiriin

Rakennuspäivä. Auto suhaa ees taas ja kaaoksesta tulee hallittua hitaasti mutta varmasti. Parasta päivässä on se yhteishenki jolla leiriä tehdään jo nyt. Seuraväki meiltä, Ylöjärveltä, Hämeenkyröstä ja Ruovedeltä, lasten vanhemmat ja isovanhemmat, pesis ammattilaiset, edustusjoukkueet ja fanit. Kaikki tekevät parhaansa että kaikki on huomenna valmista. Puolen yön maissa jälleen pää tyynyyn. Uni ei tule mutta se nyt oli odotettavissakin. Huomenna rokataan.

Leiri alkaa!!!

Herään aikaisin aamulla, jännittää. Kaiken pitäisi olla kunnossa mutta onko, se jää nähtäväksi. Vielä joukkueille tekstarilla linkki saapumisvideon linkkiin ja matkaan. TAMK:lla näkyy tuttuja ja uusia kasvoja, aletaan kanslian kasaus hommiin. Hyvin nopeasti tilanne lähtee normaaliin alkusähläykseen kun joukkuekassien sisältöjä aletaan kasaamaan. Kaikki on kunnossa kun ekat joukkueet saapuvat paikalle juuri ennen kymmentä. Päivän aikana on monenlaista puuhaa ja huomaan jossain kohtaa askeleita kertyneen jo 20 tuhatta. Vauhti ei kuitenkaan hyydy sillä leireily on mukavaa!! Ilmoittautuminen menee hyvin, ruokailu sujuu hyvin, avajaiset ja vetäjäpalaveri pelkkää positiivista. Huokaisen, eihän tässä mitään hätää. Kotio ja unille. Suihkuun mennessäni havahdun siihen että olen laittamassa sukkia roskikseen pesukorin sijaan. Miten niin väsyttää? :D Unet jäävät lyhyiksi kuumuuden takia, herään jo kuuden pintaan….

Leiri day 2

…vähän ennen seiskaa tulee eka viesti ruokalasta. Kuvaviesti aamupalasta. Nielaisen pari kertaa tyhjää. Kuva ei ole sitä mitä on sovittu. Tästä alkaakin sitten melkoinen rumba. Puhelin soi ja viestit napsuvat tasaisesti kun joukkueilta tulee palautetta ruuasta ja Kauppi Sports Centerille päästyäni saan kuulla mitä aamupalalla on tapahtunut. Keittiön kapasiteetti ei ole kestänyt hurjaa puuron keittoa vaan sulakkeet ovat napsuneet ja aamupalan tekoon on tullut taukoja. Leivän päällisiä sentään löytyi mutta osa joukkueista siirretään ravintolan puolelle syömään. Pitäähän lapsille  nyt jotain ruokaa saada ennen kentille lähtöä! Aamupalasta selvitään mutta sovitaan keittiön kanssa että katsotaan ruuat läpi vielä kertaalleen ennen lounasta. Tässä välissä käyn antamassa YLElle haastattelun josta ei meinaa tulla mitään kun väsyneet aivot eivät osaa muodostaa järkeviä lauseita. Hävettää. Ruokailuhässäkän jälkeen päivä sujuu jälleen rauhaisasti. Kuumuus koettelee joukkueita ja pyrimme tekemään kaikkemme pelaajien olon helpottamiseksi mutta taikoihin ei edes tämä leiriorganisaatio pysty. Huomaan päivän aikana jälleen että 2007 nousee ajatuksiin. Puhelimeen vastaamisen pelko kaivertaa vatsan pohjaa aina kun vieraasta numerosta soitetaan. Vastaan silti, koska pelot on tehty voitettaviksi. Suurin osa puheluista onkin illan mittaan jo ihan mukavia, se lämmittää mieltä. Päivän päätteeksi miesten joukkue pelaa vielä kotipelin Ulvilaa vastaan ja pelaakin sitten täydet kolme tuntia…väsynyt leirin johtaja soittaa ottelutapahtuman purun jälkeen TAMK:lle ja varmistaa että kaikki on siellä ok ja lähtee kotio. Unta olisi saatava. Kotonakin lämpömittari hipoo kolmeakymppiä, pystyn samaistumaan leiriläisten tuskaan. Leiripaita alkaa olla sen verran painava että päätän pestä sen nopealla pesulla sähköposteihin vastaillessani. Kone valmistuu ja alan nostamaan pyykkejä narulle. Ajatus kuitenkin katkeaa ja saan aamulla huomata että se katkesi aika kriittiseen aikaan…

