Yksinäisyys.

Oon miettinyt paljon kirjoitanko tästä aiheesta vai en. Onko se liian henkilökohtaista? Annanko itsestäni liikaa jos kerron syvimmistä tunteistani? Enitenhän siinä pelottaa tietysti se että joku voi käyttää tietoa loukatakseen mua. Syvimmillä tunteillahan saa suurimmat henkiset haavat toiselle jos niin haluaa...

Tänään lenkillä tein päätöksen että kirjoitan. Vaikka sitte riskilläkin. Vieläkin kun lähden tätä kirjoitusta luonnostelemaan, mietin edelleen, mitä uskallan kertoa. Noh, se nähtänee tässä sormien naputellessa mitä tähän ruudulle ilmestyy. 

Yksinäisyys. Jo pelkkä sana kylmää. Joskus on hyvä olla yksin, itsensä seurassa, keräillä ajatuksia. Silloin tuosta tunteesta nauttii ja tilanteesta lähtee onnellisena jatkamaan päiväänsä. Sitten on taas hetkiä jolloin yksinäisyys tulee päälle, sulkee sisäänsä kuin pussiin ja kun pussista imeytyy ilmat pois, tuntuu kuin rintakehä rutistuisi, kyyneleet valuu poskille, pimeys valtaa mielen. Tuota tunnetta ei toivoisi kenellekään mutta niin se vaan joskus tulee. 

Hassuahan siinä on että sun ei välttämättä tarvitse olla fyysisesti yksin tunteaksesi itsesi yksinäiseksi. Tästä konkreettisin muisto on WinterOpenista. Muistan selvästi sen fiiliksen kun katselin Haloo Helsingin keikkaa, nautin musiikista kunnes yhtäkkiä se yksinäisyyden säkki avautui allani. Katselin ihmisiä ympärilläni. Miten kaikilla oli seurassaan joku läheinen, rakas jonka kanssa he nauroivat, tanssivat, juttelivat. Mitä enemmän näin näitä ihmisiä, sitä yksinäisemmäksi itseni tunsin. Viimeinen ajatukseni ennen säkin sulkeutumista oli "mun ympärillä on tuhansia ihmisiä enkä muista koska olisin ollut yksinäisempi". Tuon ajatuksen myötä säkki sulkeutui ja kyyneleet tulivat. Mutta kuten aina ennenkin, myös tuolloin sain säkin suun auki, pyyhin kyyneleet ja totesin että "hei camoon, huikee keikka, upeita ihmisiä ympärillä, HERÄTYS!" Niinpä suuntasin tiskille mistä löytyikin sitten ihan lupsakkaa seuraa ja taas sai nauraa. :)

Olen Sotkamossa asustellessa jutellut paljon ihmisten kanssa tänne muutosta, miten olen sopeutunut jne. Ihmisiä kiinnostaa, he kyselevät ja mä kyllä aika avoimesti kerron fiiliksiä. Sanotaan että kainuulaiset lämpiävät hitaasti. Toki, samaa sanotaan kaikista suomalaisista. Paitsi ehkä karjalaisista, siellä papatetaan heti kuin vanhalle ystävälle! :) Joka tapauksessa, se että toiset lämpiää hitaasti ja mä olen tunnetusti tämmönen mullehetikaikkiny-tyyppi, ei välttämättä ole se paras yhdistelmä. :) Ehkä tämänkin takia yksinäisyys hiipii puseroon aika ajoin. Onneksi ystävät ovat muistutelleet (kun mut hyvin tuntevat) että pitää antaa ihmisille aikaa. Myös muut tänne muuttaneet tyypit ovat toistaneet yhtä sanaa - kärsivällisyys. AAAAARRGH! :) 

Samaan hengenvetoon pitää todeta myös että jo parissa kuukaudessa oon päässyt tutustumaan aivan huikeisiin ihmisiin. Töissä, hölkkäkoulussa, salilla... Näillä paikallisilla on kyllä huumori kohillaan ja hymy herkässä. Toimii mulle. :) Eli kyllä tää tästä siis, kuten KAIKKI ovat mulle hokeneet. Oikeessa olitte, myönnetään. 

Sunnuntaina olisi lähtö kotikonnuille joulun viettoon. Ihanaa nähdä kaikki rakkaat. On niin paljon kerrottavaa ja kysyttävää, vaikka puhelin ja some ovat olleet kuumana, läheisen kanssa kasvotusten keskustelu on silti aivan eri asia. Ja muuten, pieni varotuksen sana Klaukkala-Tampere-Ylöjärvi-Ulvila-Pori-Rauma - akselille: oon kasvattanut nyt 2 kuukautta halipulaa, eli tulen halimaan. Paljon. Täällä en oikeen ole uskaltanut viä. :)

Joulun aika on joillekin yksinäistä aikaa. Löytyykö sun lähipiiristä joku jota voisit muistaa jouluna? Pienet positiiiviset asiat saavat valtavat mittasuhteet yksinäisyyden keskellä. Ajatus siitä että joku välittää, tuo yksinäisen elämään niin valtavasti valoa ettei sitä pysty käsittämään. Pieni sana tai teko riittää, jaetaan yhdessä joulumieltä tulevina viikkoina, eikö? 

Nonii, tulihan sitä juttua taas. Aiheesta olisi saanut rankempaakin tekstiä aikaan mutta kun katsoo maailmaa positiivisuuden ja toivon linssien läpi, ei jaksa synkistellä määräänsä enempää. Lopettelen tällä erää tähän, palataan noihin työasioihin ja joulun viettoon myöhemmin.

Pidä huoli itsestäs ja läheisistä!

-inga

p.s. ens maanantaina on talvipäivänseisaus ja päivä alkaa pitenemään, aivan mahtavaa!!! 

p.p.s. nyt - ekaa kertaa ikinä - mua jännittää julkasta blogi! Hui!