Leiri day 3

Herään aamulla ja valmistaudun lähtöön. Vilkaisen pyykkinarulle, ei leiripaitaa. Paita löytyy pyykkikoneesta kosteana myttynä, muiden vaatteiden keskeltä. Eipä siinä, toinen paita päälle ja toive ilmoille että kansliasta löytyy vielä yksi ylimääräinen M-koon paita. Aamupalalle päästyäni huomaan että sen taso on noussut huomattavasti eilisestä. Tämän on huomannut myös joukkueet jotka kiittelevät parannuksesta. Kysyn aamupäivällä olisiko kilpailupäällikkö Mikalla aikaa lähteä ajelemaan kentille pelejä katsomaan ja hän sano että mennään, Itä-Länsi pelinjohtajille pitää toimittaa joukkueiden ehdotukset pelaajista jotta he saavat kasattua joukkueet. Pääsen katsomaan pelejä, jee! Todellisuudessa käymme neljällä kentällä jossa jokaisesta vietämme noin 2 minuuttia, sen aikaa mitä yhden kirjekuoren toimittaminen kestää. Se siitä pelien katselusta… :D Yksi mahtava kohtaaminen kentällä kuitenkin tapahtuu. Tapaan ensi kerran ikinä ystävän jota en ole koskaan nähnyt, mutta jolle olen kirjoittanut kirjeitä vuosikaudet jakaen ilot ja surut. Ystävä johon yhteys katkesi vuosia sitten. Hän tunnistaa minut kun sattumoisin menemme Mikan kanssa kentälle jossa kirjekaverini tytär on pelaamassa. Kävelen kentän laitaa viestiä kirjoitellen kun joku huutaa ”Inga!” Nostan katseeni ja näen hymyilevän naisen ja ajattelen heti ”voi ei, tuo on pakko olla Kikka!”. Ja niinhän se onkin. ”Mä oon Kirsi!”, hän sanoo ja tulee luokse. Halaamme heti ja hetken juttutuokion jälkeen päätämme että enää ei yhteyttä hukata vaan ollaan jutuissa vielä leirin jälkeenkin. Onhan meillä vähän päivitettävää kuulumisissa…sellaiset 20 vuotta! :D Näin se pesis yhdistää ystäviä vuosien takaakin.

Leiri on puolessa välissä ja tässä kohtaa alkaa yleensä tippumaan palautteita järjestelyistä. Ilokseni sain kuulla kentiltä pelkkää hyvää. Leirin johtajana olen se taho jolle soitetaan kun joku asia on huonosti, joten oli erityisen mukavaa kuulla että isolla osalla joukkueista on kuitenkin leiri mennyt hyvin. Mutta kuten aina, leiriläisille sattuu myös organisaatiosta riippumattomia juttuja. Eniten hilpeyttä ja pään pyöritystä aiheutti ”Lielahden paskajuttu”-nimen saanut tapahtuma. Voit varmasti kuvitella millainen on sisäilma koulurakennuksessa kun ulkona on 32 astetta lämmintä. Lielahden koulu ei ole niitä vanhimpia mutta viilentävää ilmastointia ei siitä silti löydy joten lämpötasot olivat leirin ajan melko korkealla. Luonnollisesti tuolloin avataan ikkunat että ilma kiertää. Noooooh, tänä päivänä ei olisi sitä kannattanut tehdä. Koulun viereisellä kadulla oli nimittäin kaatunut lantakuorma ja haju levisi siitä luonnollisesti nopeasti kouluun sisälle. Majoituspäällikkömme soitti 112:een ja homma saatiin hoidettua, mutta tämä osoittaa että kaikki on leirielämässä mahdollista.

Leiri day 4

Päivä alkaa TAMK:lla erikoisella uutisella. Joku käyttää yhtä vessoista suihkunaan. En voi käsittää uutista ja kysyn vielä toistamiseen onko uutisen tuoja tosissaan. Kyllä, ei tiedetä kuka, mutta joku käy vessassa suihkussa. Suihkuja löytyy toki ympäristöstä reilusti mutta tämä majoittuja kokee oikeudekseen olla käyttämättä niitä. Nousee kiukku jota ei voi kohdentaa kehenkään koska emme tiedä varmaksi kuka näin toimii. Päivä kuluu juoksevia asioita hoidellessa ja Itä-Länsi otteluita valmistellessa. Illalla pelattiin Itä-Lännet kaikissa sarjoissa. Kelin puolesta pelättiin koko ajan pahinta mutta pelien ajalle osui onneksi vain yksi, joskin melko kova, sadekuuro. Itä-Länsien taso oli erinomainen sekä peli- että kilpasarjoissa. Meillä on kasvamassa hienoja uusia pelaajia pesiskentille! Itä-Länsien jälkeen suunnattiin vielä discoon joka toi mieleen omat leiridisconi vuosilta kivi ja keppi. Muistelin ensirakkauttani joka syttyi pesisleirillä ja roihusi melko pitkään kunnes jonkun draaman, en nyt muista minkä, myötä edessä oli katkera ero. :D Tapasin kyseisen tyypin pari vuotta sitten, se oli hassu tilanne. Mukava mies edelleen, ja totta kai, pesiksen parissa häntäkin edelleen nähdään. Sukupolvi on vaihtunut, nyt on meidän vuoro kasvattaa lapsista uusia pesäpalloihmisiä. En jaksa jäädä discoon viimeisille hitaille vaan suuntaan TAMK:lle jossa selvitellään vielä päivän tapahtumia ja tehdään varasuunnitelmia seuraavan päivän ukkoskuurojen varalle. Tässäkin palaverissa nauretaan paljon, tekeminen alkaa olla väsynyttä mutta hymy ei hyydy. On nämä ihmiset ympärillä vaan melkoisia energiapakkauksia.

Leiri day 5

Discon jälkeinen aamu näkyy joukkueissa. Unihiekkaa on silmillä aikaisempia aamuja enemmän. Toki pitkät, kuumat päivätkin tekevät varmasti tehtävänsä. Ensiavullakin on tapahtumia aikaisempia päiviä enemmän kun pelaajien keskittyminen herpaantuu kentillä. Tänään pelattiin aamun ja päivän pelit. Itsekin pääsin vihoinkin katsomaan kokonaisen pelin ja vähän toistakin. Oli mukava jalkautua kentille, juttua riitti ystävien kanssa jotka olivat saapuneet leirille ympäri Suomen. Tyttöjen välierän katselu piti jättää kesken kovan sateen vuoksi. Lähdin kentältä aivan litimärkänä ja kun saavuin TAMK:iin, kanslian väki ihmetteli miksi olen aivan märkä. Kaupissa ei ollut satanut pisaraakaan. Illalla oli leirin virallinen ottelu Manse PP – Pesäkarhut. Sen valmisteluissa mietittiin jälleen turvallisuuspäällikön kanssa myös mahdollisen ukkosen vaikutusta tapahtumaan. Leirin johtajan leiriviikosta pitäisi todellakin tehdä reality sarja, kaikkia asiat joita yhdessä pohditaan ja ennakoidaan, ja kaikki ne erikoiset asiat joita leirin aikana tapahtuu kulisseissa, ansaitsisivat tulla ihmisten tietoon. Eihän joukkueilla ole niistä mitään tietoa kun ulospäin kaikki näyttää toimivan. Ottakaa koppia tästä, sisällöntuottajat! :D

Leirin virallinen peli oli varsin erikoinen ja lopputulos selvisi vasta supervuorossa. Ottelua oli paikan päällä todistamassa yli 2000 ihmistä, mahtoi olla hieno pelata sellaiselle väkijoukolle. Pesäkarhujen junnut ottivat pelistä selvästi lisäbuustia jolla he voittivat leirimestaruuden seuraavana päivänä.

Leiri day 6

Viimeinen päivä. Aamulla ennen TAMK:lle lähtöä tulee pieni itku. Nyt se loppuu. Haikeaa mutta helpottavaa, edessä on enää tänään pelattavat yli 90 leiripeliä. Yhteensä leirillä tullaan pelaamaan 678 ottelua. Se on melko kova määrä kuuteen päivään! Yöllä on tullut vettä rankasti ja yhden hiekkakentän eka peli viivästyy. Muut hiekkakentät ovat pelattavissa mutta kova käyttö näkyy niissäkin. Tämä saa kiittämään onnea siitä että meillä on ollut leirillä niin loistavat kelit. Juuri kenttien kanssa taisteltiin vuoden 2007 leirillä jatkuvasti kovan sateen vuoksi. Tällä kertaa meillä on onneksi paljon kumirouhe kenttiä myös käytössä, ne kun eivät sateesta juurikaan piittaa.

Päivän aikana aloitellaan jo pikku hiljaa leirin purkua. Ihmiset käyvät kiittämässä hienosta leiristä ennen kotiinlähtöään. Kaikki eivät kuitenkaan ole tyytyväisiä. Vielä viimeisenä päivänä saan kuulla pitkän ripityksen siitä miten ruoka oli ala-arvoista koko leirin ajan. Vaikka itse en tätä lausetta allekirjoita, tiedostan että juuri ruokailussa on jatkossa suurin mietinnän paikka. Miten toteutetaan neljän A4:n kokoinen erityisruokavalioiden excel? Tarvitaanko kokonaan toinen ruokaryhmä hoitamaan sitä? Miten kustannukset saadaan pidettyä kurissa? Ruuasta ja majoituksesta tulleet palautteet saakin miettimään pitäisikö leirit jatkossa järjestää eri tavalla? Siirtyä muissa lajeissa käytettävään systeemiin jossa myydään joukkueille vain kilpailutoiminta. Majoitus ja ruokailu jäisi jokaisen itse hoidettavaksi tavalla joka itselle sopii. Tai sitten voitaisiin myydä myös majoitusta ja ruokaa niille jotka ovat tyytyväisiä siihen tasoon jonka leiri voi alle 230€/6pvää hintaan tarjota. En tiedä, viisaammat tekevät nämä päätökset.

Ennen finaaleja jutustelen Haapasalon Antin kanssa vielä Superpesiksen Kansallispeli-podcastiin leirijuttuja. Haastattelu meinaa tuoda tunteet pintaan mutta nielen kyyneleet. Nauramme haastatteun aikana paljon, tuntuu hyvältä. Finaalipelejä seuratessa on haikea olo. Kohta tämä on ohi. Meillä on leiriä ollut järjestämässä upea joukko ihmisiä jotka ovat venyneet venymisen yli leirin onnistumisen eteen. Nöyrä kiitollisuus nousee silmäkulmaan kyyneleen muodossa. Kaikki 400 talkoolaista Manse PP:stä, Ylöjärven Pallosta, Ruoveden Pirkoista ja Hämeenkyrön Räpsästä ansaitsevat kiitoksen ja kumarruksen. Ilman talkoolaisia ei ole tällaisia tapahtumia. Poikien finaalien jälkeen puramme vielä ruokalan ja jäämme hetkeksi porukalla miettimään mennyttä viikkoa. Väki on väsynyttä mutta onnellista. Organisaation whatsapp-ryhmä kuhisee myös kiitosta vielä pitkälle iltaan. Me teimme sen, kesän parhaan leirin. Nyt otetaan päivä happea ja siirrytään seuran peleissä jatkosarjoihin keskiviikon kotipelin myötä ja leireissä Haapajärvelle jonne itsekin lähden torstaiksi ja perjantaiksi katselemaan niiden kaikista pienimpien pesäpalloilijoiden otteita. Samalla suoritan Suurleirin viimeisen tehtävän – ajan  Suurleirillä rikkoutuneen ja Tampereelle remppaan jääneen pikkubussin Haapajärvelle josta se jatkaa matkaa pohjoiseen. Pesisperheessä asioilla on tapana järjestyä.

Kirjoitin tämän blogin avatakseni taustoja millä lähdin leiriä tekemään, ja miten vuoden 2007 leirin möröille kävi tämän leirin aikana. Helpotuksekseni voin todeta että vaikka pelot nostivat päätään ennen leiriä ja myös leirillä, sain työstettyä niiltä voimat pois ja olo on tällä hetkellä melko kevyt. Tähän en olisi pystynyt ilman upeita ihmisiä rinnallani. Aina löytyi joku jolle puhua, joku jonka kanssa miettiä asioita, joku jonka kanssa nauraa makeasti väsyneille jutuille. Koskaan ei tarvinnut olla yksin. Ja kyllä pitää antaa iso arvo myös joukkueille jotka loivat omalla esimerkillisellä toiminnallaan ja hyvällä fiiliksellä leirille positiivista energiaa. Summa summarum, elämä jatkuu yhtä hienoa leirikokemusta rikkaampana, seuraavaa leiriä odotellen.

Vielä kerran kiitos joka ikiselle joka oli leirillä mukana. Te todistitte usein lausumani sanat todeksi: ISO TYÖ – ISO TULOS.

Mukavaa pesiskesän jatkoa sinulle.

-i